Diditalisaation ja uusien teknologioiden käyttöönotossa olisi hyvä kysyä ensin, miksi digitalisaatiota tarvitaan sote-palveluissa/ikäihmisten palveluissa ja miten tätä muutosta pitää johtaa. Tässä artikkelissa käsittelemme sitä, mitkä tekijät vaikuttavat käyttöönottoon ja kuinka sitä helpotetaan.

Digitalisoituva sote-työ

Digitalisaatio ja sähköistyvät palvelut muuttavat työtä sosiaali- ja terveysalalla. Sähköisten palvelujen avulla on mahdollista tehostaa toimintaa ja kehittää laatua. Parhaimmillaan etäpalvelut ja digitaaliset ratkaisut turvaavat niin sote-palveluiden saannin, kuin johtamisen, edelleen lähelle ihmistä.

Sote-uudistuksen lisäksi Suomessa on käynnissä iso vanhuspalveluiden rakennemuutos, sillä hoito- ja palvelujärjestelmän keskeinen tavoite on kotona asumisen tukeminen mahdollisimman pitkään. Valtakunnallisina tavoitteina on, että 75 -vuotta täyttäneistä henkilöistä 91─92 % asuu kotona itsenäisesti tai palveluiden turvin ja 13─14 % heistä saa säännöllistä kotihoitoa (STM 2008). 

Ikäihmisten laatusuositus (STM 2017) painottaa, että uusien teknologisten ratkaisujen käyttöä lisätään jatkossa kaikilla toimialoilla. Iäkkäiden palveluissa automatiikkaa, robotiikkaa ja uudenlaista teknologiaa voidaan käyttää osana asiakkaiden omahoitoa, omaishoitajien tukea sekä henkilöstön työtehtäviä ja hallinnollisia ja organisatorisia tehtäviä. Lähtökohtana tulee olla iäkkään henkilön itsemääräämisoikeuden ja omatoimisuuden tukeminen ja lisääminen, palvelun parantaminen ja henkilöstön työn kehittäminen ja vahvistaminen.

Digitaalisista sote-palveluista etsitään ratkaisuja sekä kasvavaan asiakastarpeeseen, että huoltosuhteen heikkenemiseen. Väestöennusteen 2019 mukaan huoltosuhde ei parane tulevaisuudessa yhdessäkään Suomen kunnassa. Työikäisten osuus väestöstä on tällä hetkellä 62 prosenttia. Osuus pienenee ennusteen mukaan 60 prosenttiin vuoteen 2040 ja 57 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä. Vuonna 2018 Suomessa oli 60 kuntaa, joissa syntyi enemmän ihmisiä kuin kuoli. Ennusteen mukaan vuonna 2030 kuntia, joissa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee, olisi 35 ja vuonna 2040 enää 12. (Tilastokeskus 2019).

Sosiaali- ja terveysalalla työ on usein fyysisesti raskasta ja tuki-ja liikuntaelinsairaudet ovat merkittävin sote-työntekijöiden sairauspoissaolojen syy. Digitalisoituvien palvelujen kautta voidaan monimuotoistaa sote-alan työntekijöiden työnkuvaa ja sitä kautta myös pidentää työuria. Digitaalinen etätyö, kuten virtuaalikotihoito, on antanut lupaavia kokemuksia siitä miten työurien pidentäminen on mahdollistunut sellaisilla henkilöillä, jotka eivät kykene fyysisesti kuormittavaan työhönsä. Virtuaalikotihoidosta on saatu alustavia kokemuksia, jossa selkäongelmista kärsivät hoitajat voivat edelleen jatkaa työssään (Alakoski, R. 2017).

Miten digitalisoitumista tulisi johtaa?

Vielä ei ole vahvaa yhtenäistä tutkittuun tietoon perustuvaa teoriaa siitä, kuinka digitaalista muutosta tulisi johtaa. On kuitenkin näyttöä, että digitaalisen muutostarpeen pitää perustua organisaation tavoitteisiin. Lisäksi on havaittu, että työntekijöiden tuki saavutetaan parhaiten, jos he ymmärtävät, miksi muutos on tarpeen heidän tehtäviinsä. Luottamus muutosprosessissa saavutetaan oikeanlaisella johtamisella. (Cortellazzo ym. 2019.) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (Vehko ym. 2019) suosittelee terveydenhuollon organisaatioille ja johdolle digitalisaation hallintaa kolmella tasolla: 1) Tietojärjestelmiä hankittaessa, 2) tietojärjestelmien käyttöönotossa, ja 3) tietojärjestelmien käyttöä tuettaessa.

THL suosittaa, että terveydenhuollon organisaatio selvittää tietojärjestelmien käytettävyyden hankintapäätöstä tehdessä. Loppukäyttäjien tarpeet tulee huomioida jo järjestelmien kilpailutuksessa ja suunnittelussa. Käyttäjien on päästävä testaamaan järjestelmää, ja havaitut ongelmat on korjattava ennen julkaisua. Myös ohjelmien yhteensopivuus tulee selvittää. Terveydenhuollon organisaatioiden ei pidä hyväksyä tietojärjestelmien heikkoa käytettävyyttä. (Vehko ym. 2019.)

Terveysalan organisaatioiden on järjestettävä hankkimistaan ohjelmistoista työntekijöilleen perus-, täydennys- ja työpaikkakoulutusta. Myös järjestelmien käytön opettajilla on oltava riittävä koulutus. Osaamisen taso on hyvä kartoittaa ennen koulutuksia ja työntekijät osallistaa käyttöönoton suunnitteluun. Tämä vaatii aktiivista asennetta sekä henkilökunnan ja esimiesten yhteistyötä. Johdon tulee suunnitella ja aikatauluttaa käyttöönottoprosessi huolellisesti yhdessä käyttäjien kanssa tietosuojan ja tietoturvan vaatimukset huomioiden. (Vehko ym. 2019.)

Organisaation ja johdon on tarjottava tukea ja resursseja tietojärjestelmien käyttöön myös niiden lanseerauksen jälkeen. On tärkeää, että johto kerää työntekijöiden kokemuksia ja osoittaa, mihin toimenpiteisiin on palautteen perusteella ryhdytty. Tiedon kulkiessa molempiin suuntiin luodaan oppivan organisaation kulttuuri. Toimivat tietojärjestelmät ja epäkohtien korjaaminen edistävät työhyvinvointia. (Vehko ym. 2019.)

Vaikka ei olemassa yhtä spesifiä digitalisaation johtamistapaa, tietyt piirteet yhdistyvät onnistuneeseen muutokseen. Ensinnäkin johtajien tulee ymmärtää muutosprosessi ja olla itse muutoksen kannalla. Toiseksi johtajien tulee osoittaa luottamusta työntekijöihinsä ja prosessin asiantuntijoihin, jotta syntyy luova ja innovatiivinen työilmapiiri. Kolmanneksi johtajien tulee olla kärsivällisiä ja antaa riittävästi resursseja tietojärjestelmien käyttöönottoon. Organisaatioiden tulee tukea johtoa ja ymmärtää, että muutosprosessiin kuuluu vääjäämättä haasteita ja häiriöitä. (Sow & Aborbie 2018.)

Vehko T et al. THL:stä (2019) esittävät suosituksia johdolle ja organisaatioille teknologian käyttöönoton onnistumiseksi.

Suosituksia johdolle työn lisääntyvässä digitalisaatiossa:

1) Käyttöönoton onnistumisen varmistaminen

2) Tiedolla johtaminen työprosessin sujuvoittamiseksi

3) Työhyvinvointi on johdon vastuulla

Suositukset organisaatioille: digitalisaation hyödyt ja henkilöstöystävällisyys

1) Tietojärjestelmien on oltava helppokäyttöisiä: Nousevat stressitasot ja heikot kouluarvosanat viittaavat siihen, että järjestelmät ovat liian vaikeita käyttää.

2) Ammattilaisille on järjestettävä koulutusta: Asiakkaiden uusi rooli ja uudet teknologiat haastavat ammattilaisten osaamisen.

3) Tietojärjestelmien käyttöön tarvitaan tukea: Tietojärjestelmien toimivuudella ja niihin liittyvillä prosesseilla on vaikutuksia työhön ja työhyvinvointiin.

Miten tämä näkyy käytännössä?

Seuraavassa kuvataan yhden lähiesimiehen kokemuksia sekä havaintoja käytännöstä, mitä digitalisaation johtaminen edellyttää vanhustenpalveluissa. Anna Alhonen toimii osastonhoitajana Myllypuron seniorikeskuksessa Helsingissä. Hänen mukaansa edellä mainitut suositukset ovat edellytys digitalisaation jalkauttamisessa. Kokemus on osoittanut sen, että mikäli teknologia on vaikeakäyttöinen, sen hyötyä ei ymmärretä, sen käyttöönotto vaiheessa ei ole ollut koulutusta tai johto ei ole sitoutunut teknologiaan niin siihen suhtautuminen on yleensä negatiivista ja pahimmillaan teknologian käyttöönotosta ei saada kaikkea hyötyä irti. Voidaankin todeta, että johdon tärkein tehtävä on huolehtia edellä mainituista asioista sekä luoda kokeilevaa kulttuuria. On kuitenkin muistettava, ymmärrettävä ja hyväksyttävä, että kulttuurin muuttaminen on hidasta.

Alhosen mukaan kokeileva kulttuuri varmistetaan avoimuudella ja tiedon välittämisellä sekä kannustamalla uusiin kokeiluihin. Johdon ja lähiesimiestyön yksi merkittävä tehtävä on vastattava avoimesti kysymykseen miksi? Tämä koskee myös digitalisaatiota. Lähiesimiehen tehtävänä on kertoa faktatietoa, jakaa tietoa sekä antaa aikaa keskustelulle ja huomioida kaikki tunteet mitä työntekijöissä herää. Kannustavan ja kuuntelevan vuoropuhelun sekä avoimen vuorovaikutuksen merkitys työntekijän ja lähiesimiehen välillä korostuvat muutoksessa.

Entä miten tätä muutosta tulisi johtaa? Alhosen mukaan uuden toimintatavan -ja/tai teknologian käyttöönotto vaatii muutosjohtamista ja osaamisen johtamista sekä itsensä johtamista. Työntekijöiden osaamisesta on pidettävä huolta ja osaaminen on varmistettava. On se sitten verkkokoulutus, käyttöönottokoulutus tai näiden yhdistäminen niin onnistumisen kannalta se on välttämätön. Osaamisen varmistaminen ei ole vain lähiesimiehen tehtävä vaan vastuu on myös työntekijällä. Työntekijän on tunnistettava omassa osaamisessa olevat puutteet ja tuotava ne lähiesimiehen tietoon. Käytännössä on myös havaittu, että johdon on varmistettava tuki koulutuksen jälkeen. Pelkkä koulutus ei siis riitä. Alhonen kokee tärkeäksi myös innostuneiden työntekijöiden huomioimisen  uusien digitalisaation tuomien ratkaisujen käyttöönotossa. Kokemus on opettanut, että välillä muutos on helpompi vastaanottaa ja ymmärtää, kun avunantajana ja asiasta puhuja on kollega eikä johdon edustaja. Asenteen muutos on ratkaisevassa osassa työn muutoksen johtamisen kannalta. Asennetta ei saada muuttumaan mikäli lähiesimiehen tai johdon oma asenne ja suhtautuminen työn muutokseen -ja/tai teknologiaan sekä digitalisaation suhteen on negatiivinen. 

Alhosen mukaan digitalisaation tuoman uuden toimintatavan -ja/tai teknologian käyttöönoton onnistumisen kannalta merkityksellistä voi olla myös se, että aluksi epäilevästi suhtautunut työntekijä oivaltaa digitalisaation tuoman merkityksen ja näin saa työkaverit innostumaan ja mukaan uuden kehittämiseen. Kokemus on myös osoittanut, että työntekijöiden saaminen ja osallistaminen alusta alkaen kehittämiseen luo tukevampaa pohjaa digitalisaation tuomalle toiminnan muutokselle. Käytännössä on havaittu, että on tärkeää jakaa vastuuta henkilöstön, johdon ja lähiesimiesten välillä. Johdon tärkeänä tehtävänä on yhdessä lähiesimiesten kanssa huomioitava kognitiivinen kuorma, tulevaisuuden ennakointi sekä huolehtia, että prosessi sujuu suunnitelman mukaan. Henkilöstön vastuulla on sitoutua digitalisaation tuomiin uusiin ratkaisuihin sekä toimia ohjeiden mukaisesti. Henkilöstön on myös hyödynnettävä omaa ammattitaitoaan digitalisaation tuomien palveluiden ja tuotteiden parantamiseksi.

Yhteenvetona

Konkreettisia tekoja muutoksessa esimiehen osalta ovat  avoimuuden ylläpitäminen, tiedottaminen ja osaamisen varmistaminen. Lähiesimiehen ja johdon on huolehdittava siitä, että yksiköissä on työntekijöitä, jotka vievät yhdessä lähiesimiehen kanssa muutosta eteen päin. Esimiestyössä on varmistettava, että prosessi etenee suunnitellusti sekä tukea yksilöitä, jotka sitä tarvitsevat. Johdolla on myös suuri vaikutus esimerkin näyttäjinä, miten toiminnan muutos otetaan vastaan. Johdon on hyvä tarkistaa oma asenne ennen kuin lähtee välittämään muutosta eteen päin. Jotta digitalisaatio onnistuisi vanhusten palveluissa, on tärkeää, että esimies on itse sitoutunut, kiinnostunut ja motivoitunut prosessiin.

Kirjoittajat:

Anna Alhonen, sairaanhoitaja AMK, sairaanhoitaja YAMK, osastonhoitaja, Helsingin kaupunki/Myllypuron seniorikeskus
Heinonen Tarja, TtM, fysioterapeutti, TtT tohtoriopiskelija, Kehittämispäällikkö, TAMK/TKI-palvelut
Piiroinen Ilkka, TtM, lehtori, yhteyspäällikkö, Hyvinvointi ja terveysteknologia, TAMK

Lähteet:

Alakoski, R. 2017. Virtuaalinen kotihoito yllätti suosiollaan. Terveys ja talous 2017, VOL:80, no:3, s.22-24.

Cortellazzo L, Bruni E & Zampieri R. 2019. The role of leadership in a digitalized world: a review. Frontiers in Psychology 10, 1938. Saatavilla verkossa täältä.

European Commission. 2019. Assessing the impact of digital transformation of health services. Report of the expert panel on effective ways of investing on health (EXPH). Saatavilla verkossa täältä.

Sow M & Aborbie S. 2018. Impact on digital transformation. Business and Economic Research 8(3), 139–148. Saatavilla verkossa täältä.

STM, 2008. Ikäihmisten palvelujen laatusuositus. Julkaisu 2008:3.Saatavilla verkossa täältä.

Tilastokeskus, 2019. Väestöennuste 2019-2070. Saatavilla verkossa täältä. 

Vehko T, Hyppönen H, Ryhänen-Tompuri M & Heponiemi T. 2019. Miten tietojärjestelmät palvelevat ammattilaisten työtä? Vaikutukset työhön ja työhyvinvointiin? Digityö ja stressi -hankkeen loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavilla verkossa täältä.

Eficoden ux-tutkimustiimin johtaja ja it-alalla uransa tehnyt psykologi Raino Vastamäki pohtii työssään digitaalisten palveluiden ja tuotteiden käytettävyyden kulmakiviä päivittäin. Kuinka varmistetaan, että tuote on saavutettava, helppokäyttöinen ja hyödyllinen, mutta myös haluttava ja kiinnostava?

Tarve ja ongelma lähtökohtana

Tuotekehityksen ideointi lähtee siitä, että tunnistetaan jokin ongelma. Huomataan, että maailmassa on jokin kitka, ja että siitä voisi päästä eroon. Välttämättä ei heti tiedetä, miten.

“Se on oikeastaan ollut koko ihmiskunnan kehityksen idea. Suurin osa ongelmistahan on löytynyt sillä tavalla, että joku on joskus miettinyt vaikkapa sitä, kuinka voisin metsästää pidemmän etäisyyden päästä tai miten saisin tuon kalan tuolta veden alta koukkuun. Ja tähän on kehitetty erilaisia keinoja. Ja sitten on kokeiltu, että jos tuohon puroon laitettaisiin tuommoinen risuaita, niin jäisikö ne kalat siihen. No ei oikein jäänyt, tehdään verkko. Ihan samalla tavalla nyt, kun meillä on esimerkiksi joku digitaalinen tuoteidea, niin siitä tehdään käyttöliittymän prototyyppi, jota testataan ja validoidaan ennen kuin ruvetaan koodaamaan”, Vastamäki selittää.

 “Testaaminen on kuitenkin tehtävä riittävän aikaisin. Tulee varsin kalliiksi, jos tehdään valmis tuote, laitetaan markkinoille ja sitten vasta huomataan, ettei tätä kukaan käytä. Jos sitä olisi tutkittu käyttäjillä, niin siitä olisi saatu houkutteleva ja kiinnostava. Tuotteen hyvä käytettävyys on ratkaisevaa”, Vastamäki muistuttaa.

Käytettävyys ja käyttökokemus osana asiakaslähtöistä palveluiden muotoilua

Käytettävyys on termi, joka on Vastamäen mukaan ollut pinnalla viimeiset 20 vuotta.  Käytettävyys tarkoittaa helppokäyttöisyyttä, tehokkuutta ja miellyttävyyttä. Myöhemmin keskiöön tuli laajempi käsite käyttökokemus, joka pitää sisällään myös esimerkiksi esteettiset näkökulmat: näyttääkö digitaalinen palvelu hyvältä, houkuttelevalta ja trendikkäältä. Viime vuosina palveluiden kehittämisen kattotermiksi on noussut palvelumuotoilu.

“Palvelumuotoilu kattaa käytettävyyden ja käyttökokemuksen lisäksi myös sen, että sen varsinaisen palvelun sisältö ja logiikka mahdollisimman paljon palvelee paitsi käyttäjää, myös palveluntuottajaa”, Vastamäki selittää.

“Palvelumuotoilu voi olla myös koko liiketoiminnan suunnittelua. Esimerkiksi kun Onnibus tuli Suomen markkinoille, siinä ei pelkästään tehty parempaa käyttöliittymää ja applikaatiota, vaan muutettiin koko bisnesmalli. Halvempi hinnoittelu sopi käyttäjälle ja kuluttajalle, mutta se oli myös liiketoiminnan kannalta hyvä, tai erilainen ainakin”, Vastamäki kertoo.

Olipa kyse sitten liiketoimintasuunnittelusta tai vaikka vain yhden applikaation käyttöliittymän suunnittelusta tai parantamisesta, vallalla olevana filosofiana on asiakaslähtöisyys.

“Lähdetään tekemään palvelua tai tuotetta asiakkaille eikä niin, että tehdään meidän organisaatiolle ja liiketoiminnalle joku rajapinta. Eli suunnittelu ei ole organisaatiolähtöistä tai suunnittelijalähtöistä vaan asiakaslähtöistä. Tämä on se oleellinen muutos”, Vastamäki selittää.

 “Perinteinen taide tai muotoilu lähtee siitä, että meillä on sankariarkkitehti, vaikkapa Alvar Aalto, joka tekee meille hienon maljakon. Se syntyy siitä, että hänellä on intuitio ja lahja suunnitella ja toteuttaa maljakko. Käyttäjäkeskeinen suunnittelu lähtee puolestaan siitä, että tutkitaan ensin, mitä ne käyttäjät oikeasti tarvitsevat ja haluavat ja iteroidaan suunnitelmaa ja tuotetta, kunnes se on hyvä. Alvar Aalto noudatti tätä funktionalismin ideaa, että rakennukset olisivat enemmänkin toiminnallisesti kuin esteettisesti käytännöllisiä, mutta käytännössä rakennukset olivat edelleen kuitenkin ensisijaisesti esteettisesti suunniteltuja. Alvar Aalto ei kyllä käytännössä juurikaan ottanut käyttäjiä tai asiakkaita mukaan suunnitteluun tai tutkinut heitä”, Vastamäki vertaa.

Miten palvelumuotoilun prosessi etenee?

Palvelumuotoilu lähtee nykytilanteen kartoittamisesta: katsotaan, millaisia palveluita on olemassa. Tämän jälkeen käyttäjiä ja heidän näkemyksiään tutkitaan erilaisilla menetelmillä, kuten haastatteluilla, kyselyillä tai toimintaa seuraamalla. Toimintaa seuraamalla saadaan tietoa siitä, mitä käyttäjät asiaan liittyen nykyään tekevät ja millaisia palveluita he voisivat toimintaansa tarvita. Tarkastellaan, millaisia heikkouksia ja vahvuuksia nykyisillä palveluilla on.

 “Tekemällä käytettävyystesti nykyisellä palvelulla haastetaan käyttäjää kertomaan, mikä nykyisessä palvelussa on hyvää ja huonoa, ja millaiset asiat olisivat parempia. Käyttäjiltä voidaan kysyä, mitkä asiat toiminnallisuuksissa ovat sellaisia, jotka tukevat hänen työtään tai tavotteitaan, ja mitä tästä puuttuu”, Vastamäki kertoo.

Toiminnallisuus ja asenteet käytettävyyden mittareina

Käytettävyyttä tutkiessa on hyvä hahmottaa toiminnan ja asenteiden ero. Voimme tutkia havainnoimalla, mitä käyttäjä varsinaisesti tekee, mutta asenteistaan ja mielipiteistään käyttäjän täytyy kertoa esimerkiksi haastatteluissa tai kyselyissä. Mitä käyttäjä haluaa, toivoo ja kritisoi? Osaako hän käyttää palvelua?

“Ihmisen käyttäytyminen ja asenteet ovat joissakin asioissa hyvin erilaisia maailmoja. Ihminen on varsin luotettava lähde omiin mielipiteisiinsä mutta ei välttämättä omaan toimintaansa”, Vastamäki kertoo.

“Käytettävyydessä korostuu toiminnallinen, behavioraalinen taso. Klikkaamme linkkejä, navigoimme jossain valikossa, eksymme ja löydämme. Se on juuri käytettävyyttä ja helppokäyttöisyyttä ytimeltään. Käyttäessämme jotain digitaalista palvelua emme kuitenkaan itse ole kovinkaan tietoisia esimerkiksi siitä, miksi emme esimerkiksi osaa käyttää sitä. Kun asiantuntija katsoo vierestä, kun  ihminen käyttää tuotetta, niin hän näkee, että “aa, se eksyy tuonne, aa, se yrittää tuota, ei ymmärrä tuota”. Ulkopuolinen tarkkailija osaa paremmin nähdä, mikä tuotteessa toimii käyttäytymisen tasolla ja mikä ei”, Vastamäki selittää.

“Käyttökokemuksen muut puolet menevät enemmän subjektiiviselle tasolle. Käyttäjä voi esimerkiksi suoraan sanoa, että en minä tästä tykkää, koska en tarvitse tällaista juttua. Tai että en tykkää koska nämä värit ovat minun mielestäni kamalia. Mielipide tulee suoraan sanotuksi haastattelussa tai kyselyssä.”

Käytettävyyttä tutkiessa asiantuntija voi esimerkiksi antaa käyttäjälle tehtäviä tai käyttötapauksia. Käyttäjälle voidaan antaa vaikkapa kokonaisen sivuston prototyyppi kokeiltavaksi, ja käyttäjän annetaan vapaasti liikkua sivustolla. Vastamäen mukaan käyttäjä tyypillisesti ohjataan ajattelemaan ääneen, jotta tutkija voi samassa tilanteessa saada selville, mitä käyttäjä yrittää tehdä. 

“Käyttäjä voi sanoa vaikkapa, että “mä nyt yritän hakea verkkokaupasta sopivaa pyörää” ja kun käyttäjä on sen löytänyt, hän voi kertoa, että “tämän polkupyörän mä nyt ajattelin ostaa, yritänpä mennä maksamaan tänne”. Tutkija havainnoi sitten, mikä sujuu hyvin, mikä on kankeampaa ja missä tulee virheitä”, Vastamäki kertoo.

Käytettävyystestaus tuottaa yksilöllistä tietoa

Käytettävyystestaus tehdään yleensä yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Koska käytettävyystesti on työläs ja vie aikaa, Vastamäki suosittelee noin 6-8, korkeintaan 12 ihmisen testijoukkoa. Tavallisesti tunti on sopiva aika käydä läpi esimerkiksi kokonainen verkkopalvelu yhden käyttäjän kanssa. 

“Käyttäjältä voi itseltä myös tulla paljon korjausehdotuksia. Meidän kokemuksemme mukaan kannattaa kuitenkin sitten enemmän luottaa suunnittelijan tai käytettävyysasiantuntijan mielipiteeseen. Maallikkokäyttäjän ehdotukset siitä, miten palvelua tai tuotetta pitäisi korjata, ovat harvoin hyviä ratkaisuja”. Vastamäki kertoo.

Vastamäki on aiemmin tehnyt käytettäyystestit tavallisesti kasvokkain. Koronan aikana on kuitenkin huomattu, että Teamsin tai Zoomin kaltaiset alustat ovat toimineet testeissä hyvin. Käyttäjän toimintaa voi myös samaan aikaan seurata useampi asiantuntija. 

“Livetilanteessa saa paljon tietoa ja voi kysyä lisäkysymyksiä. Mutta tarvittaessa voi myös myöhemmin palata tallenteeseen. Litteroimaan ei tavallisesti kuitenkaan kannata ruveta. Hyöty ei välttämättä ole enää riittävän suuri panostettuun aikaan nähden”, Vastamäki kertoo.

Esimerkiksi turvarannekkeen käyttö vaatii puolestaan pidempiaikaista seurantaa.  Vastamäki suosittelee mm. päiväkirjan pitämistä tai kyselyyn vastaamista päivittäin. Käyttäjä tai hänen avustajansa voi laittaa muistiin, mitä rannekkeen käytön aikana tapahtui, menikö joku pieleen ja mikä oli kivaa tai hankalaa. Tietyn käyttöjakson, kuten viikon tai kuukauden, jälkeen voidaan tehdä vaikkapa ryhmäkeskusteluna. Tässä voi käyttää myös erilaisia sovelluksia, kuten WhatsAppia. Pienryhmissä kannattaa Vastamäen mukaan olla 2-3 käyttäjää kerrallaan. Intiimin terveysdatan ollessa kyseessä keskustelut käydään kahden kesken. 

Erilaisia menetelmiä eri vaiheissa

Erilaiset menetelmät tuottavat erilaista tietoa tuotekehityksen eri vaiheissa. Tuotteen ideoinnin ja palvelukonseptin luomisen vaiheessa haastatellaan käyttäjää siitä, miten hän arjessaan toimii ja millaisia tarpeita silloin herää. Käyttäjän toimintaa voidaan myös havainnoida. Näin saadaan selville käyttökonteksti ja sieltä kumpuavat aidot tarpeet. Tämän jälkeen hahmotellaan käyttäjäpersoonat.

“Käyttäjäpersoonat ovat esimerkkejä tyypillisistä käyttäjäryhmistä. Voidaan kirjoittamalla luoda turvaranneketta käyttävä Matti ja Maija ja hahmottaa, mitkä heidän tarpeensa ovat suhteessa ideoituun tuotteeseen. Mikä on käyttökonteksti ja mitkä ovat niitä  toiminnallisuuksia, joita tuotteet tarvitsisivat Matin ja Maijan käytössä”, Vastamäki kertoo. 

Tämän jälkeen kiteytetään palvelukonsepti. Palvelusta riippuen tehdään asiaan kuuluva prototyyppi. Prototyypin tekemisessä hyvä menetelmä on käyttää viidessä päivässä toteutettavaa Design Sprintiä.

“Nykyään erilaiset prototyyppi-työkalut ovat aika hyviä. Niillä voidaan tehdä toiminnallinen käyttöliittymäprototyyppi mahdollisesti aika valmiiksi ennen kuin sitä on oikeastaan koodattu vielä mitenkään. Tehdään sellainen käyttöliittymä, jonka prototyyppi voidaan testata käyttäjillä. Yleensä se on lyhyt testi. Sitten validoidaan käyttöliittymä ja vähän korjataan, jonka jälkeen sitä ruvetaan iteroiden kehittämään ja koodaamaan. Siinä voi sitten olla yksi tai useampi käytettävyystestikierros vielä”, Vastamäki kertoo. 

“Tyypillisesti suosittelemme kahta, kolmea testikierrosta. Jos kierroksia saadaan useampi, käyttäjämäärät voivat olla vähän pienempiäkin, mutta myös isommalla massalla voi kerätä tietoa. Ja yleensä yksi testaus kannattaa jättää melkein kehitystyön loppuun, kun siellä on jo sisältöä. Filosofia pitäisi kuitenkin olla, että se tuote ei ole koskaan valmis, vaan siitä aina tehdään parempi versio jossakin vaiheessa”, Vastamäki sanoo. 

Suunnittelija suodattaa käyttäjältä saatavan tiedon

Käyttäjän kanssa yhdessä toimiminen ja osallistaminen on hyvä keino löytää uusia ideoita. Sellaisenaan niitä ei kuitenkaan voi vielä ottaa käyttöön vaan ne täytyy validoida hyvin tarkalla filtterillä ja testata niitä edelleen toisilla käyttäjillä. Vastamäki katsookin, että tuotekehityksen on oltava viime kädessä suunnittelijan hallussa. 

“Osallistamisen tai osallistumisen kautta käyttäjä pystyy kontribuoimaan sillä tavalla, että suunnittelija näkee mitä käyttäjä tekee ja haluaa, ja ehkä ideoikin. Suunnittelija kuitenkin valitsee ne toimivat ideat”, Vastamäki sanoo.

“Käyttäjän idea voi toki olla sattumalta hyvä. Samoin käyttäjä tietää omista tarpeistaan jotain, mutta ei välttämättä kaikkea. Meistä ei varmaan kukaan olisi koskaan voinut kuvitella ennen kännyköitä, että haluaisimme kirjoittaa ja lähettää tekstiviestejä. Tai jos joku olisi näyttänyt WhatsAppin meille ennen tekstiviestejä, niin emme olisi todennäköisesti edes sanoneet, että tämä on meidän tarve. Että “en minä jaksaisi kahdella sormella kirjoittaa, täysin mahdoton ajatus”. Ja nyt jälkikäteen sitten huomaamme, että tämä tarve kirjoittaa kahdella sormella onkin ollut melkoinen”, Vastamäki sanoo.

Saavutettavuuden varmistaminen on kiinteä osa tuotekehitystä

Tuotekehityksessä on alusta saakka otettava myös saavutettavuuskriteerit huomioon, sillä digitaalisten palveluiden saavutettavuudesta huolehtiminen on lakisääteistä. Saavutettavuus tarkoittaa esteettömyyttä verkossa, jolloin mm. ikäihmiset ja aistivammaiset pystyvät käyttämään palveluita yhtä hyvin kuin ne, joilla rajoitteita ei ole. Saavutettavuuslaki toimii apuna niille noin miljoonalle ihmiselle, jotka ovat vaarassa tippua digitalisoituvan yhteiskunnan kyydistä. Esimerkiksi saavutettavasti.fi-sivustolta löytyy kootusti ohjeita saavutettavuuden varmistamiseen.

“Varsinkin jos kohderyhmässä on vaikkapa senioreita paljon, niin sitten pitäisi ottaa näitä ihmisiä, joilla on jotain rajoitteita, mukaan näihin testeihin. Esimerkiksi verkkopalveluiden kohdalla olisi hyvä käyttää saavutettavuuslakiin liittyvää, W3C:n (The World Wide Web Consortium) WCAG-ohjeistoa (Web Content Accessibility Guidelines). Se on hyvinkin tarkka kriteeristö”, Vastamäki selittää.

“Muuten siinä käy niin, että on valmis tuote ja sitten sitä testatessa vasta huomataan, että nyt pitää korjata. Voi olla, että joudutaan korjaamaan aika isojakin asioita, ihan lähtien graafisesta ilmeestä. Esimerkiksi kontrastit voivat olla pielessä: harmaat fontit eivät näy harmaalta pohjalta. Tuote voi jopa mennä hyväksyttäväksi ihan johtoryhmään asti, ja siellä sitten vasta huomataan että “ai, meidän pitää muuttaa meidän visuaalista ilmettä, kuinkas tässä näin on käynyt”, Vastamäki kertoo. 

“Esimerkiksi fontteja voi toki suhteellisen helposti muuttaa ilman, että tarvitsee puuttua koodiin, mutta jos kyseessä on vaikka keskustelusofta tai kännykkäapplikaatio, niin voi olla että se on niin syvällä siinä ohjelmoinnin alkulogiikassa, että ei sitä pystytäkään halvalla korjaamaan.”

Saavutettavuus on myös laajempi asia kuin esimerkiksi WCAG-kriteerit, jotka keskittyneet verkkopalveluihin. Saavutettavuuden lisäksi palvelun käyttämisen täytyy olla sujuvaa kaikille käyttäjille.

“Käyttäjiä on tietysti monenlaisia. Ei esimerkiksi ole yhdenlaista sokeaa ihmistä vaan kaikki ihmiset ovat myös yksilöitä. Vaikka joku palvelu täyttää nämä kriteerit, ei se välttämättä vielä tarkoita, että käyttö olisi erityisryhmille helppoa”, Vastamäki muistuttaa. 

Saavutettavuuden tutkimisessa kannattaa käyttää asiantuntijoita

Vastamäki suosittelee käyttämään saavutettavuuden tutkimisessa asiantuntijoita. Tyypillinen saavutettavuusarviointi esimerkiksi verkkosivuston kohdalla vie asiantuntijalta Vastamäen mukaan noin 4-6 päivää.  Asiantuntija kirjaa ongelmat raporttiin ja antaa korjausehdotukset.

“Vaikka onkin lukenut esimerkiksi WCAG-kriteerit, niin oman käyttöliittymän läpikäyminen voi olla yllättävän työlästä, jos ei ole rutiinia ja ymmärrystä. Ammattilainen tuntee niksit ja tekee sen nopeammin ja tehokkaammin. Kuitenkin, jos yritys tekee itse tuotekehitystä ja haluaa varmistaa käytettävyyden ja saavutettavuuden, kannattaa osaamista tietenkin alkaa kerryttämään myös talon sisälle”, Vastamäki suosittelee. 

Asiantuntijoina käytetään myös erityisryhmiin kuuluvia.

“Monesti esimerkiksi sokeat käyttäjät ovat todella kokeneita verkkopalvelujen käyttäjiä. Ne ongelmat, joita suunnittelijat ovat luulleet haastaviksi, eivät sitä välttämättä sitten olekaan. He sanovat, että eihän tämä nyt mikään ongelma oikeasti ole.” 

Joskus palvelun kehittäjä voi tuoda palveluun saavutettavuuden parantamiseksi ohjelmistoja, joita erityisryhmiin kuuluvat eivät kuitenkaan käytä. Heillä voi olla jo omien koneidensa käyttöliittymissä integroituna ruudunlukuohjelma, kuten esimerkiksi Macissa VoiceOver. Myös esimerkiksi NVDA (Non Visual Desktop Access) on ilmainen sovellus PC:lle.

“Verkkosivuilla olevat tekstinlukuohjelmat tai “tekstiä puheeksi -ohjelmat” saattavat olla kuitenkin ihan kiva lisä. On esimerkiksi senioreita, joiden näkö on alkanut jo huonontua, ja heille tällainen tekstinlukuohjelma voi olla mukava, samoin kuin sellaisille henkilöille, jotka ovat tottuneet käyttämään äänikirjoja vaikkapa lenkkipolulla. Tällainen ohjelma voi vastaavalla tavalla lukea verkkosivustoa ja käyttökokemus on vastaava. Useimmiten näkövammaiset kuitenkin käyttävät omia ruudunlukuohjelmiaan käyttääkseen Interneitä, eivätkä he suosi verkkosivuille sijoitettavia tekstinlukuohjelmia, eli heidän takiansa näitä ei sinänsä tarvita”, Vastamäki kertoo.

Rajoitteita omaaville käyttöpolku on erilainen kuin niille, joilla rajoitteita ei ole. Tämä otetaan huomioon myös koodissa.

“Ruudunlukijahan ei lue vaan pelkästään sitä tekstiä joka näkyy sivustolla, vaan se oikeastaan lukee HTML-koodia suoraan. HTML:ssä on piilossa asioita joita me näkevät emme näe. Tyypillisessä verkkosivustossa voi olla aika raskaskin valikko alavalikkoineen. Jos sitä lähtisi tabulaattorilla tai ruudunlukijalla käymään läpi, niin joka kerta kun avaa uuden sivun, täytyy käydä se päävalikko uudestaan läpi. Mikä on aika rasittavaa. Mutta HTML:ssä voi olla piilossa hyppylinkki, jossa lukee, että siirry suoraan sisältöön. Myös esimerkiksi lomakkeissa on paljon sellaista koodia, mikä tukee näkövammaista käyttäjää, mutta ei näy meille näkeville”, Vastamäki selittää.

Kun Vastamäeltä kysyy tärkeintä asiaa, mikä pitää digitaalisen tuotteen tai palvelun tuotekehityksessä ottaa huomioon käytettävyyttä ja saavutettavuutta arvioidessa, hän  alleviivaa käyttäjätestaamisen ja validoinnin tekemistä riittävän ajoissa. Apua kannattaa myös kysyä käytettävyys- ja saavutettavuusasiantuntijoilta, sillä se tuo tuotekehitykseen myös kustannustehokkuutta.

LUE LISÄÄ SAAVUTETTAVUUDESTA: Eficoden saavutettavuusopas

KIRJOITTAJA: Minna Kilpeläinen, FM, KM, HIPPA-hankkeen viestintäasiantuntija, freelancer-toimittaja

Etäyhteiskehittelystä hyvä lisä TKI-toiminnan työkalupakkiin

Koronapandemian vuoksi monet palvelut ja tilaisuudet siirrettiin keväällä 2020 verkkoon. Myös HIPPA-hankkeessa saatiin kokemuksia tästä, kun hankkeen Innovaatiokilpailun voittaneen Kasviportaat Oy:n yhteiskehittely toteutettiin täysin etäyhteyksien avulla. Toteutus noudatti hankkeessa kehitettyä yhteiskehittelyn viiden vaiheen mallia, josta muokattiin uusi etävariaatio.

6Aika-hanke ”HIPPA – Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla” kokoaa yhteen eri alueiden osaamista. Kun hankkeen palvelut yrityksille muutettiin pandemian vuoksi etätyöskentelyksi, heräsi ajatus laajentaa hankekumppanien välistä yhteistyötä tällä saralla. Toukokuun 2020 lopussa järjestetyn etäyhteiskehittelyn osallistujat tulivat pääkaupunkiseudulta, Tampereelta ja Oulusta. Mukana oli asiakasyritys  Kasviportaat Oy sekä 20 hengen joukko HIPPA-hankkeen asiantuntijoita, muuta ammattikorkeakouluväkeä ja opiskelijoita sekä kolmannen sektorin asiantuntijoita. 

Monialaista yhteistyötä muistisairaiden hyvinvoinnin edistämiseksi

Yhteiskehiteltävänä tuotteena oli Kasviportaat Oy:n Supragarden® viherseinä- ja vesiviljelyjärjestelmä. Tuote mahdollistaa helpon ja tehokkaan tavan viljellä hyötykasveja, ja se tuo luontoelementin niidenkin ulottuville, joilla on rajalliset mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen. Järjestelmä auttaa myös ylläpitämään sopivaa ilmankosteutta ja puhdistamaan huoneilmaa.

Kasviportaat Oy voitti tammikuussa 2020 HIPPA-hankkeen innovaatiokilpailun, jossa haasteena oli löytää digitaalisia tuotteita ja palveluja, jotka tukevat toimintakykyisyyttä ja osallisuutta asukkaan elinympäristössä, parantavat turvallista asumista sekä lisäävät asumisen mielekkyyttä ja hyvää elämää. Kasviportaat Oy:n ehdotuksessa ideana oli jatkokehittää yrityksen Supragarden® sisäkasvatusjärjestelmää digitaalisten tuotteiden avulla siten, että se soveltuisi paremmin ja turvallisemmin palvelutalojen asukkaiden käyttöön ja erilaisiin toiminnallisiin tilanteisiin. Palveluasumisen toimintaympäristöt asettavat tuotekehitykselle monenlaisia haasteita. Erityisesti kehittämistyössä haluttiin huomioida muistisairaiden henkilöiden tarpeet, toimintakyky ja palvelut.

Etäyhteiskehittelyn tavoitteena oli tukea yrityksen toivetta laajentaa toimintaansa uusille sektoreille. HIPPA-hankkeen filosofian mukaisesti koolla oli monialainen joukko pohtimassa ratkaisun käyttäjälähtöisyyttä, käytettävyyttä ja kaupallistamista. Keskiössä oli se, miten tuote voisi vahvistaa käyttäjien toimijuutta ja merkityksellistä elämää palveluasumisen eri ympäristöissä. Lisäksi keskusteltiin siitä, mitä muita käyttökohteita tuotteelle voisi tunnistaa. Tilaisuus tuotti rikkaan aineiston tuotteen älykkään version prototyypin ja käyttökonseptin suunnittelua varten. Yrittäjä Jouni Spets Kasviportaat Oy:stä näki, että monialaisuudesta oli työskentelyssä selvää etua ja osallistujilta tuli paljon uutta tietoa yritykselle. Keskustelua oli kaikkien osapuolten mielestä hyvä käydä tässä vaiheessa ennen tarkemman teknisen suunnittelutyön aloittamista.

Etätyöskentelyn fasilitointi vaatii resursseja

Etäyhteiskehittelyn fasilitaattorit tulivat hanketta hallinnoivan Metropolia Ammattikorkeakoulun HIPPA-tiimistä. Yleensä fasilitaattorien parivaljakko on ollut riittävä resurssi, mutta etätyöskentelyssä fasilitointia tarvitaan selvästi enemmän kuin kasvokkain toteutettavassa työskentelyssä. Siksi mukaan otettiin vielä kolmas tiimiläinen vahvistukseksi tekniikan puolelle. Tarvittaessa voisi neljännen tiimiläisen nimetä vielä chat-vastaavaksi. Työssä tarvitaan selkeä roolijako ja tilaisuuden etenemistä kuvaava suunnitelma. Fasilitaattorit voivat kyllä olla tilaisuuden aikana yhteydessä toisiinsa yksityisin viestein, mutta tämä on hyvä rajata koskemaan vain aikataulumuutoksia ja muita vastaavia asioita, joista ei voi sopia ennakkoon.  

Etätyöskentelyyn on parasta valita sovellus, jossa pienryhmiin eli ryhmähuoneisiin jakautuminen on nopeaa ja vaivatonta. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että yhteiskehittelyn aikataulu on usein melko tiukka. Metropolian HIPPA-tiimissä käytettiin Zoom-sovellusta, jossa ryhmäjaon voi toteuttaa joko manuaalisesti tai niin, että sovellus jakaa osallistujat satunnaisesti eri ryhmähuoneisiin. Tällä kertaa päädyttiin manuaaliseen ryhmittelyyn, jolla varmistettiin se, että ryhmiin saatiin monialaista ja sektorirajat ylittävää osaamista. Ryhmähuoneiden sulkeutuessa osallistujat palautuvat Zoomissa näppärästi takaisin yhteiseen kokoukseen.

Etäyhteiskehittelyn fasilitoinnissa tuli eteen myös digitaalisten sovellusten käyttöön liittyviä haasteita.Kunnallisten palveluntarjoajien tietoturvalinjaukset kannattaa selvittää hyvissä ajoin etukäteen. Voi olla, että mikään sovellus ei ole täysin poissuljettu, mutta käyttöön voi liittyä rajoituksia, jotka on huomioitava valmisteluissa. Metropolian tilaisuuteen osallistui asiantuntijoita, joiden työpaikoilla tilaisuudessa käytetyn sovelluksen lataaminen oli kiellettyä, mutta selainpohjainen käyttö sallittiin. On myös muistettava, että isossa osallistujajoukossa on aina joku, jolle käytetyt sovellukset ovat uusia. Siksi alkuohjeistukseen ja sovellukseen tutustumiseen on varattava riittävästi aikaa. Tämän merkitys voi korostua, jos yhteiskehittelyssä on mukana palveluasumisen asukkaita, omaisia ja vapaaehtoisia.

Pienryhmätyöskentelyä Jamboard-sovelluksen äärellä

Zoom-etäkokouksen pienryhmissä työskenneltiin käyttäen Googlen Jamboard-sovellusta. Siirtyminen Jamboardiin tapahtui chat-palstalle laitetun linkin kautta. Ryhmiin on hyvä määrätä kellottaja, sillä Zoomin kautta lähetettäviä ohjeita on hankalaa seurata Jamboard-työskentelyn aikana. Kellottaja voi paremmin huolehtia siitä, että pienryhmä siirtyy ajallaan seuraavaan kehittämistehtävään tai kysymykseen. 

Jamboard on valkotaululta näyttävä työkalu, jolle jokainen osallistuja voi helposti kirjoittaa sähköisiä post-it-lappuja. Sovelluksessa on myös muita ominaisuuksia kuten piirrostyökalu. Lopuksi kerätyn palautteen perusteella sovellus näyttäytyi osallistujille näppäränä työkaluna, jossa kommenttien ryhmittely sujuu vaivattomasti. Kiitosta sai myös kommenttien helppolukuisuus, kun niitä vertaa yhteiskehittelyissä usein käytettyihin käsin kirjoitettuihin post-it-lappuihin.

Vinkit etätyöskentelyyn:

• Fasilitointi sujuu parhaiten 3–4 hengen tiimityönä, jossa on selkeä roolitus.
• Ennakkovalmistelut saattavat lisääntyä tietoturvaan liittyvien rajoitusten vuoksi.
• Kannattaa valita sovellus, jossa pienryhmiin jakautuminen on vaivatonta.
• Jaettavat videot ja muu materiaali tulisi testata etukäteen.
• Sovellusten käyttö vaatii riittävää ohjeistusta.
• Jamboard-työskentelyssä on hyötyä pienryhmän omasta kellottajasta.

Maantieteellisten rajojen ylitykset rikastuttavat työskentelyä

Etäyhteiskehittelyn onnistumisista ja kehittämiskohteista käytiin vielä jälkeenpäin keskustelua osahankkeiden kesken. Tästä saatiin hyödyllistä tietoa tilaisuuksien fasilitoinnin ja teknisen toteutuksen kehittämiseksi. Keskustelussa pohdittiin myös niitä hyötyjä, joita maantieteellisten rajojen ylitykset voivat tuoda yhteiskehittelyyn osallistuvalle asiakasyritykselle, asiantuntijoille ja mahdollisille muille osallistujille.

Asiakasyritykselle hyödyllistä:

• Voi tutustua alueellisesti vaihteleviin palveluiden järjestämisen tapoihin ja termistöön. 
• Saa laajempaa käyttäjänäkemystä. 
• Oppii ottamaan yrityksen TKI-työssä huomioon sen, että potentiaalisella asiakaskunnalla on käytössään huomattavan erilaisia teknologisia ratkaisuja. Jo olemassa oleva teknologia vaikuttaa siihen, miten toimintaa kannattaa kussakin paikassa jatkokehittää. 
• Hanketoimijoilla on erilaisia painotuksia ja vahvuuksia. Joskus paras asiantuntemus löytyy yrityksen kotipaikan ulkopuolelta. 
• Kiinnostus yrityksen tuotteeseen tai palveluun lähtee heti leviämään. 

Yhteiskehittelyyn osallistuminen perustuu yleensä vapaaehtoisuuteen, jolloin oma asiantuntemus tarjotaan käyttöön ilman erillistä korvausta. Kumppanuuksia rakennettaessa järjestäjätahon on tärkeää miettiä, mikä tekee tilaisuuksista yhteistyökumppaneille kiinnostavia ja palkitsevia. Koska yhteistyökumppanit ja heidän edustamansa organisaatiot ovat keskenään hyvin erilaisia, on huomioitava monenlaisia näkökulmia.

Asiantuntijalle/käyttäjälle alueiden välisessä yhteistyössä palkitsevaa:

• Pääsee vaikuttamaan asioihin, joista voi olla hyötyä käyttäjille ympäri Suomen ja kansainvälisesti.
• Tulee jaettua erilaisia, rikastuttavia kokemuksia. 
• Voi saada ahaa-elämyksiä siitä, että asioita voisi tehdä toisin. 
• Näppärä työskentelytapa, sillä usein ammattilainen ei ehdi työn lomasta tilaisuuksiin siirtymien vuoksi. Tämä pätee, vaikka oltaisiin samassa kaupungissa. 
• Eläkeikäiset vapaaehtoiset ja tuetusti kotona asuvat käyttäjät saattavat kokea helpommaksi osallistua tilaisuuksiin kotoa käsin.

Etätyöskentelytapojen juurruttaminen

Tilaisuuden lopuksi osallistujilta kerättiin Jamboard-työkalulla palautetta sekä järjestäjätaholle että asiakasyritykselle. Saadussa palautteessa oli positiivinen yleisvire, joten etäyhteiskehittely on selvästi tullut jäädäkseen. Jatkossa etätyöskentelyn käyttöä voidaan harkita myös silloin, kun suunnitteilla on eri paikkakunnilla toteutettavia käyttäjäkokeiluja tai testauksia. Jos tilaisuuksiin osallistuu sellaisia ikäihmisiä, joille etätyökalut eivät ole tuttuja, käytettäviin sovelluksiin voisi mahdollisuuksien mukaan tutustua yhdessä etukäteen. 

Huolellisesta valmistautumisesta huolimatta tulee uusien työskentelytapojen kohdalla aina eteen yllätyksiä. On hyvä, jos niihin osaa suhtautua sopivan rennosti ja kuitata ne huumorilla. Hyvä tunnelma on tärkeämpää kuin tekniikan täydellinen toimivuus – mikäli sellaista on olemassakaan.

Kuvat: Minna Kilpeläinen

Kirjoittaja:
Suvikki Honkkila, kuntoutusalan asiantuntija, VTK, M.A., toimintaterapeutti AMK HIPPA-hankkeen projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

TAMKissa pidettiin marraskuusta 2019 helmikuuhun 2020 kaupallistamisen työpaja, jossa pohdittiin, kuinka ideasta voi tehdä kaupallisen tuotteen. Kuinka kehittää tuote, jolla on myös kysyntää? Kuinka luoda asiakkaalle arvoa, josta hän on myös valmis maksamaan?

Yrityksen ensimmäisenä tavoitteena tuotteen kaupallista potentiaalia miettiessä on saada ymmärrys asiakkaan tarpeista. Vasta tämän ymmärryksen pohjalta on mahdollista  luoda ja kehittää palveluja, jotka vastaavat tähän tarpeeseen.

Asiakkaan tarpeita tutkiessa olisi päästävä käsiksi ihmisten äänettömiin ja piileviin ajatuksiin ja arvoihin. Niitä voi olla vaikea löytää, jollei niihin kiinnitä erikseen huomiota. Jos kysyt asiakkaaltasi, mitä hän arvostaa lomassaan ja mitä hän tarvitsee saadakseen onnistuneen loman, voi kysymykseen olla hyvinkin vaikea vastata. Asettamalla kysymyksen niin, että kysyt jotain tiettyä lomaa ja kokemuksia siitä, on asiakkaan jo helpompi vastata. Ihmiset kertovat arvoistaan paremmin, kun ne voidaan linkittää johonkin tiettyyn asiaan tai tarinaan.  Koska asiakas ei aina osaa kertoa suoraan kysyttäessä tarpeistaan, pyritään hänen käytöstään tutkimaan myös havainnoimalla, jotta asiakkaan toimintaan vaikuttavat henkilökohtaiset motiivit selviävät. 

Miten arvot ohjaavat asiakkaan motiiveja?

Asiakkaan motiiveja ostopäätöksen taustalla voivat olla arvot, unelmat, arvostukset, tiedostetut ja tiedostamattomat tarpeet sekä arkiset tilanteet. Selvittämällä motiivit ja ymmärtämällä niitä palvelua voidaan kehittää entistä paremmaksi. 

Asiakkaalle arvo tarkoittaa hänen kokemansa hyödyn ja hinnan välistä suhdetta. Arvon muodostuminen on yksilöllistä, ja mitä isompi koetun hyödyn ja palvelusta maksetun hinnan välinen erotus on, sitä enemmän arvoa asiakas kokee ostaessaan palvelua. Henkilökohtaiset motiivit määrittävät ostohetkellä tarpeen, johon etsitään ratkaisua.

Tuotteen tai palvelun arvo muodostuu seuraavista tekijöistä:  brändi ja status, helppokäyttöisyys, hinta, muotoilu, ominaisuudet, tekemisen helpottaminen, saavutettavuus, säästö, tuoteräätälöinti, uutuusarvo ja riskin pienentäminen. 

Mitä paremmin yritys onnistuu tyydyttämään asiakkaansa tarpeet, sitä enemmän arvoa yrityksen palvelulla on asiakkaalle. 

Asiakkaan kokeman hyödyn ja tuotteen hinnan välistä suhdetta parantamalla asiakkaalle syntyy lisäarvoa. Suhdetta voi parantaa joko tuotteen hintaa laskemalla tai kasvattamalla asiakkaan kokemia hyötyjä.

Mitä tarkoittaa arvolupaus?

Arvolupaus eli value proposition on yrityksen lupaus arvosta, jonka sen tuote tai palvelu tuottaa asiakkaalle. Arvolupauksessa on kysymys siitä, kuinka asiakkaat hyötyvät palveluistamme tai tuotteistamme. Arvoa asiakkaalle voi olla se, että tuotteemme tai palvelumme on tehokkaampi/halvempi/varmempi/nopeammin saatavilla/käytettävämpi/paremmin muotoiltu tai riskittömämpi kuin kilpailijoiden tuotteet. Näistä tekijöistä voidaan muodostaa arvolupaus, joka kertoo asiakkaan saamasta arvosta verrattuna kilpailijoihin. 

Arvolupaus on koko liiketoiminnan keskiössä ja toiminnan kivijalka. Hyvä ja mietitty arvolupaus auttaa kaikkia yrityksessä työskenteleviä tekemään oikeita asioita ja menestymään paremmin. Asiakkaat valikoivat haluamansa tuotteet ja palvelut sen mukaan, mikä yritys tuottaa heille eniten arvoa. 

1. Ensiksi kannattaa miettiä erottautumistekijöitä. Mikä erottaa yrityksenne ja tarjoamanne tuotteet tai palvelut kilpailijoista? Arvolupaus voi perustua uutuuteen, suorituskykyyn, kustomointiin, asioiden hoitamiseen, suunnitteluun, brändiin/statukseen, hintaan, jälkimyyntiin, tavoitettavuuteen, hyödyllisyyteen tai muuhun arvoa tuovaan ominaisuuteen.
   
2. Jokaiselle asiakassegmentille on luotava huolellisesti suunniteltu yhdistelmä tuotteita ja palveluita, jotka täyttävät asiakkaiden tarpeet. Miettikää asiakkaan ongelmaa. Minkä ongelman yrityksenne tuote tai palvelu ratkaisee?
   
3. Yhdistelmä hyötyjä, joita yritys tarjoaa asiakkailleen, voivat olla innovatiivisia tai jo olemassa olevia lupauksia lisätyillä piirteillä, sekä ominaisuuksilla.
   
4. Arvolupauksessa kannattaa vedota ihmisten tunteisiin. Luomalla tarinan arvolupaukselle saadaan asiakkaat kiinnittymään siihen. Uutuuden herättämä mielenkiinto kerää asiakkaita ja näkyvyyttä. Tunteisiin vetoava tarina saa asiakkaat uskollisiksi.
   
5. Arvolupaus voi olla erilainen eri asiakasryhmille. Yritys voi esimerkiksi panostaa tuotteiden ja palveluiden laatuun, jolla se tuottaa arvoa asiakkailleen. Toiselle asiakasryhmälle yritys voi luoda arvoa sopivalla kommunikoinnilla ja jälkimarkkinoinnilla tai erikoisella toimitusketjulla.

Työkalu arvolupauksen rakentamiseen: Value Proposition Canvas

Value Proposition Canvasin avulla pyritään varmistamaan, että yrityksen tarjoamalle palvelulle tai tuotteelle on halukkaita ostajia markkinoilla. Työkalun tavoitteena on löytää paras mahdollinen tuotekokonaisuus, jossa ymmärretään ne asiat, jotka asiakas haluaa saada tehdyksi yrityksen tarjoaman palvelun tai tuotteen avulla. Lisäksi tunnistetaan tuotteeseen liittyvät hyödyt ja uhraukset sekä kuvataan, miten yrityksesi saa aikaan arvoa asiakkaalle. Työkalua voit hyödyntää miettiessäsi yrityksesi asiakassegmenttien ja palveluisi tai tuotteesi kohtaamista. 

Työkalua voit käyttää kehittäessä asiakasosaamista. Value Propostion Canvasin  avulla huomaat, mitä pitää oppia asiakkaista, sekä voit testata arvolupausta. Tämän avulla pystyt kehittämään asiakasajattelua ja saat erilaiset ideasi vietyä käytäntöön. 

Opastus Value Proposition Canvasin käyttöön:

Luottamus keskeinen arvo asiakkaalle

Design etnografian, palveluliiketoiminnan ja palvelumuotoilun  asiantuntija, sarjayrittäjä Anna Sutherland Kolmas Persoona Oy:stä oli mukana valmentamassa HIPPA-hankkeen yrityksiä kaupallistamisen työpajoissa vuodenvaihteessa 2019-2020. Anna Sutherland  yhdistää työssään  laadullisen tutkimuksen tarinallisuuteen ja bisnesajatteluun. Näin syntyy vaikuttava ja koko organisaatiota inspiroiva ymmärrys asiakkaan ongelmista, toiveista, arvostuksista – ja tulevaisuuden potentiaalista. 

“Jokaisen organisaation arvokkain omaisuus ja olemassaolon oikeutus on asiakas. Se mitä asiakas loppupelissä tuotteessa tai palvelussa eniten arvostaa, yllättää välillä kokeneenkin palvelumuotoilijan”, Sutherland sanoi.

“Mieleeni on jäänyt hoivakodin sijaisjärjestelyistä vastanneen henkilön aito hämmästys esiteltyämme hänelle eläkeikäisten hoitajien keikkailu- ja hyvinvointiyhteisöä Joiku of Lifeä. Asiakkaaseen eivät ensimmäisenä tehneetkään vaikutusta viimeisen päälle viilattu tilausprosessin helppous tai edes sijaisen löytämisen nopeus. Hänelle arvokkainta oli luottamus: “Siis ihanko totta voin luottaa siihen, että jos teiltä sanotaan, että iltavuoroon on tulossa sijainen, niin hän myös ilmestyy paikalle?” Asiat, joita pidät itsestään selvyytenä, saattavatkin olla asiakkaan arjen suurin helpotus. Siksi säännöllinen, jatkuva ja aito asiakkaiden osallistaminen on kriittistä yrityksesi menestymisen kannalta”, Sutherland kertoi.

Työkalu asiakkaan tunnistamiseen: Empathy Map

Asiakkaan asemaan voit eläytyä esimerkiksi Empathy Mapin avulla. Mieti ensin kuka on tyypillinen asiakkaasi. Anna hänelle nimi, titteli ja ikä. Pyri sen jälkeen vastaamaan kysymyksiin asettumalla asiakkaasi asemaan. Kerää tietoja havainnoimalla, juttelemalla, kyselemällä ja haastattelemalla olemassa olevia asiakkaita. Osan vastauksista saat suoraan kysymällä asiakkaalta, osan saat selville kuuntelemalla ja havainnoimalla asiakasta.

Tässä kysymyksiä, mitä voit hyödyntää.

 1. Mitä asiakkaasi ajattelee ja tuntee? Pyri kuvailemaan, mitä asiakkaasi ajattelee ja tuntee.  Mitä hän ajattelee, mutta ei sano ääneen? Mikä häntä liikuttaa? Mikä häntä valvottaa? Mistä hän unelmoi?  

2. Mitä asiakkaasi näkee ympärillään? Millaisia asioita hän näkee? Keitä ihmisiä hän näkee? Miten häneen yritetään vaikuttaa esim. mainoksilla? Millaisia ongelmia hän kohtaa ympärillään? 

3. Mitä asiakkaasi tekee ja miten hän käyttäytyy julkisesti? Millainen asenne hänellä on? Mitä hän kertoo muille? Huomaatko jotain ristiriitaisuuksia hänen käytöksessään? Käyttäytyykö toisin, kuin sanoo? 

4. Kuinka ympäristön puheenaiheet vaikuttavat asiakkaaseen? Mitä hänen ystävänsä sanovat? Kuka häneen vaikuttaa? Mitkä mediat vaikuttavat hänen mielipiteeseensä?  

5. Mikä asiakastasi ahdistaa? Millaisia esteitä hänellä on, joita hän haluaa voittaa? Millaisia riskejä hän välttelee?  Mitä asiakkaasi toivoo saavuttavansa? Miten hän mittaa onnistumistaan? Miten hän aikoo saavuttaa tavoitteensa? 

Ohjeita ja ideoita Empahty Mapin käyttöön:

Kaupallistamisen työpajasarjaan osallistuvien mielestä asiakasta ja asiakkaan saamaa arvoa ei koskaan mietitä liikaa. Tässä muuttama kommentti osallistujilta, jossa he kertovat omasta oppimisestaan.  

“Asiakkaiden arvoa ei koskaan pohdi riittävästi ja se voi tulla todella monelta sektorilta.”

“ Tärkein anti oli minulle ymmärtää markkinoinnin merkitys, sekä tuotteen arvon pohtiminen asiakkaan näkökulmasta.“

“ Oman asiakaslupauksen kirkastaminen ja sen esittäminen eri tavalla erilaisille asiakkaille.”

Kirjoittajat:

Elina Merviö on TAMK:n Proakatemian valmentaja sekä yrittäjyyden tiimiesimies. Proakatemia kouluttaa Yrittäjyyden ja tiimijohtamisen amk- ja yamk- tutkintoja. Elina toimii kaupallistamisen asiantuntijana hankkeessa 6Aika: Hippa – Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista älykkään teknologian avulla.

Marika Vuorenmaa on Tampereen korkeakouluyhteisön Y-kampuksen tiimipäällikkö. Y-kampus tarjoaa kaikkien alojen opiskelijoille yrittäjyyden ja innovaatio-osaamisen opintoja, tapahtumia ja sparrausta. Marika toimii kaupallistamisen asiantuntijana hankkeessa 6Aika: Hippa -Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista älykkään teknologian avulla.

Kirjallisuutta:
Juha Tuulaniemi, 2013: Palvelumuotoilu
Osterwalder & Pigneur, 2010: Business Model Generation 
Minna Ruckenstein, Johannes Suikkanen, Sakari Tamminen, 2011: Unohda innovointi. Sitran julkaisu.

Väestö ikääntyy kovaa vauhtia ja varsinkin yli 80-vuotiaiden osuus kasvaa nopeimmin. Ikäihmiset ovat heterogeeninen ryhmä, jolla on erilaisia tarpeita. Jotkut selviävät ilman palveluja, kun taas toiset tarvitsevat sairauksiensa ja vaivojensa vuoksi paljonkin palveluja. Muistisairaus tuo oman erityistarpeensa palvelujen järjestämisessä. Julkisella puolella ikäihmisille suunnattuja palveluja ovat mm. kotihoito, päivätoiminta, vuorohoito sekä muistisairauden loppupuolella tehostettu palveluasuminen tai hoivaosastot. 

Ikääntyneiden välimuotoasuminen sijoittuu tehostetun palveluasumisen ja tavallisen asumisen väliin. Asuminen ja palvelut on selkeästi erotettu toisistaan. Asukas itse ratkaisee mitä palveluja hän käyttää tai sitten hänelle on tehty hoito- ja palvelusuunnitelma kotihoidon kautta. Asuminen voi olla joko huonevuokralain alaista tai asukas asuu omistus- tai asumisoikeusasunnossa. Välimuotoasumisessa korostuu yhteisöllisyys, yhteinen toiminta, esteettömyys sekä sijainti palvelujen lähellä.

Onko koti paras paikka kaikille?

Olen työskennellyt ikäihmisten parissa 20 vuotta sairaanhoitajana ja 10 vuotta lähiesimiehenä. Tänä aikana olemme siirtyneet vanhainkodin sekä terveyskeskusten vuodeosastojen ajasta, hoivaosastojen kautta tehostetun asumispalvelun aikaan. Laitospainotteisuudesta olemme siirtyneet kotihoitopainotteisuuteen. Koti on ihmiselle paras paikka, mutta onko se kaikille?  Mielestäni tehostettu asumispalvelu tulisi profiloitua muistisairaiden hoitopaikaksi. Muille asiakasryhmille tulisi löytyä toisenlaisia ratkaisuja. 

Vuorohoitoyksikössäni toimiessani olen törmännyt näihin ikäihmisiin, jotka kokevat yksinäisyyttä, turvattomuuden tunnetta tai heitä on kohdannut leskeytyminen. Heidän tarpeisiinsa ei pystytä vastaamaan nykyisillä palveluilla. Heille ei ole riittävää kotihoito, päivätoiminta eikä vuorohoito, mutta he eivät tarvitse vielä tehostettua asumispalvelua. Turvattomuuden vuoksi tullaan lyhytaikaispaikoille tai hakeudutaan päivystykseen, koska turvattomuus aiheuttaa myös fyysisiä vaivoja.  He ovat juurikin se asiakasryhmä, joka hyötyisi välimuotoisesta asumisesta.

Mitä lisäarvoa välimuotoasuminen tuo?

Yksinäisyys voi lamauttaa ihmisen totaalisesti, jolloin hän ei enää kykene toimimaan normaalisti. Leskeytyminen voi horjuttaa elämän hallinnan tunnetta ja voi johtaa pahimmassa tapauksessa syrjäytymiseen. Välimuotoasumisen ideana on yhteisöllisyys, eli asukkaalla on oma tila, mutta hän voi tarvittaessa osallistua muiden asukkaiden kanssa yhteisiin toiminnallisiin hetkiin omien voimavarojensa mukaan. Tämä lisää turvallisuuden tunnetta ja parantaa arjessa selviytymistä. Esteettömyys takaa sen, että asukas voi asua siellä vaikka käytössä olisi esimerkiksi liikkumisen apuvälineitä. Välimuotoasumisessa voidaan palveluja lisätä asukkaiden tarpeiden mukaan, ja jos palvelut on hyvin järjestetty, mahdollistavat ne asumisen siellä elämän loppuun asti.

Jotta välimuotoinen asuminen ja arkea tukeva yhteiselämä toteutuisi hyvin, mielestäni toiminta tarvitsisi koordinaattorin, joka organisoi yhteistä toimintaa: käyttää asukkaita asioilla, kokoaa asukkaat tekemään ruokaa yhdessä, ulkoilemaan ja tekemään vaikka pihatöitä, yms. Asumisen suunnittelussa tulisi käyttää teknologisia ratkaisuja, jotka osaltaan myös tukevat asumista ja arjessa selviytymistä sekä tuovat turvallisuuden tunnetta. Nämä asiat huomioimalla saisivat asukkaat asumismuodolta lisäarvoa, joka rohkaisisi ikäihmisiä hakeutumaan kotoaan välimuotoasumiseen.

Välimuotoasumisen kehittämiseen on nyt herätty myös Suomessa. Ruotsissa tällaista asumismuotoa on alettu toteuttamaan jo 1990-luvulla. Suomessa on aiemmin tehty senioriasumista ja nykyään asumisratkaisuissa pyritään huomioimaan myös yhteisöllisyys.

Ympäristöministeriö on pyytänyt selvitystä välimuotoisesta asumisesta, josta on tuore julkaisu: Ikääntyneiden välimuotoisen asumisen tilanne ja tulevaisuuden tarpeet.

Toivon todella, että välimuotoisen asumisen mallia levitetään ja aletaan toteuttaa kullekin asuinalueelle sopivimmilla ratkaisuilla. Tähän tarvitaan poikkihallinnollista yhteistyötä ja halua lähteä ratkaisemaan meitä kaikkia koskevaa yhteistä haastetta.

Kirjoittaja:
Päivi Meriläinen, palveluesimies, Oulun kaupunki

Yrittäjän uralle on useita polkuja. Tie alkaa aina asiantuntemuksesta ja ideasta, mutta yrittäjän omia lähtökohtia voi olla monia. Taustalla voi olla käytännössä hankittu vahva kokemustieto ja sieltä kummunnut ratkaisu ongelmaan. Tutkijalle idean kaupallistaminen voi puolestaan lähteä siitä, että rahoittaja vaatii tutkimuksen sovellettavuuden esittelyä jo hakemusvaiheessa. Parhaimmillaan kaupallisen tuotteen tai palvelun kehitys lähtee kuitenkin liikkeelle oman perustutkimuksen pohjalta pakottamatta saadusta oivalluksesta. Taustalla voi olla myös vahva yhteiskunnallisen vaikuttamisen halu.

Kysyimme muutamilta tutkijan uralta yrittäjiksi loikanneilta tai sitä suunnittelevilta, millaisia haasteita siirtymässä on. Haastattelimme myös akateemista yrittäjyyttä tutkivia asiantuntijoita Tampereen yliopistosta, TAMK:ista ja Turun yliopistosta.

“Yrittäjyys on parhaimmillaan nopea keino vaikuttaa yhteiskunnan kehittymiseen. Sen, kenellä on uusia ideoita ratkaista esille tulleita ongelmia, kannattaa arvioida yrittäjyyttä yhtenä keinona levittää ratkaisua. Yrittäjyyden motiivit ovat varsinkin koronan myötä siirtyneet voiton maksimoimisesta yhteisen hyvän edistämiseen”, Palveluinnovaatioiden team leader Marika Vuorenmaa TAMK:in Y-kampukselta sanoo.

Yhteiskunnallista vaikuttamista

Arkikuntoutuspalveluja tarjoavan Voimin Oy:n toimitusjohtaja Hanna Holmalla ja kehitysjohtaja Satu Niskasella on vahva käytännön kokemus toimintaterapiasta, kuntoutuksesta ja vanhustyöstä. Niskanen työskentelee myös asiantuntijana Kuntoutussäätiössä ja Toimintaterapeuttiliitossa. Tämän lisäksi Niskanen tekee väitöskirjaa ikääntyneiden arkikuntoutuksen vaikuttavuudesta ja kustannusvaikuttavuudesta.

“Pohjoismaissa on tutkittu arkikuntoutuksen vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta useilla tutkimuksilla ja on saatu sellainen tutkimustulos, että arkikuntoutus tavalliseen kotikuntoutukseen verrattuna on vaikuttavampaa ja parantaa ikääntyneiden toimintakykyä ja elämänlaatua. Kustannukset taas ovat tutkimusten mukaan enintään samanhintaisia tai matalampia verrattuna nykyiseen toimintatapaan. Jostain syystä tämä vaikuttavaksi havaittu arkikuntoutus omine piirteineen ei ole jalkautunut kovin hyvin Suomeen ja sen takia olemme perustaneet yrityksen, joka tarjoaa arkikuntoutusta. Haluamme auttaa kuntia ottamaan arkikuntoutuksen käyttöön”, Niskanen selittää.

“Meillä molemmilla on vahva halu vaikuttaa yhteiskuntaamme niin, että vanhukset voisivat paremmin ja saisivat elää laadukkaampaa ja turvallisempaa arkea kustannustehokkaammin kuin ennen”, Holma kertoo. 

“Löysimme toisemme minun eduskuntavaalikampanjassamme, missä Satu toimi vaalipäällikkönäni. Yhtenä tärkeänä vaaliteemanani oli vanhusten aseman parantaminen. Satun kanssa mietimme paljon vanhusväestön hyvinvointia ja kuinka sitä voisi parantaa. Koska en tullut valituksi eduskuntaan, päätimme, että vaikutamme vanhusten asioihin toisella tavalla. Näin syntyi Voimin Oy”, Holma kertoo.

Oivallus pitkän tutkijan työn pohjalta

Molekulaarisen kasvibiologian apulaisprofessori ja fotosynteesin tutkija Mikko Tikkanen Turun yliopistosta on ollut ahkera tutkimusjulkaisujen tekijä. Idea omaan innovaatioon, jossa fotosynteesitutkimusta yhdistetään led-valoteknologiaan ja tekoälyyn, ei kuitenkaan syntynyt minkään tietyn tutkimuksen vaan syvällisen, vuosien varrella kertyneen ymmärryksen kautta. Learning Led -projekti on nyt ns. TUTLI-vaiheessa, jolloin tehdään kaupallistamisen taustatyö yrityksen perustamiseksi.

“Ei sitä etukäteen pystynyt ennakoimaan, että tällainen idea syntyy. Kun olen laittanut tutkimusrahoitushakemuksiin pohdintoja sovellettavuudesta, niin ei minulla etukäteen ole tullut mieleen tällainen idea”, Tikkanen sanoo.

Tikkasen innovaatio mahdollistaa kerrosviljelyn keinovalossa, jota voi säätää tekoälyn avulla. 

“Ilmastonmuutoksen myötä sääolosuhteet tulevat laajoilla alueilla muuttumaan viljelyn kannalta epäedullisiksi, joten energiatehokasta kasvihuoneviljelyä ja ruuantuotantoa tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa paljon”, Tikkanen perustelee.

“Jälkikäteen en pysty sanomaan, miten se oivallus syntyi. Tuntui vain itsestäänselvältä, että se on ainoa tapa miten tuollaisen keinovalaistuksen voi järjestää järkevästi.”

Halu tehdä mielekkäämpää työtä

Työelämän uudistamisen missiokseen ottanut  johtamisen ja organisaatioiden tutkija ja opettaja Elina Henttonen Valtaamo Oy:stä teki loikan tutkijasta yrittäjäksi etsiessään mielekkyyttä omalle työuralleen. Henttonen teki 11 vuoden ajan kollegansa Kirsi LaPointen kanssa erityisesti havainnointiin, haastatteluihin ja kertomuksiin perustuvaa laadullista tutkimusta mielekkäästä työstä, ammatillisesta toimijuudesta ja työelämän moninaisuudesta Aalto-yliopistossa.

“Olin jo ehtinyt kyllästyä yliopistomaailman määrällisiä tavoitteita ja kilpailullisuutta korostavaan työkulttuuriin. Tutkijan työ alkoi olla kilpajuoksua ja cv:n rakentamista, eikä se ole minua koskaan henkilökohtaisesti motivoinut.  Väitöskirjan valmistumisen jälkeen olin äitiyslomalla toisen lapseni synnyttyä, ja se oli sellainen breikki, jolloin sain hieman etäisyyttä yliopistomaailmaan. Aloin katsoa asioita myös ulkoapäin, mikä auttoi oman itsestäänselvänä pitämäni urapolun  kyseenalaistamisessa”, Henttonen selittää urakäänteen alkua.

“Palasin kuitenkin yliopistoon töihin post doc -tehtäviin ja hain siinä kohtaa professuureja ja rahoituksia ja lehtoraatteja. Sitten pääsin Aalto-yliopiston järjestämänä uracoachingiin, jonka tarkoitus oli valmentaa minua akateemisella uralla. Coachina sattui kuitenkin olemaan sellainen henkilö, joka oli siirtynyt tutkijan uralta yrittäjäksi, ja hänen esimerkkinsä innosti minua. Aloimme jo valmennuksen aikana kehittämään tätä meidän Valtaamo-ideaa. Kun se ajatus lähti sille polulle, tuntui ihan mahdottomalta enää palata vanhoille urille”, Henttonen kertoo.

Henttonen halusi hyödyntää kaiken osaamisen, jonka hän oli tutkijana kerännyt ja muokata niistä tuotteita ja palveluita. Ensi töikseen hän kirjoitti yhtiökumppaninsa kanssa populaarin tietokirjan Työelämän toisinajattelijat. Työn mahdollisti tutkimusapuraha. Yrityksen kaupallistamisen pohjatyö tuli tehtyä samalla.

Uskottavuus tutkijana ja yrittäjänä

Voiminin kehitysjohtaja Satu Niskanen ja toimitusjohtaja Hanna Holma pitävät erityisen tärkeänä, että heidän arkikuntoutuspalvelunsa taustalla on vahva tutkimustausta. Kustannusvaikuttavuuden perusteleminen asiantuntijapalvelua hankkiville tahoille omalla, tekeillä olevalla tutkimuksella, on joskus ollut haasteellista. 

“Olen ollut hyvin yllättynyt kuullessani kysymyksiä siitä, olenko enää vakuuttava tutkija aiheessani, koska minulla on aiheen tiimoilta perustettu yritys ja tarjoan yrittäjänä siihen liittyvää palvelua. On kyselty, kannattaako minua pyytää esittelemään tätä tutkimusta, koska olisin puolueellinen tässä asiassa. Itse taas näen, että jos suhtaudumme tutkimukseen perustuvaan yritystoimintaan Suomessa tällä tavalla, menetämme valtavan yrityspotentiaalin”, Niskanen kertoo. 

“Nämä kysymykset ovat tulleet käytännön sosiaali- ja terveysalalla toimivilta,

eivät niinkään tutkijoilta.Yleensä tutkijat ymmärtävät sen maailman, jossa tutkijat ovat,

eivätkä näe sitä tällä tavalla, mutta jos tutkimusmaailma ei ole tuttu, tämä voi herättää hämmennystä”, Niskanen jatkaa.

“Hyvä yritystoiminta on sellaista, että se onnistuneesti ratkoo nykyisten ja tulevien asiakkaiden ongelmia, ja jos se vielä pohjautuu tieteeseen, niin sehän on hyvä asia”, sanoo yrittäjyyden erikoistutkija Pekka Stenholm Turun yliopistosta. 

“Tällä työelämän kehittämisen kentällä on hyvin monenlaista toimijaa ja konsulttia. Me ajattelimme puolestamme alusta asti, että meidän vakuuttavuustekijä on se, että olemme tohtoreita tältä alalta, meillä on oma tutkimus takana ja olemme kirjoittaneet myös tieteeseen pohjautuvan, populaarin kirjan aiheesta. Olemme huomanneet, että erotumme positiivisesti, varsinkin kun tarjoamme palveluitamme yliopistoille ja tuon maailman liepeillä oleville organisaatioille. On kehuttu sitä, että ymmärrämme sitä maailmaa, missä asiakkaat ovat”, Elina Henttonen sanoo.

Apulaisprofessori Elina Mäkinen Tampereen yliopistosta tutkii akateemista yrittäjyyttä ja tieteen kaupallistamiseen liittyviä prosesseja lääketieteen ja biolääketieteen aloilla Liikesivistysrahaston rahoittamassa hankkeessa. Mäkinen on tutkinut tieteentekijöitä sekä Piilaaksossa että Suomessa.

“Suomalaisissa yliopistoissa akateeminen yrittäjyys on hieman tuoreempi ilmiö, mutta kuitenkin verrattain hyväksytty tieteentekijöiden keskuudessa. Suomessa yksittäiset tutkijat toteuttavat yrittäjyyttä monin eri tavoin. Monet pitävät samanaikaisesti kiinni sekä tieteen että tuotteen kehittämisestä. Jotkut haluavat siirtyä akatemiasta kokonaan yrittäjiksi. On niitäkin, jotka eivät halua olla mukana tieteen kaupallistamisessa, mutta sallivat sen omille opiskelijoilleen. Nämä erot eivät johdu siitä, että pelättäisiin uskottavuuden menettämistä tutkijana vaan ennemminkin siitä, miten merkittävänä akateeminen tiede nähdään omassa ammatillisessa kehityksessä ja urahaaveissa”, Mäkinen sanoo.

”“Uskottavuus saattaa toki kärsiä, mikäli pyrkii akateemisena edustajana edistämään oman yrityksensä toimintaa ja saamaan lisää toimeksiantoja sinne. Tutkijahan pyrkii tuottamaan uutta riippumatonta tietoa ja yrittäjä taas pyrkii myymään palvelua/osaamista mahdollisimman paljon, mutta pohjautuen siihen osaamisen ja tietoon. Tässä varmasti ollaan alakohtaisesti hyvin monimuotoisten ja monimutkaistenkin kysymysten äärellä erityisesti siinä, miten hallita tuota kaksoisroolia ja millä agendalla ja motiivilla kulloinkin on liikkeellä. Voidaan kuitenkin kysyä, miksi tutkijasta tulisi vähemmän uskottava jos hän toimii yrittäjänä ja pyrkii omalla asiantuntemuksellaan saamaan itselleen ja perheelleen elannon. Onhan hän entistäkin uskottavampi ja pätevämpi asiantuntija, jonka osaamisesta ollaan valmiita maksamaan”, sanoo Tampereen yliopiston Innovaatiopalveluiden ohjelmapäällikkö Juho Väisänen. 

Yhdeksi merkittäväksi uskottavuustekijäksi nousee se, kuinka perusteellisesti ja huolellisesti tutkija pystyy tutkimuksensa tekemään. Usein haasteena on ajan riittävyys.

“Akateemisia yrittäjiä tutkiessani olen aika ajoin törmännyt huoleen siitä, että innovaation kaupallistamisprosessi synnyttää aikapaineen, jossa huolelliselle tieteelle ei ole tarpeeksi aikaa. Kyseinen tilanne on akateemisesti suuntautuneille tutkijoille hyvin epämukava, koska he haluavat olla varmoja sovelluksen tieteellisen taustan toimivuudesta. Tämä heijastuu myös siihen, kuinka valmis tutkija kokee olevansa esittelemään ideaansa vaikkapa rahoittajille”, Elina Mäkinen sanoo.

Mistä rahoitus kaupallistamisen kehittämiseen?

Vaikka tutkijat olisivatkin esimerkiksi yliopistojen palkkalistoilla, he ovat hyvinkin usein pätkätyösuhteissa etsien myös itse rahoituksia tutkimuksilleen. Yrittäjäksi siirtymisen taloudellinen riski koetaankin usein melko samanlaiseksi kuin tutkijana. 

Tutkijalla on joitakin suhteellisen selkeitä apurahaväyliä tutkimuksen pohjalta syntyneen idean kaupallistamiseen. Esimerkiksi Research to Business eli TUTLI (Tutkimusideoista uutta liiketoimintaa) on Business Finlandin rahoitusinstrumentti, jonka avulla kehitetään tutkimuksesta liiketoimintaa. Tavoitteena on edellytysten luominen uusille startup-yrityksille tai teknologioiden lisensoinnille. 

“TUTLI on erilainen rahoitusmuoto kuin perinteisen akateemisen tutkimuksen rahoitus, kuten esimerkiksi se mitä Suomen Akatemialta haetaan. TUTLI-rahoituksessa ideana on, että tuetaan start-up -yritysten syntymistä, etenkin niiden alkuvaiheessa. Kehitetään lupaavaa sovellusta niin että siitä voisi jossakin vaiheessa syntyä uutta yritystoimintaa”, Elina Mäkinen selittää.

“Tietenkään julkista raha ei voi pistää suoraan johonkin yritykseen, vaan TUTLI on sitä varten, että tutkimuksesta syntyisi yritystoimintaa. Sen tarkoitus on, että rahoitusjakson aikana valmistellaan yritys perustamiskuntoon”, fotosynteesitutkija Mikko Tikkanen kertoo.

TUTLI:n kautta voi saada apua jatkorahoituksen etsimiseen ja esimerkiksi IP-asioiden selvittelyyn. Joukkorahoituksen kautta löydetty pääomasijoittajakokoonpano voi olla merkittävä rahoitusmalli, kun yritystä lähdetään pyörittämään. Tutkija-status taas voi auttaa apurahan saamiseen erilaisilta säätiöiltä, kun tavoitteena on esittää yritystoimintaan johtava soveltava idea tutkimuksen pohjalta.

“Hain post doc -tutkijana säätiörahoitusta kahden vuoden Mielekkään työn tutkimus- ja koulutushankkeelle, jossa kirjoitimme kirjan tulevan koulutustyön pohjaksi. Apurahat auttoivat siirtymävaiheessa kohti yrittäjyyttä. Tällaista mahdollisuuttahan ei ole muilla kuin tutkijataustaisilla”, Valtaamo Oy:n Elina Henttonen selittää.

Haasteita yrittäjäksi ryhtymisessä

Tutkijan ensimmäiset haasteet rahoituksen etsimisen lisäksi liittyvät usein ajattelu- ja puhetapoihin. On opittava ymmärtämään uudenlaisia yleisöjä. Oman liikeidean pitchaaminen yritysmaailman rahoittajille on hyvin erilaista kuin tutkimustulosten esitteleminen akateemisessa konferenssissa.

“Matkan teko tutkimustuloksesta kuluttajan hyödyntämään tuotteeseen ei välttämättä ole alkuun selkeää. Puuttuu osaamista, joita tarvitaan esimerkiksi idean tuotekehityksessä ja kaupallistamisessa. Yrittämisen ensiaskeleiden opettelemiseen kuluu myös aikaa ja rahaa. Pitää löytää ymmärrys siitä, mitä pitää tehdä ja ketä siihen tarvitaan”, yrittäjyyden erikoistutkija Pekka Stenholm sanoo.

“Olen tässä omassa yritysideassani projektin vetäjänä fotosynteesitutkijan taustalla. Itse tuotteen tekemiseen tarvitaan jo useammanlaista osaamista. Olemme kehittämässä keinovalolla tehtävää kasvinkasvatusta led-teknologian ja tekoälyn avulla. Itse en kuitenkaan tiedä mitään tekoälypuolesta, mutta en myöskään kaupallistamisesta. Olen kyllä viimeisen vuoden aikana oppinut enemmän ja enemmän”, Mikko Tikkanen kertoo. 

“Myös sen hahmottaminen, miten tutkittua tietoa sovelletaan niin, että se palvelee juuri sitä tavoiteltua käyttäjää, vaatii panostusta. Idea pitää osata muokata business-formaattiin, sellaiseksi, että sitä voi myydä”, Stenholm sanoo.

Yrittäjäksi ryhtyessä on hyvä selvittää rauhassa oman tuotteen kantavuus, jotta sitä voi myös perustella asiakkaalle. On tärkeää löytää oikea kysyntä ja tarjonta.

“Meidän pitää vielä selvittää, miltä pohjalta markkinalupaukset  voi tehdä. Tässä vaiheessa meillä on vasta epäsuoria tietoja ja arvailuja, kun meiltä puuttuvat vielä oikeat luvut. Ne saadaan sitten, kun saamme tekeillä olevan laitteiston valmiiksi”, Tikkanen kertoo.

“Jos tilanne on se, että pitää vaan hirveän nopeasti saada asiakkaita ja rahaa sisään, niin se johtaa helposti siihen, että se oma ydin jää jollakin tavalla kehittymättä. Tehdään mitä se asiakas pyytää, vaikka se on jotain muuta kuin itse varsinaisesti tarjoaa. Meillä oli hyvä tilanne siinä, että meillä oli riittävä rahoitus kehitystyöhön ja saimme kirkastettua sen, mitä haluamme tehdä ja tarjota asiakkaille. Meille ei käynyt niin, että olisi heti alussa pitänyt jokainen fasilitointi ja koulutus ottaa vastaan, minkä joku vain meille keksii tarjota. Pakka olisi kyllä hajonnut”, Elina Henttonen kertoo.

Yksin vai yhdessä?

Puolet uusista yrityksistä on tiimejä. Tiimin vähimmäismäärä on kaksi henkilöä. Elina Henttonen lähti perustamaan yritystä aikaisemman kollegansa ja luottoystävänsä Kirsi LaPointen kanssa. Satu Niskanen löysi myös samanhenkisen ammattilaisen, Hanna Holman, ja lähti hänen kanssaan viemään yritystä eteenpäin. Mikko Tikkanen puolestaan tarvitsee useampaa kumppania.

“Yrittäjyyden kompetensseista on monia yhtäläisyyksiä hyvän tutkijan osaamisiin, kuten esimerkiksi  luovuus, epävarmuuden sietokyky, itseohjautuvuus ja sinnikkyys”, Marika Vuorenmaa luettelee. 

“Akateeminen ura kuitenkin harvemmin tarjoaa esimerkiksi business-osaamista. Toki näitä taitoja voi itsessään kehittää, mutta prosessi voi olla kivuttomampi, jos uskaltautuu luottamaan ja rakentamaan yhteistyösuhteen toisen osaajan kanssa”, Elina Mäkinen jatkaa.

“Mitä monipuolisempi tiimi on ja mitä enemmän erilaista osaamista, niin sitä enemmän se saa aikaan. Sillä pelkkä idea ei vie eteenpäin, vaan ratkaisevaa on, mitä mukana oleva porukka saa ideasta aikaan”, Pekka Stenholm sanoo.

“Kannustan tiimiyrittäjyyteen, mutta niin että tiimin kokoonpano on ammatillisesti harkittu. On henkisestikin erittäin tärkeää, että yrittäjä ei koe olevansa kaiken kehittämisen ja toimeenpanon keskellä yksin. Jäsenten ominaisuudet parhaimmillaan täydentävät osaamista. Henkilöt myös tuovat mukanaan elintärkeitä verkostoja, joiden merkitys yrittäjyyden käynnistämisessä on valtava”, Vuorenmaa sanoo.

Monilla on jo tutkijan uraltaan olemassa hyviä verkostoja, joiden kanssa myös yritystoiminta onnistuu. Messut, konferenssit ja erilaiset koulutukset voivat olla mainio tapa löytää uusia verkostoja. 

“Me saimme Tampereen Apuvälinemessuilta paljon uusia ideoita Hipan mahdollisuuksista. Voisimme hyvin kehittää tuotettamme eri toimijoiden kanssa yhdessä. Löysimme esimerkiksi Living Skillsin digitaalisen välineen, jolla tuetaan asiakkaan motivointia kuntoutukseen. Voisimme käyttää arviointimenetelmää, joka perustuu samanlaiseen menetelmään kuin Living Skillsillä. Olen jatkanut yhteistä ideointia myös TAMK:in järjestämässä kaupallistamisen työpajasarjassa”, Voimin Oy:n Satu Niskanen kehuu.

“Meidän ihan ensimmäiset asiakkaat olivat entisiä opiskelijoitamme, joita olimme opettaneet johtamisen maisteriohjelmassa henkilöstö- ja kehittämistyön erikoistumisalueella.  Nyt he sitten ostivat meiltä koulutuksia omiin organisaatioihinsa. Jotenkin myös siihen omaan verkostoon kiertyy niitä yliopistoaikaisia verkostoja”, Valtaamo Oy:n Elina Henttonen kertoo.

Miksi tutkijasta yrittäjäksi?

Yrittäjäksi ryhtymiseen on monia kannustavia ja vetovoimaisia tekijöitä. Yrittäjyys on uusi polku yliopistosta maailmaan.

“Realiteettihän on se, että  akateemisia uravaihtoehtoja ei ole tarjolla kuin murto-osalle väittelevistä tutkijoista. Ja vielä vähemmän on tarjolla pysyviä ja vakaita paikkoja. Siksikin on hyvä kannustaa tutkijoita miettimään, että miten osaamista ja tutkimustuloksia voisi tavalla tai toisella saattaa hyötykäyttöön tulevaisuudessa, joko yrittäjänä tai muilla tavoin”, Tampereen yliopiston Innovaatiopalveluiden ohjelmapäällikkö Juho Väisänen sanoo.

“Tutkijan siirtymisessä yrittäjäksi on monia hyötyjä. Yrittäjyys on ensinnäkin tapa tarjota tutkimuksessa saatua tietoa muiden hyödynnettäväksi. Se palkitsee yrittäjää myös henkilökohtaisesti, kun saa omia tuloksiaan tarjolle. Se on saavutus tutkijalle. Yrittäjäksi ryhtyneet tutkijat toimivat myös kannustimena muille, kun tutkijan ura näyttäytyy monipuolisempana. Myös yrittäjyys kehittyy: kun yrittäjyyden pariin tulee erilaisilla taustoilla olevia ihmisiä, ala jalostuu”, Marika Vuorenmaa sanoo.

“Minulle tärkeintä on se, että laadukas tieteellinen tieto, jota voisi mahdollisesti soveltaa, ei jäisi vain akateemiseen kontekstiin. Tieteellisestä tiedosta voi syntyä käytännön sovelluksia, joilla voi olla merkittävä vaikutus esimerkiksi erilaisten sairauksien vähentämisessä. Uusia innovaatioita ei kuitenkaan synny noin vain, vaan tähän kaivataan tukea ja resursseja”, Elina Mäkinen summaa.

Koronan vaikutuksia yrittämiseen

Korona on laittanut käytännössä kaikki yrittäjät ja yrittäjiksi haluavat uuden eteen. Toisten työ joko peruuntuu tai hidastuu eristyksen takia, toiset taas ovat saaneet yllättävää uutta kysyntää tuotteilleen. 

“Jotkut hyötyvät siitä, jos tuote on alunperinkin suunniteltu vapaa-ajalla käytettäväksi, ja se on saatavilla asiakkaille eristyksestä huolimatta. Jos kuitenkin tarkoituksena on myydä jotain kokemuksellista, niin se ei kyllä liikahda. Myös esimerkiksi messujen peruuntuminen pakottaa keksimään muita keinoja myydä tuotetta, pääosin netissä”, Pekka Stenholm sanoo.

“Luulen, että korona lockdown hidastaa nyt kaikkia prosesseja. Toisaalta, jos korona hidastaa kaupallistamisprosessia, joillain tieteentekijöillä saattaa olla paremmin aikaa kehittää sovelluksen tieteellistä puolta”, Elina Mäkinen sanoo. 

“On monia aloja, joilla itse tutkittava ilmiö ei mene minnekään, vaan edistystä tapahtuu koronasta huolimatta”, Stenholm muistuttaa.

“Olemme juuri tutkimushankkeessa tekemässä haastatteluja biolääketieteen ja lääketieteen alan tutkijoiden kanssa. Haastatteluista on käynyt ilmi, että COVID-19 on ollut hetki, jolloin mietitään, voiko omaa tutkimusta viedä tähän suuntaan. Nythän on paljon tutkimusrahoitusta haettavana koronaan liittyvään tutkimukseen. Mietitään, onko omassa tutkimuksessa jotain relevanttia liittyen koronaan? Tieteellisen tiedon kaupallistamisen näkökulmasta taloudellinen tilanne tulee toki olemaan poikkeuksellinen pitkän aikaa”, Mäkinen kertoo.

Korona voi myös korostaa akateemisen tiedon tarvetta, ja sen siirtämiselle käytäntöön löytyy paljon kysyntää.

“COVID-19 on yksi esimerkki siitä, miksi on tärkeää, että akateeminen tieto osataan siirtää käytäntöön tehokkaasti ja yhteistyössä eri osaajien kanssa. Toivottavasti nämä korona-ajan poikkeukselliset olosuhteet ovatkin vahvistaneet käsityksiä siitä, että akateemisten tutkijoiden tekemällä työllä on suuri merkitys yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa. Tähän tiedon translaatioon kannattaa panostaa”, Mäkinen sanoo.

Kirjoittaja: Minna Kilpeläinen, FM, KM, freelancer-toimittaja, projektiasiantuntija, HIPPA-hanke

Kuinka ideasta saadaan myytävä tuote?

Kuten kaikessa inhimillisessä toiminnassa, myös innovoinnissa on oma sisäinen kielensä ja käsitteistönsä. Ne liittyvät prosessiin, jossa uusi idea tai ratkaisu havaittuun ongelmaan halutaan kehittää myytäväksi tuotteeksi tai uudeksi tavaksi toimia tuottavasti ja kannattavasti. Tuota käsitteistöä avataan tässä jutussa. 

Tuotteen – riippumatta siitä, onko kyseessä fyysinen tai virtuaalinen artefakti – markkinoille saattaminen on ponnistelua aikaa, kilpailua, kustannuksia ja kysyntää vastaan. Hyväksi käytännöksi on muodostunut edetä niin, että tuote saadaan myyntiin mahdollisimman nopeasti. Toimivia lähestymistapoja tähän ovat:

1. Proof-of-Concept (PoC): käsitteen toimivaksi todistaminen, myös konseptin validointi

2. Prototyyppi: suunnittelun apuväline, malli tai julkaistu tuote, jonka avulla voidaan testata konseptia tai prosessia

3. Pilotti: pilotin avulla voidaan rajallisen käyttäjäjoukon kanssa kehittää tuotetta ja sen käytettävyyttä tarkoitukseensa sopivaksi

4. Minimum Viable Product (MVP): pienin toimiva tuote / vähimmäisvaatimukset täyttävä tuote,

5. Design Sprint: viiden päivän suunnitelmallinen kehitysspurtti.

Yllä oleva lista ei ole tärkeysjärjestyksessä, vaan kehittämisessä voi soveltaa mitä tahansa näistä menetelmistä tai liikkua niiden välillä.

Kehitysprosessin kannustimia ovat useat tavoitteet:

1. Onko syntyvällä tuotteella tai käsitteellä mahdollisuuksia ratkaista havaittua ongelmaa tai vastata tunnistettuun kysyntään?

2. Halutaanko testata jotakin mielenkiintoista hypoteesia tai innovaatiota?

3. Kustannussäästöt, jotka saavutetaan sillä, että ideoita voidaan testata ja pohtia eri kulmista ennen tuotantoon viemistä tai jatkokehittämistä: esimerkiksi prototyypin voi valmistaa yksittäiskappaleena ja arvioida sen materiaalikustannuksia, käytettävyyttä sekä soveltuvuutta ajateltuun tarkoitukseensa

4. Säännöstöjen ja lakien noudattaminen tuotteen koko valmistusprosessissa.

5. Miten voidaan tuoda tuote nopeasti ensimmäisille käyttäjille? 

Tuotekehitysprosessi on luonteeltaan iteratiivinen, eli eri vaiheissa voidaan palata takaisin suunnittelupöydälle uusin ajatuksin ja kokemuksin. Tämän ei kuitenkaan ole suotavaa antaa hidastaa tuotteen markkinoille tuloa. Prosessin rinnalla kannattaa kuljettaa myös aikaisen epäonnistumisen ajatusta ja merkitystä: mitä nopeammin epäonnistutaan, sitä nopeammin päästään tekemään tavoitteeseen ohjaavia korjausliikkeitä tai lopetetaan kannattamattoman tuotteen kehittely ja pystytään nopeasti suuntaamaan resurssit tuottavampiin asioihin.

Myytävän tuotteen – digitaalisen tai konkreettisen – kehittämisperiaatteita voi kirkastaa seuraavalla kysymyksellä: ”Millä askelilla voidaan saada kilpailukykyinen tuote markkinoille mahdollisten säännöstöjen mukaisina, ketterästi, kannattavasti ja kysyntään vastaten?”

Keskeisiä tuotekehityksen käsitteitä

1. Konseptin validointi (Proof-of-Concept – PoC)

Konseptin validointi tarkoittaa määrätyn menetelmän tai idean todenmukaistamista tavoitteena osoittaa sen soveltuvuus. PoC on tavallisesti pieni ja epätäydellinen, mutta sitä voidaan käyttää osoittamaan teorian toimivuutta.

Konseptin vahvistamisessa soveliaaksi tiettyä käyttötarkoitusta varten eli validoinnissa testataan asiakkailla, onko tietty tuote- tai palvelukonsepti heidän kannaltaan kiinnostava, houkutteleva ja toimiva. Konseptin validointitutkimus on yleensä tiivis ja nopea prosessi.

Konseptin validointia kutsutaan joskus myös Proof of Concept -vaiheen testiksi (PoC-testaus). Tyypillisesti konseptin validointi tehdään laadullisena tutkimuksena. Siinä hyödynnetään esimerkiksi keskusteluita ja yhteiskehittelyä. 

Jos tuotekonsepti on jo konkretisoitu, voivat käyttäjät testata sitä jo etukäteen. Näin saadaan selville, onko tuote kiinnostava ja toimiva myös todellisissa käyttötilanteissa. Mitä enemmän konseptia voidaan verrata kilpaileviin tuotteisiin – siis benchmarkata – sitä paremmin ja luotettavammin siitä voidaan muodostaa käsitys.

2. Prototyyppi

Prototyyppi eli koekappale on varhaisen vaiheen näyte, malli tai julkaistu tuote, jonka avulla voidaan testata konseptia tai prosessia. Prototyyppi-termiä käytetään monissa eri yhteyksissä, mukaan lukien muotoilu, elektroniikka, tuotekehitys ja ohjelmistojen valmistaminen. Prototypointi tarjoaa kehittäjille konkreettisen alustan teoreettisen sijaan. Prototyypin luomista voidaan tapauskohtaisesti kutsua myös idean materialisoinniksi.

Prototyyppi on siis käytännön malline, jonka avulla voidaan määritellä tarvittavat valmistusprosessit sekä arvioida tulevan tuotteen ominaisuuksia ja soveltuvuutta suunniteltuun tarkoitukseensa. Prototyypillä tarkoitetaan alkuperäistä, ensimmäistä versiota. Sanaa käytetään enemmän konkreettisten tuotteiden kehitystoiminnan yhteydessä, kun taas alla esiteltävä käsite MVP on käytetympi ohjelmistotuotannon piirissä. Prototyyppejä voi olla useissa eri vaiheissa tuotekehityksen edetessä.

3. Pilotti

Pilottituote valmistetaan silloin, kun sen tavoitteena on:

1. tarkistaa, onko tuote valmis tuotantomittaiseen valmistukseen
2. tehdä parempia päätöksiä liittyen aikatauluihin ja tuotannontekijöihin
3. selvittää kohteena olevan asiakaskunnan suhtautuminen tuotteeseen 

Pilottituote on merkittävässä asemassa digitaalisessa ympäristössä lähinnä teollisuudessa, sekä suurten, monoliittisten ohjelmistojen kehittämisessä. Ketterässä ohjelmistotuotannossa käsitettä ei sellaisenaan käytetä, vaan tilalla ovat prototyyppi ja MVP. Pilottituotteen merkitys on suuri pitkän kehitys- ja valmistusprosessin vaatimille tuotteille. Näistä ovat esimerkkejä kulkuvälineet ja erilaisten säännösten alaiset tuote- ja valmistusprosessit, kuten lääkkeet ja sairaan- / terveydenhoidon laitteet.

4. Pienin toimiva tuote (Minimum Viable Product – MVP)

Pienin toimiva tuote on uusi, markkinoille vasta yrittävä tuote, josta löytyvät vain sellaiset ominaisuudet, jotka tyydyttävät varhaisten asiakkaiden tarpeet. Pienimmän toimivan tuotteen tarkoitus on kerätä palautetta tuotekehitykseen. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan olennaista on luoda tuote, jota voidaan jo myydä, vaikka se ei täyttäisi läheskään suunnittelijoiden visiota lopullisesta tuotteesta. 

Yritykselle palautteen kerääminen pienimmästä toimivasta tuotteesta on usein edullisempaa kuin enemmän ominaisuuksia sisältävän tuotteen sisäinen tuotekehitys. Paljon ominaisuuksia ja toiminnallisuuksia sisältävän tuotteen kehittäminen lisää kustannuksia ja riskejä, koska suunnittelijoiden oletukset asiakkaiden tarpeista ja käyttäytymisestä usein osoittautuvat virheellisiksi. Lisäksi pitkät toimitusajat kasvattavat kustannuksia.

Pienin toimiva tuote on Frank Robinsonin, Steve Blankin ja Eric Riesin (2001, 2009) määritelmän mukaisesti sellainen, että markkinoille tuotaessa se käsittää vain tarvittavan määrän ominaisuuksia, jotta sitä voidaan ryhtyä käyttämään. MVP ja prototyyppi eroavat toisistaan siinä, että MVP on digitaalinen tuote – peli, ohjelma/appi. Prototyyppi tai pilottituote puolestaan ovat kosketeltavia mallineita.

Motivaatiot MVP:n soveltamiselle:

1. nopea markkinoille tulo
2. nopea vaste sille, onko kyseessä ylipäätään kysytty tuote
3. asiakasviestinnän avulla saadaan selville puuttuvia ominaisuuksia, joita tuotteeseen voidaan päivittää

MVP voidaan osittain samaistaa prototyyppiin, vaikka erojakin on. Prototyyppiä ei tyypillisesti toimiteta asiakkaalle, kun MVP otetaan käyttöön ja viilataan/päivitetään vaadittavaan kuntoon palautteen ja testien pohjalta. MVP:n ja prototyypin ero on se, että ensin mainittua käsitettä käytetään digitaalisessa ympäristössä ja jälkimmäistä, jos kyse on ainakin osittain käsin kosketeltavasta tuotteesta. Lisäksi MVP:ia kehitetään tyypillisesti eteenpäin, kun prototyyppi puolestaan toimii mallineena ja varsinaiset tuotteet tehdään erikseen.

5. Design Sprint

Design Sprint, eli vapaasti suomennettuna kehitysspurtti, on Google Venturesissa työskennelleen Jake Knappin 2010-luvun aikana suunnittelema ja kehittämä toimintamalli tuotekehitykselle. Siinä määritellään viiden päivän ajalle toimenpiteet, joiden avulla saadaan aikaan tavoiteltu tuote – lähinnä kyseessä on MVP.

Design Sprintin askeleet ovat:

1. Maanantaina kartoitetaan ongelma ja valitaan tärkein kiintopiste,
2. Tiistaina hahmotellaan paperille kilpailevat ratkaisut,
3. Keskiviikkona tehdään päätökset ja muunnetaan ajatukset testattavaksi hypoteesiksi,
4. Torstaina luodaan toimiva prototyyppi,
5. Perjantaina testataan aidoilla käyttäjillä.

Design Sprintissä sovelletaan palvelumuotoilun periaatteita. Siinä pyritään erityisesti nopeuttamaan markkinoille saatavan tuotteen aikataulua iteroimalla alla olevan kuvan mukaisesti idean ja oppimisen välistä silmukkaa. Nopeuttaminen ilmenee siinä, ettei tarvita jokaisessa vaiheessa koko kierrosta Ideoi – Rakenna – Julkaise – Opi – silmukassa.

Design Sprintissä määritellään koko prosessi kehityksestä valmiiseen tuotteeseen tarkemmin, kuin aiemmin kuvatuissa käsitteissä.

Iteroimalla konseptista valmiiksi tuotteeksi

Alussa esitettyyn kysymykseen ”millä askelilla voidaan saada kilpailukykyinen tuote markkinoille ketterästi, kannattavasti ja kysyntään vastaten” löytyy siis joukko toimintatapoja, joita voidaan soveltaa joustavasti innovaatioprosesseissa.

Terminologia on varsin vakiintunutta, mutta ei kovin yksiselitteistä. Yksimielisyys vaikuttaa olevan siinä, että tuotekehityksessä ja innovoinnissa on syytä edetä nopein askelin, jotta mahdolliset ongelmat ja virheet saadaan jäljitettyä ja korjattua aikaisessa vaiheessa.

Yhteistä kaikelle on myös se, että kiire on vallitseva tila. Tällöin eri osavaiheisiin ei kannata takertua pitkäksi aikaa, vaan iteroida pelkäämättä virheitä. Terminologiasta ja sen soveltamisesta ei kannata olla kovin tarkka, vaan tärkeää on ymmärtää innovaatioprosessin iteratiivinen luonne.

Kirjoittaja:
Aarne Klemetti, DI, tutkijaopettaja, Metropolia AMK, ICT ja Tuotantotalous

Lue lisää:

https://www.eficode.com/fi/services/ux-research/concept-validation

https://en.wikipedia.org/wiki/Proof_of_concept

https://en.wikipedia.org/wiki/Pilot_experiment

https://en.wikipedia.org/wiki/Minimum_viable_product

https://www.cbinsights.com/research/startup-failure-reasons-top/

https://www.nesta.org.uk/blog/proof-of-concept-prototype-pilot-mvp-whats-in-a-name/

https://medium.com/@quilles.ntl.bowling/get-to-know-innovation-terminology-proof-of-concept-vs-prototype-vs-pilot-f32aae3bb096

https://www.projectmanager.com/blog/proof-of-concept-definition

https://designli.co/blog/5-steps-proof-concept-successful-software-development/

https://searchcio.techtarget.com/definition/proof-of-concept-POC

https://techjury.net/blog/what-is-proof-of-concept/#gref

https://medium.com/incipientcorp/5-steps-to-a-concrete-proof-of-concept-e00260698b4

https://gofore.com/protoile-se-parempaa-kayttoliittymasuunnittelua-prototyyppien-avulla/https://sonin.agency/the-4ps-innovation-model-poc-prototype-pilot-production/

https://jakeknapp.comhttps://www.gv.com/sprint/

https://www.thesprintbook.com

https://www.fastcompany.com/1672887/how-to-conduct-your-own-google-design-sprint

https://www.eficode.com/blog/zerodaydelivery

Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimassa HIPPA – hankkeessa kehitetään palveluasumista tukevia digitaalisia palveluja tiiviissä yhteistyössä TAMK:in, Oamkin, Helsingin kaupungin ja Oulun kaupungin sekä alan yritysten kanssa. Monia kehitettävistä ratkaisuista voidaan kuitenkin soveltaa myös muissa asumismuodossa, ja niiden avulla voidaan auttaa vanhenevia ihmisiä asumaan ja viihtymään entistä pidempään kotona. Useat palvelut sisältävät tietotekniikkaa, joka tuodaan omina järjestelminä asuntoon. Tulevaisuuden kannalta kannattaisi nykyistä enemmän miettiä myös millaisia vaatimuksia tulisi rakennukseen kiinteästi asennettavalle talotekniikalle asettaa, jotta sillä olisi oma selkeä rooli ja mahdollisuus toimia palvelualustana.

Käyttäjien tarpeet

Talotekniikan ratkaisua mietittäessä lähtökohtana pitää käyttää käyttäjien tarpeita ja toisaalta tarkastella teknologian mahdollisuuksia. Palveluasumisen digitalisaation pilottiymparistö hankkeessa selvitettiin eri osapuolten näkemyksiä ja toiveita tulevaisuuden palveluasumiselle. Käyttäjälähtöisiksi tarpeiksi tunnistettiin esteettömyys, turvallisuus, kodikkuus, muuntojoustavuus, valinnan vapaus, yksilöllisyys, yhteisöllisyys ja sääntely. Merkitysyhteyksien tunnistamiseksi ja mallintamiseksi ristiintaulukoitiin edellä nimetyt tekijät ja palvelut, fyysiset tekijät, teknologia, toimintakulttuuri sekä hallinta ja omistajuus. Taulukoinnin pohjalta syntyi merkitysyhteysverkko (kuva 1.). (Harra ja Lintula 2018.) 

Merkitysverkon avulla voidaan systemaattisesti tarkastella tekijöiden välisiä suhteita asumisessa. Merkitysverkon jatkoanalyysin avulla muodostettiin älykkään teknologian käyttäjälähtöinen arvokenttä. Siinä nousi esiin neljä käyttäjälähtöisyyden arvoa, jotka ovat yhteisöllisyys, yksilöllisyys, valinnanvapaus ja sääntely. Merkitysverkon keskinäisten suhteiden tarkastelun jäljelle jääneet tekijät tunnistettiin palveluasumisen käyttäjälähtöisiksi tarpeiksi. Käyttäjälähtöiset tarpeet ovat: turvallisuus, muunneltavuus, kodikkuus ja esteettömyys (kuva 2.). Käyttäjälähtöisten arvojen välillä on tunnistettavissa keskinäisiä jännitteitä, minkä takia älykkään teknologian kehittämisessä voi olla vaikea sovittaa yhteen kaikkia haluttuja ominaisuuksia.

“Jokaisella asukkaalla pitäisi olla oikeus kokea palveluasumisympäristö omaksi kodikseen. Jännite syntyy siitä, että sääntelyn avulla huolehditaan esimerkiksi asukkaiden turvallisuudesta ja esteettömyydestä, mutta samanaikaisesti joidenkin henkilöiden turvallisuuden lisääminen edellyttääkin toisten henkilöiden kulun rajoittamista. Esimerkiksi muistamattomuuden takia on ovissa kulkemista rajoitettava lukitsemalla yksikön ovet, mikä rajoittaa myös muiden henkilöiden esteetöntä kulkua.” (Harra ja Lintula 2018) 

Älykkään teknologian tulevaisuuden haasteena on erilaisten asukkaiden arvoja vastaavan palveluasumisen kehittäminen. Yksi mahdollisuus tämän haasteen ratkaisemiseksi on arvioida kehittämisen kohteena olevia älykkäitä tuotteita ja palveluja suhteessa käyttäjälähtöisyyttä ohjaaviin arvoihin ja tarpeisiin.

Uusien käyttäjäsukupolvien ja ympäristössä tapahtuvien muutosten takia tulevaisuuden palveluasumisen suunnittelua ei voida perustaa sen varaan, millaista palveluasuminen on tällä hetkellä. Siksi tulevaisuuden taloteknisten ratkaisujen täytyy toimia siten, että käyttäjälähtöiset tarpeet voidaan toteuttaa. Se edellyttää asiakas- ja asiaymmärrystä sekä kykyä valita tilannekohtaisesti sopivat ratkaisut, jotka pystyvät vastaamaan myös tulevaisuuden käyttäjien kasvaviin tarpeisiin.

Teknologian mahdollisuudet ja haasteet

Teknologiassa on tällä hetkellä yhtenä haasteena arvioida, mitä toimintoja kannattaa tehdä erillisillä järjestelmillä ja palveluilla ja mitä kannattaa toteuttaa rakennuksen omalla automaatio- ja taloteknisellä ratkaisulla. Erilaisten mittausten tekeminen tilasta on entistä edullisempaa ja helpompaa, kun antureiden hinnat ovat tulleet alas ja niiden koko pienentynyt. Voidaan puhua jopa älypölystä (kuva 3.).

Erilaiset mittaukset eivät sinällään kuitenkaan luo toimivaa kokonaisuutta, vaan pitää miettiä, mitä on järkevää toteuttaa erillisillä järjestelmillä ja mitä kannattaa toteuttaa osana talon omaa järjestelmää, koska ilman koordinaatiota voidaan päätyä tilanteeseen, jossa eri toiminnot toimivat kukin itsenäisesti ja jokaiseen pitää kirjautua erikseen sisään. Samaten kokonaisuuden tietoturvallisuus voi vaarantua, koska yksikin tietoturvaltaan huono järjestelmä voi antaa pääsyn myös muihin järjestelmiin ja vaarantaa kokonaisuuden turvallisuuden. 

Pitää myös miettiä, mitä toimintoja ja palveluja kukin mittaus palvelee. Tätä ajatusta on pyritty havainnollistamaan taulukossa 1, jossa on esimerkkejä käyttäjälähtöisten tarpeiden yhdistämisestä niitä palveleviin mittauksiin. Taulukosta voi nähdä esimerkiksi, että ilmanvaihdolla ja sen ohjauksella on merkitystä käyttäjien turvallisuuteen, kodikkuuteen, muunneltavuuteen, valinnanvapauteen ja yksilöllisyyteen. Jotta haluttuja tavoitteita saavutetaan, ilmanvaihtoa voidaan ohjata läsnäolon, hiilidioksidipitoisuuden (CO₂) ja lämpötilan mukaan.

Anturien halpenemisen lisäksi tekoäly ja tiedon kerääminen pilvipalveluun mahdollistavat tiedon yhdistelemisen ja analysoinnin uudella tavalla, jolloin muista tiedoista voidaan päätellä uusia asioita. Esimerkiksi huonekohtaisen hiilidioksidipitoisuuden (CO₂) perusteella voidaan tehdä päätelmiä asukkaan läsnäolosta ja käyttäytymisestä vertaamalla mitattuja arvoja normaalin päivän historiatietoihin. Myös vaatimukset rakennusten energiatehokkuudesta ja hiilijalanjäljen pienentämisestä pitää ottaa tarkastelussa huomioon edellä esitettyjen käyttäjälähtöisten tarpeiden ohella.

Talotekniikan tavoitteet yhteisöllisessä asumisessa

Yhtenä tulevaisuudessa kasvavana asumismuotona nähdään yhteisöllinen asuminen, jossa asukkaille kodin lisäksi tarjotaan kattavat yhteistilat ja erilaisia palveluita. Tavoitteena on vähentää yksinäisyyttä ja lisätä kontakteja ja näin parantaa asukkaiden viihtyvyyttä. Suuremmissa yhteisöllisen asumisen yhteisöissä voi olla mukana asumiskoordinaattori, joka koordinoi kohteen palveluja ja järjestää yhteistä tekemistä asukkaille. Yhteisöllisen asumisen tärkeänä tavoitteena onkin lisätä vuorovaikutusta ja sosiaalista kanssakäymistä asukkaiden kesken sekä tarjota luonnollinen yhteys eri sukupolvien välille. (Jolanki, O. et.al, 2017, Lipporanta verkkosivut, 2020)

Niilo Pirhonen selvitti opinnäytteessään talotekniikan suunnittelun ohjauksen tarpeita yhteisöllisessä asumisessa ja päätyi seitsemään pääkohtaan:

1. Suunnittelijoiden yhteistyöllä halutaan varmistaa, että tilat palvelevat mahdollisimman hyvin yhteisöllisen asumisen tarpeita.
2. Tilaaja, käyttäjät ja asumiskoordinaattori on otettava mukaan hankkeen suunnitteluun heti tarveselvityksestä alkaen, ja suunnittelijoiden tulee huomioida tilaajan, käyttäjän ja asumiskoordinaattorin tarpeet hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi.
3. Yhteisöllisen asumisen kohteissa on erityistilan tarpeita, jotka aiheutuvat käyttäjän toiminnosta ja poikkeavat tavallisen kerrostalorakentamisen tilantarpeista. Näitä ovat suuret yhteistilat (olohuoneet, kerhohuoneet, isot pyykkitilat, kuntosali, uima-allas, ravintola/ruoanlaitto tilat, viherhuoneet) ja vuokrattavat palvelutilat. Taloteknisessä suunnittelussa tulee ottaa huomioon erilaisten tilojen aiheuttamat vaatimukset.
4. Palvelujen tuomat erityispiirteet. Yhteisöllisen asumisen kohteissa voi olla tiloja, joissa harjoitetaan erilaista liiketoimintaa. Liiketoiminnan tiloissa palvelun tarjoaja voi olla eri viikon jokaisena arkipäivänä, joten kohteeseen pitää rakennuttajan kanssa määritellä sellaiset talotekniikan tavoitteet, jotka pystyvät tukemaan erilaisia liiketoiminnan tarpeita.
5. Tilojen ja tekniikan muunneltavuus. Yhteistilojen käyttötarkoitus ja palvelut vaihtelevat, joten tilojen ja tekniikan pitää olla helposti muunneltavissa. Taloteknisen varustetason on pystyttävä palvelemaan tilojen muutostarvetta.
6. Esteettömyys ja tekniikan käyttöystävällisyys. Esimerkiksi pyörätuolissa olevan asukkaan pitää pysyä käyttämään kiinteistössä olevaa talotekniikkaa. Tarvittaessa huomioon pitää ottaa myös tulevaisuuden teknologia, jota voidaan hyödyntää ikäihmisten arjen turvaamiseksi.
7. Rakennuksen sisäilmasto ja energiatehokkuus ovat yhteisöllisissä asumisen kohteissa tärkeitä, koska ikäihmiset viettävät kotonaan paljon aikaa. Näin kotona on viihtyisää olla ja energiaa saadaan säästettyä. (Pirhonen, N., 2019)

Vaatimuksista useat soveltuvat myös palveluasumiseen ja yleisestikin älykkääseen asumiseen.  Esimerkkinä voidaan tarkastella talotekniikan tarpeita yhteistilassa, jossa on eri toimintoja eri aikoina. Jos tilassa toimii kampaaja yhtenä päivän viikosta, niin sieltä pitää löytyä toimintaan soveltuva vesipiste. Jos samassa tilassa pidetään yhteinen jumppahetki, niin ilmanvaihtoa pitää voida tehostaa tarpeen mukaan. Ilmanvaihdon tehostaminen voidaan tehdä esimerkiksi sisäilman hiilidioksidi (CO₂) pitoisuuden perusteella, jolloin pitoisuuden ylittäessä asetetun raja-arvon, lisätään ilmanvaihdon määrää. Ilmanvaihtoa voidaan toisaalta ohjata myös ennakoiden tilaan tulevien ja tilassa olevien henkilöiden lukumäärän perusteella. Energiatehokkuusvaatimukset puolestaan edellyttävät, että tilan ollessa tyhjä tai kun siellä oleskelee vain muutama henkilö, niin ilmanvaihto säädetään pienemmälle. 

Omissa tiloissaan eri henkilöt ovat tottuneet erilaisiin lämpötiloihin. Pitää myös muistaa, että ikäihmiset viihtyvät tyypillisesti korkeammissa lämpötiloissa kuin nuoremmat. Näistä vaatimuksista seuraa, että asukkailla pitää olla mahdollista säätää lämpötila heille sopivaksi. Talon turvajärjestelmän pitää taas sopeutua julkisuudeltaan erilaisten vyöhykkeiden vaatimuksiin. Talossa oleva ravintola on avoin kaikille, yhteinen olohuone kaikille asukkaille ja omat tilat vain siinä asuville.

Jo näistä muutamasta esimerkistä huomataan, että talotekniikalle asetettavia vaatimuksia ei voida hoitaa pelkästään erilaisilla mittauksilla, vaan ne vaikuttavat järjestelmien mitoitukseen ja rakenteeseen huomattavasti. Talotekniikan suunnittelun vaatimuksia yhteisöllisessä asumisessa selvitetäänkin tarkemmin meneillään olevassa Leena Paltamaan, HIPPA – hankkeeseen integroidussa YAMK opinnäytteessä Yhteisöllisen palveluasumisen hyvät talotekniset suunnitteluperiaatteet.

Kirjoittajat:
Lauri Heikkinen, TkL, yliopettaja, Metropolia ammattikorkeakoulu, Kiinteistö- ja Rakennusala
Harri Hahkala, DI, projekti-insinööri, Metropolia ammattikorkeakoulu, Kiinteistö- ja Rakennusala

Lähteet:

Harra, T., Lintula, L., Käyttäjälähtöisyys älykkään palveluasumisen kehittämisessä, Metropolia Ammattikorkeakoulu 2018.

Jolanki, Outi, Leinonen, Emilia, Rajaniemi, Jere, Rappe, Erja, Räsänen, Tiina, Teittinen, Outi & Topo, Päivi. 2017. Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 47/2017.

Pirhonen, Niilo, Yhteisöllisen asumisen talotekniikan suunnittelun ohjaus, AMK insinööri opinnäyte, Metropolia 2019.

Verkkolähteet:

HIPPA, Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla, https://hippa.metropolia.fi/, (luettu 2.3.2020)

IEEE, Future Directions, https://cmte.ieee.org/futuredirections/fd-opportunities/

Lipporannasta löytyy Kotikatu 365 – uusi asumisen malli. Kotikatu 365. Verkko-aineisto. Lipporanta. <https://www.lipporanta.fi/ >. Luettu 20.3.2020.Palveluasumisen digitalisaation pilottiympäristö, https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hankkeet/kiradigi-palveluasumisen-digitalisaation-pilottiymparisto (luettu 20.3.2020)

Metropolia Ammattikorkeakoulun Myllypuron kampuksen uudet oppimisympäristöt tulevat jatkossa palvelemaan digitaalisten tuotteiden ja palvelujen kehittämis-, kokeilu- ja testiympäristöinä. Kehittämistoiminnan keskiössä on yritysten kasvun ja kehityksen edistäminen tuotteiden ja palvelujen käyttäjälähtöisyyttä vahvistamalla. Sitä varten on kerätty tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista hankkeissa tehtyjen selvitysten avulla. Selvitysten tulosten lisäksi Hippa – Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hankkeessa tehdyistä yhteiskehittelyistä, käyttäjäkokeiluista ja digitaalisista testauksista saadut kokemukset on hyödynnetty uusien, yrityksille suunnattujen kehittämispalvelujen mallintamisessa.

Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset yritysten kasvua ja kehitystä tukemassa

Korkeakoulut ja tutkimuslaitokset ovat yrityksille hyviä yhteistyökumppaneita puolueettomuutensa takia. Yritysyhteistyö on kuitenkin ollut varsin vähäistä. Pienistä ja keskisuurista yrityksistä tekee yhteistyötä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa 17 %. Tästä suurin osa eli 12 % tapahtuu ammattikorkeakoulujen kanssa rakennuksen ja kaupan aloilla.  (Huovinen, Kärpänoja & Husso 2019.) 

Huovinen, Kärpänoja ja Husson (2019) mukaan yrityksen henkilöstön määrällä ja liikevaihdolla on merkitystä korkeakoulu- ja tutkimuslaitosyhteistyön muotoihin. Vähintään 50 työntekijän yrityksissä, joiden liikevaihto on vähintään 2 miljoonaa euroa, yhteistyö johti pienempiä yrityksiä useammin yrityksen kasvun ja kehityksen kannalta tärkeisiin asioihin: 1) demonstrointiin, pilotointiin ja tuotetestaukseen, 2) uuden teknologian, menetelmän tai laitteen käyttöönottoon, 3) kansainvälisille markkinoille pääsyyn, 4) tutkimusyhteistyön, korkeakoulujen tai tutkimuslaitosten kanssa ja 5) osallistumiseen kansainvälisiin tutkimus- ja innovaatio-ohjelmiin.

Pienissä yrityksissä (liikevaihto alle 2 miljoonaa) muita yleisempiä yhteistyön tarpeita olivat tietopohjan ja osaamisen vahvistuminen, uuden teknologian, menetelmän tai laitteen käyttöönotto ja kansainvälisille markkinoille pääsy. Kaikkein pienimmissä yrityksissä (liikevaihto 0,5–0,2 miljoonaa euroa) demo-, pilotointi- ja tuotetestauksia tehtiin muita enemmän. 

Muihin korkeakouluihin ja tutkimuslaitoksiin nähden ammattikorkeakoulujen etuna ovat niiden tiiviit ja laajat suhteet työelämän ja palvelujen käyttäjien kanssa erityisesti sosiaali- ja terveysalalla. Ammattikorkeakoulujen haasteena on kuitenkin ollut käyttäjälähtöisyyttä koskevan asiantuntijuuden hyödyntäminen yritysten palvelujen ja tuotteiden monialaisessa kehittämisessä. Toiseksi ammattikorkeakoulujen pitäisi lisätä verkostoitumista muiden korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa sekä aktivoitua kansainväliseen tutkimus- ja innovaatiotoimintaan.

Käyttäjät mukaan käytettävyyden kehittämiseen

Metropolia Ammattikorkeakoulun hankkeissa on kerätty käyttäjälähtöisyyttä koskevaa tietoa. Esimerkiksi Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentamishankkeessa (PA-Digi) selvitettiin palveluasumisympäristön älykkääseen teknologiaan liittyviä käyttäjälähtöisiä tekijöitä. Kiinnostuksen keskiössä olivat hyvinvointi, toimintakykyisyys ja mielekäs kotona asuminen. Tietoa käyttäjien tarpeista ja toiveista kerättiin Myllypuron seniorikeskuksessa ryhmäkeskustelujen avulla seniorikeskuksen asukkailta, heidän läheisiltään sekä henkilökunnalta ja vapaaehtoistyöntekijöiltä. Ryhmäkeskustelujen tulokset auttoivat ymmärtämään, millainen merkitys fyysisillä ympäristötekijöillä, teknologialla ja tekniikalla, palveluilla, toimintakulttuurilla sekä tilojen hallinnalla ja omistajuudella koettiin olevan käyttäjille. (Harra & Lintula 2018a.)

Hippa − Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hankkeessa toteutettiin yhteiskehittelytilaisuuksia ja palvelujen/tuotteiden käyttäjäkokeiluja yhteistyössä yritysten, loppukäyttäjien ja asiantuntijoiden kanssa. Yhteiskehittelyissä keskityttiin yrityskohtaisesti käyttäjälähtöisyyteen liittyvien tekijöiden tunnistamiseen ja käyttäjäkokeilun toteuttamiseen yhteistyössä Myllypuron seniorikeskuksen ja kotihoidon henkilökunnan, asukkaiden ja omaisten sekä Metropolian monialaisen asiantuntijatiimin kanssa. Asiantuntijatiimissä oli mukana hyvinvoinnin, terveyden, kiinteistö- ja talorakennuksen, tieto- ja viestintätekniikan sekä liiketalouden opettajia ja opiskelijoita.

Tulevaisuudessa Metropolian Myllypuron kampuksella Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymässä kootaan, koordinoidaan ja fasilitoidaan monialaisten osallistujaryhmien käyttäjälähtöisiä yhteiskehittelyjä, testauksia ja kokeiluja yritysten kanssa. Toteuttamisessa hyödynnetään Hippa-hankkeessa kehitettyjä materiaaleja ja toimintamalleja sekä Myllypuron kampuksen moderneja ja korkeatasoisia simulaatio- ja muita oppimisympäristöjä. 

Älykkäästä teknologiasta vieläkin älykkäämpää käyttäjänäkökulmaa vahvistamalla

Älykkääseen teknologiaan kohdistuvat käyttäjälähtöisyyden vaateet palveluasumisessa nousevat ympäristöstä, teknologiasta ja palvelujen käyttäjistä (Harra & Lintula 2018a). Samat vaatimukset tunnistettiin muun muassa etäkuntoutuksen suosituksissa (vrt. Salminen ym. 2016). Hippa-hankkeessa toteutetut yhteiskehittelyt ja käyttäjäkokeilut tuottivat yrityksille tietoa palveluasumisympäristön toiminnasta ja sen vaateista sekä käyttäjien mahdollisuuksista käyttää kohteena ollutta palvelua tai tuotetta. Harra ja Lintula (2018b) toteavatkin, että “hallinnan ja omistajuuden mahdollistamiseksi digitaalisten välineiden pitäisi olla yksilöllisesti muunneltavissa ja käyttäjien tarpeisiin pitäisi olla tarjolla erilaisia vaihtoehtoja”.

Älykkään teknologian avulla voidaan palveluasumisympäristössä mahdollistaa monikanavainen yhteydenpito omaisiin, tapahtumien seuraaminen sekä kokemus osallisuudesta ja yhteydestä maailmaan. Palvelun tulee tukea henkilöstön työtä ja lisätä asukkaiden/asiakkaiden arjen hyvinvointia ja turvallisuutta. Tärkeimpänä tekijänä nousi esiin tuotteiden ja palvelujen helppokäyttöisyys, jossa on otettava huomioon myös käyttäjien toimintakyvyn ongelmista johtuvat erityistarpeet, esimerkiksi näkemiseen, kuulemiseen ja fyysiseen ja kognitiiviseen suoriutumiseen liittyen. Lisäksi palveluasumisessa käytettävien tuotteiden on oltava kestäviä ja helposti puhdistettavia. 

Yhteiskehittely paljastaa yritysten ratkaisujen hyödyt käyttäjille

Käyttäjälähtöisyyden testausten ja kokeilujen onnistumiseksi tarvitaan fasilitoitua yhteiskehittelyä erilaisten sidosryhmien kanssa. Vaikka yhteiskehittelyn tarve on tunnistettu, on yritysten haasteena ollut eri toimijoiden kokoaminen yhteen. Hyvät kokemukset puhuvat sen puolesta, että ammattikorkeakouluilla on tarvittavaa osaamista ja valmiudet ottaa aktiivinen rooli sidosryhmien kokoajana sekä yhteiskehittelyjen ja testausten koordinoijana ja fasilitoijana. 

Koivisto ja Meriläinen (2020) selvittivät Hippa-hankkeessa toteutettuihin yhteiskehittelyihin osallistuneiden yritysten teknologisten ratkaisujen mahdollisia hyötyjä ja positiivisia vaikutuksia palveluasumisen toimintaympäristöissä toimiville ihmisille. Näillä tekijöillä on tärkeä merkitys siinä, miten uudet ratkaisut saadaan markkinoitua ja miten hyvin ne otetaan käyttöön. Sen takia yritysten ratkaisuja on tarkasteltava käyttäjien näkökulmasta. 

Yhteiskehittelyissä nousi esiin monia, älykkäällä teknologialla aikaansaatavia hyötyjä, joiden tunnistamisella on tärkeä merkitys käyttäjien asenneilmaston muutoksen sekä yritysten käyttäjäymmärryksen vahvistamisen kannalta. Siten yhteiskehittely tuottaa yrityksille tuiki tarpeellista referenssiä ratkaisujen markkinoiden kasvattamiseksi sekä tuotteiden käyttöönoton helpottamiseksi. 

Koiviston ja Meriläisen (2020) mukaan yritysten älykkäiden ratkaisujen avulla on mahdollista tukea ikäihmisen toimijuutta ja arjen hallintaa, lisätä heidän vapauttaan käyttää jäljellä olevia voimavaroja sekä parantaa omaisten turvallisuuden tunnetta. Ratkaisujen avulla voidaan mahdollistaa sosiaalista kanssakäymistä ja edistää yhteisöllisyyttä, esimerkiksi jakamalla tietoa palveluasumisympäristön tapahtumista. Älykkäällä teknologialla voidaan tukea itsehoitoa, seurata terveyttä ja toimintakykyä ja parantaa kuntoutuksen saavutettavuutta. Lisäksi niillä voidaan vähentää työntekijöiden kognitiivista kuormitusta sekä vahvistaa koherenssin tunnetta työn hallinnan kautta. Ehkä tärkeimpänä hyötynä kuitenkin pidettiin teknologian vapauttamia henkilökuntaresursseja yksilölliseen kohtaamiseen ja hoitoon. 

Käyttäjälähtöisen kehittäjäkulttuurin haaste

Digitaalisuus on yleistyvä ja kehittyvä trendi palveluasumisessa, sillä se tarjoaa uusia mahdollisuuksia niin asukkaiden itsenäiseen elämään kuin myös työntekijöiden työn hallintaan. Mielenkiintoinen kysymys onkin, miten yritysten tuote- ja palvelukehittäjät ymmärtävät palveluasumisen tarpeiden, arvojen ja asenteiden merkityksen tuotekehittelyssä ja markkinoinnissa. Kyse on käyttäjälähtöisen kehittäjäkulttuurin luomisesta ja vahvistamisesta yritysten, ammattikorkeakoulujen sekä sosiaali- ja terveysalan asiakkaiden ja palvelujen tuottajien välille. Siinä eri alojen asiantuntijat oppivat tuntemaan toisensa ja kehittämään yhdessä parhaat ratkaisut.

Käyttäjälähtöisyysosaamisella ammattikorkeakoulut voisivat tarjota lisäarvoa muiden korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten verkostoille. Ainakin EU:n rahoitusohjelmien (Horizon 2020 ja Erasmus+) kuvausten perusteella sille olisi selvästi kysyntää myös kansainvälisessä innovaatiotoiminnassa.

Kirjoittajat:

• Toini Harra, YTT, FL, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu
• Leila Lintula, TTM, toimintaterapeutti, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Kuvat: Minna Kilpeläinen

Lähteet

Harra, Toini & Lintula, Leila 2018a. Käyttäjälähtöisyys älykkään palveluasumisen kehittämisessä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-099-1

Harra, Toini & Lintula, Leila 2018b. Käyttäjälähtöisyyttä tarvitaan etäkuntoutuksen kehittämisessä. Hippa-hanke Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: https://hippa.metropolia.fi/2018/11/kayttajalahtoisyytta-tarvitaan-etakuntoutuksen-kehittamisessa/

Hippa − Hippa Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. Saatavana osoitteessa: https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/ 

Huovinen, Pasi, Kärpänoja, Jyrki & Husso, Kai (toim.) 2019. Pk-yritysten yhteistyö korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja TEM raportteja 2019:35. Saatavana osoitteessa: https://tem.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-327-431-0

Koivisto, Katja & Meriläinen, Jaana 2020. Hippa-hankkeen yhteiskehittelyjä tutkittiin innovaatioprojektissa: teknologia tukee arjen osallistumista. Hippa-hanke Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: https://hippa.metropolia.fi/2020/03/hippa-hankkeen-yhteiskehittelyja-tutkittiin-innovaatioprojektissa-teknologia-tukee-arjen-osallistumista/

PA-Digi 2017. Palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentaminen. Saatavana osoitteessa: http://www.kiradigi.fi/kokeiluhankkeet/kokeiluhankkeet/palveluasumisen-uusien-teknologioiden-kokeiluymparisto.html

Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry 2016. Etäkuntoutus. Kelan tutkimus. Helsinki. Saatavana osoitteessa: http://www.kela.fi/documents/10180/0/Et%C3%A4kuntoutus/4a50ddb8-560c-47b4-94ed-09561f6981df

HIPPA-hanke tarjosi moniammatillisen yhteistyön mahdollisuuden toimintaterapeutti- ja sairaanhoitaja-opiskelijoille, jotka toteuttivat parityönä hankkeen puitteissa Innovaatioprojektiopinnot. Opiskelijat osallistuivat kevään 2019 aikana viiden eri HIPPA-hankkeessa mukana olevan tuotteen ja palvelun yhteiskehittelytilaisuuteen. Tilaisuuksissa muodostunutta tietoa tarkasteltiin toimintaterapian ja terveyden edistämisen viitekehyksistä käsin tarkoituksena tuoda esiin terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmia mm. tuotteiden ja palvelujen käyttäjälähtöistä jatkokehittelyä varten.

Työ keskittyi tuomaan esiin hyötyjä ja positiivisia vaikutuksia, joita kyseisten teknologisten ratkaisujen käyttäminen voisi tuottaa palveluasumisen toimintaympäristöissä toimiville ihmisille. Projektityön perustana oli viitekehysten ohjaamana näkemys terveydestä ja hyvinvoinnista kokonaisvaltaisena, subjektiivisena kokemuksena, sekä arkisesta toiminnasta terveyden ja hyvinvoinnin edellytyksenä. Lisäksi asiakaslähtöisyys, näkemys ihmisen luontaisesta tarpeesta toimia ja osallistua elämään autonomisena, aktiivisena toimijana sekä kuulua johonkin ohjasivat työskentelyä.

Tarkastellut teknologiset ratkaisut jäsenneltiin ICF-luokituksen Ympäristötekijöinä sekä niiden mahdollisina vaikutuksina ICF:n Suoritusten ja osallistumisen osa-alueisiin (WHO 2011). Toimintaterapian viitekehyksenä hyödynnettiin kanadalaista toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallia (CMOP-E), joka ohjasi huomioimaan kokonaisvaltaisesti ihmisen; ikääntyneen, työntekijän tai omaisen, toiminnan sekä palveluasumisen toimintaympäristön vuorovaikutteista suhdetta (Polatajko, Townsend & Craik 2007).

HIPPA-hankkeen perusajatuksen mukaan teknologisten ratkaisujen tulisi vastata ikääntyvien osallistumisen ja mielekkään toiminnan, turvallisuuden, liikkumisen ja saavutettavuuden tarpeisiin. Teknologia voisi siten osaltaan turvata hyvää ikääntymistä ylläpitämällä tai parantamalla elämänlaatua. Kyse on ihmisten arjen toimintojen helpottamisesta, jossa teknologian rooli on avustaa arkisten päämäärien saavuttamisessa. Näin ollen toiminnan ymmärtäminen on keskeistä teknologian kehittämisessä; mitkä ovat ikääntyneen arjessa merkityksellisiä toimintoja, mihin toiminnalliseen tarpeeseen teknologia tuo apua, mitä vaikutuksia käyttämisellä on tai kenen tarpeita teknologian käyttäminen täyttää?

Terveyden edistämisen viitekehyksenä salutogeeninen näkökulma (Antonovsky 1979) syvensi toiminnallisuuden tarkastelua yksilön koherenssin tunteen huomioimisella. Koherenssin tunteella tarkoitetaan ihmisen tunnetta siitä, että elämä on sekä sisäisesti että ulkoisesti hallittavaa, ymmärrettävää ja mielekästä. Tällöin elämällä on rakenne, ja se on selitettävissä ja ennustettavissa. Koherenssin tunteen avulla ihminen voi suhtautua haastaviin elämäntilanteisiin siten, että ratkaisujen löytäminen on mahdollista. Yhdessä käytetyt viitekehykset ohjasivat tarkastelemaan tuotteiden ja palvelujen vaikutuksia toimintakyvyn ja terveyden edistämisen näkökulmista.

Tarkastellut tuotteet ja palvelut pyrkivät tuomaan ratkaisuja palveluasumisen toimintaympäristön erilaisiin tarpeisiin. Mukana oli ns. aktiivista teknologiaa, kuten viestintätyökalu, chatbot ja kuntouttava peli, joiden käyttäminen tukisi käyttäjän omaa toimintaa sekä ns. passiivista teknologiaa, kuten paikannuspalveluita, jotka eivät vaadi käyttäjältä toimenpiteitä. Yhtä lukuun ottamatta ratkaisut olivat tarkoitettu ikääntyneiden omaan käyttöön ja olivat myös hyödynnettävissä työntekijöiden tai omaisten tarpeisiin. Näin ollen niiden käytön vaikutuksia tarkasteltiin kaikkien käyttäjien näkökulmista.

Kaikkiaan teknologian nähtiin voivan tukea yksilön osallistumista arjen toimintoihin. Ikääntyneen arjessa teknologia voi tukea arjen hallintaa mm. ohjaamalla päivärytmiä ja toimintaa,​ sekä mm. muistuttaa, ohjeistaa, ohjata ja kannustaa ikääntynyttä​ sekä lisätä niin ikääntyneen kuin omaistenkin turvallisuuden tunnetta. Teknologian avulla voidaan myös poistaa esimerkiksi itsenäisen liikkumisen esteitä, ja antaa käyttäjälle lisää vapautta käyttää jäljellä olevia voimavarojaan. Näin ollen se tukee toimijuutta ja voi tehdä osaltaan elämästä ymmärrettävää ja hallittavaa. Aktiivisen toimijuuden kautta elämään tulee sisältöä ja mielekkyyttä.

Teknologia voi myös auttaa yksinäisyyden vähentämisessä sekä tukea osallisuutta yhteiskuntaan. Teknologia voi itsessään toimia seurana, mutta sen avulla on myös mahdollista lisätä sosiaalista kanssakäymistä ja edistää yhteisöllisyyttä. Tämä voi tapahtua vaikka etäosallistumalla tilaisuuksiin, joihin muuten olisi mahdotonta osallistua. Osa käyttäjistä voisi myös kokea virtuaalimaailman viihdyttäväksi ja löytää tätä kautta myös virtuaalisen sosiaalisen viiteryhmän. Yleisesti teknologian avulla voidaan jakaa tietoa ympäröivästä maailmasta ja tapahtumista.   Teknologian hyödyntäminen itsessään kuuluu aikakauteemme, ja sen käyttäminen voi vahvistaa pärjäämisen ja toimijuuden kokemuksia. 

Teknologia tukee myös ikääntyneen valinnanvapautta ja autonomiaa ollessaan riippumaton ajasta ja paikasta, mikä edistää myös kuntoutuksen saavutettavuutta. Teknologian käyttö mahdollistaa myös terveyden ja toimintakyvyn seurannan sekä palautteen antamisen. Tämä voi edistää kuntoutusmotivaatiota sekä tukea itsehoitoa. Teknologian hyödyntäminen tällä tavoin terveyden ja toimintakyvyn seurannassa mahdollistaa myös ennaltaehkäisyn.

Työssämme nousi esille myös teknologian hyötyjä palveluasumisen työntekijöiden ja ikääntyneiden omaisten näkökulmista. Teknologian oikeanlainen hyödyntäminen tuo turvaa henkilökunnalle ja omaisille sekä vähentää huolta. Työhyvinvoinnin näkökulmasta taas tarkastellut tuotteet ja palvelut helpottavat työtehtäviä vähentämällä työntekijöiden kognitiivista kuormitusta ja turhaa työtä, toimimalla perehdyttäjänä, auttamalla hallitsemaan kokonaisuuksia sekä edistämällä tiedonkulkua ja palautteenantoa. Työntekijän koherenssin tunne vahvistuu työn hallinnan kautta, lisäten tunnetta työn mielekkyydestä ja merkityksestä. ​Tärkeänä hyötynä pidettiin teknologian vapauttamia henkilökuntaresursseja, joita voitaisiin käyttää aitoon sekä yksilölliseen kohtaamiseen ja hoitoon.

Tarkastelluilla tuotteilla ja palveluilla oli myös mahdollista edistää tiedonkulkua ja yhteyttä omaisten ja työntekijöiden välillä. ​Omaisten nähtiin saavan ikääntyneen arki lähemmäksi omaansa. Tämä vahvistaa osaltaan omaisasiantuntijuutta, ja mahdollistaa huolissaan oleville omaisille hallinnan ja turvallisuuden tunteiden voimistuminen. Kaikella mainitulla voisi olla vaikutusta myös ikääntyneen arjessa toimivien osapuolten asenteisiin.  

Ennen kuin mikään esille nostetuista hyödyistä on saavutettavissa, tulee harkita yksilöllisesti, olisiko teknologiasta aktuaalista hyötyä kyseiselle ihmiselle ja millaisia vaikutuksia sen käyttämisellä voisi olla. Olisiko teknologia mahdollista liittää juuri kyseisen ihmisen tilanteeseen ja elämäntarinaan – arkeen, tottumuksiin ja toimintaan? Keskeinen kysymys kaikkien tuotteiden ja palvelujen kohdalla oli se, pystyykö loppukäyttäjä käyttämään tuotetta. Toimintakyvyn rajoitteet, mahdollisesti jo pitkällekin edennyt muistisairaus tai muut kognitiiviset vaikeudet asettavat haasteita tuotekehitykselle. Teknologialla on valtava potentiaali parantaa ihmisten elämänlaatua, edistää fyysistä ja psyykkistä terveyttä sekä säästää yhteiskunnan resursseja. Toivottujen vaikutusten toteutumisen edellytyksenä on kuitenkin todellinen tarve sekä tuotteen intuitiivinen ja yksinkertainen käytettävyys.

Hyödyistään huolimatta teknologia ei kuitenkaan voi korvata aitoa ihmisten välistä kohtaamista. Ikääntyneen, hoitohenkilökunnan tai omaisten tilanteeseen soveltuessaan teknologinen ratkaisu voi olla hyödyllinen osa palveluasumisen arkea, mutta teknologia ei voi korvata ihmisten välisiä kohtaamisia. Moniammatillinen yhteistyö osoitti myös ikäteknologian tuotekehityksen tarvitsevan käyttäjälähtöistä ymmärrystä, jota eri alojen teoreettiset lähestymistavat ja asiantuntijuus tarjoavat.

Kirjoittajat:

Katja Koivisto, toimintaterapeuttiopiskelija, Metropolia AMK
Jaana Merilahti, sairaanhoitaja, valmistunut Metropolia AMK:sta joulukuussa 2019

Kuvat: Minna Kilpeläinen

Lähteet:

Antonovsky A., 1979. Health, Stress and Coping. 2 painos. San Francisco:Jossey- Bass.

ICF – Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus. 2011. 4 p. Helsinki: World Health Organization & Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes.

Polatajko, H.J., Townsend, E.A. & Craik, J. 2007. Canadian Model of Occupational Performance and Engagement (CMOP-E). In Enabling Occupation II: Advancing an Occupational Therapy Vision of Health, Well-being, & Justice through Occupation. E.A. Townsend & H.J. Polatajko, Eds. Ottawa, ON: CAOT Publications ACE. 22-36

OuluHealth on yksi Oulun viidestä Innovaatioallianssin innovaatioekosysteemistä. Se tuo yhteen tutkimuksen, julkisen sektorin ja yksityisten toimijoiden resurssit life science-toimialan innovaatioiden kehittämiseksi ja niiden kaupallistamiseksi. 

Ekosysteemi toimii tehokkaasti, koska Oulu ei ole liian pieni eikä liian iso. Oulu on juuri sopivan kokoinen yritykselle kehittyä ja kansainvälistyä. Alueen toimijoiden palvelut ovat helposti saavutettavissa, ja sopivan kokoinen yhteistyöverkosto mahdollistaa nopean ja ketterän kehittämisen. Vanha totuus pitää tässäkin paikkansa: mitä pienempi kylä sen paremmin toisten tekemiset tunnetaan.

Systemaattisesta yhteistyömallien kehittämisestä johtuen Oulun talousalueelle on kehittynyt tehokkaasti ja mutkattomasti toimiva verkosto, joka tukee yritysten ja korkeakoulujen innovaatioiden kehittämistä ja niiden ennen kaikkea niiden kaupallistamista.

Kumppaneina OuluHealth-ekosysteemissä toimivat PPSHP, BusinessOulu, OAMK, Oulun kaupunki sekä Oulun yliopistolta Biobank Borealis of Northern Finland, Biocenter Oulu, CHT, MRC Oulu ja VTT.

Suurimpia tällä hetkellä olevista toimijoiden yhteisistä ponnistuksista on Ouluun rakennettava uusi yliopistollinen sairaala Tulevaisuuden sairaala 2030. Tavoitteena on rakentaa siitä maailman älykkäin terveydenhoitoalan keskittymä. Noin 900M€ projektin suunnittelu- ja rakennusprosessi on ekosysteemin kannalta kaksisuuntainen: ekosysteemin toimijat osallistuvat suunnitteluun ja toisaalta sieltä saadaan innovaatioita kehitettäväksi tavoitteena kansainvälinen kaupallistaminen. 

Konkreettinen yhteinen toiminto ekosysteemissä on OuluHealth Labs, joka tarjoaa toimialan yrityksille testauspalveluita aina ideavaiheesta tuotekehitykseen ja edelleen testaamiseen autenttisessa ympäristössä. Tämä mahdollistaa suoraviivaisen tuotekehityksen siten, että kaikki toiminnot voidaan käytännössä suorittaa kävelymatkan päässä toisistaan.

Kehityksen jouhevan etenemisen varmistamiseksi kumppanit ovat yhteiskehittäneet Orchidea innovations:in kanssa IITA-ideanhallintatyökalun, jolla innovaatioprosessia on mahdollista johtaa monen eri organisaation kesken. Tällä pyritään saavuttamaan vieläkin jouhevampi eteneminen kehitysputkessa.

OuluHealth-ekosysteemi tarjoaa siis uusille innovaatiolle kehitysalustan, jossa voidaan ketterästi viedä läpi koko innovaatioprosessi ideavaiheesta kansainväliseen kaupallistamiseen saman linja-autovyöhykkeen sisällä. Oulu on tähän toimintaan sopivan kokoinen ja täällä on aina tilaa kasvaa.

Älykäs asuminen eli Smart Living -käsite määritellään tavallisesti tarkoittamaan digitaalisesti varustettuja koteja, muuta rakennettua elinympäristöä sekä liikkumista. Älykkäässä kodissa arkiset laitteet ja välineet ovat yhteydessä toisiinsa ja asukkaaseen sekä kodin ulkopuolelle.  Älykkään asumisen kehittämisen painopistealueena ovat silloin asukkaan arkielämää helpottavat sähköiset tieto-, viestintä- ja ohjausjärjestelmät. (Pasi Heiskanen, Älykkyyttä asumiseen, raportti Delfoi-tutkimuksesta, 2013.) Älykäs asuminen on kuitenkin myös paljon muuta.

Älykäs ihminen

Kiinteistö- ja rakennusalan ekosysteemi KIRAHub pyrkii kehittämään rakennetun ympäristön kestävää digitalisaatiota. Kehitystä tarkastellaan myös laajemmin kuin tuottavuus- tai liiketoimintanäkökulmasta. 

“Katsomme myös, miten ekologiset ja sosiaaliset näkökulmat vaikuttavat rakentamisen digitalisaatioon”, kertoo KIRAHubin toimitusjohtaja Teemu Lehtinen.

“Koko digitalisaation ytimessähän on käyttäjälähtöisyys. Hyvä kysymys on, pitääkö ihmisten sopeutua erilaisiin digitaalisiin innovaatioihin vai onko ne kehitetty sellaisiksi, että ne helpottaisivat ihmisten elämää. Liian usein prosessit on suunniteltu tuotantolähtöisesti ja loppukäyttäjä on unohdettu”, Lehtinen muistuttaa.

“Ilmastonmuutos ja -kriisi ovat hyvin paljon pinnalla nyt, ja rakennetulla ympäristöllä on varsin keskeinen rooli siinä. Digitaalisilla ratkaisuilla on iso mahdollisuus auttaa. Koska tämä kehitys muuttaa ihmisten työtä, elämistä ja liikkumista, haluamme tuoda ihmisen mukaan kehitystyön keskiöön. Pyrimme tekemään kehittämisen mahdollisimman läpinäkyväksi luomalla siihen erilaisia mittareita”, Lehtinen sanoo.

Älykäs asumisen konsepti

Arctic Smart Village Oy:n toimitusjohtaja Juri Laurila korostaa älykkään asumisen kehittämisessä yhteisöllisyyttä. Älykylä toimii uusvanhalla osuuskuntamallilla, jossa jäsenet voivat vaikuttaa kylän rakentamisen ratkaisuihin ja yhteisiin tiloihin. Osuuskunta kehittää ja hyödyntää niin digitaalisia ratkaisuja kuin niiden mahdollistamia yhteisöllisiä palveluja. 

“Otamme käyttöön mm. sensoritekniikkaan perustuvia turvajärjestelmiä. Iäkkäälle ihmiselle se tuo erityistä turvaa kylässä, jossa hälytys vaikkapa kaatumisesta voi mennä lähellä asuvalle, osuuskuntaan kuuluvalle kodinhoitajalle, joka saa oven auki älykkäällä lukitusjärjestelmällä”, Laurila kertoo.

“Älykylä-konseptilla haetaan ensisijaisesti asumisen edullisuutta etsimällä ratkaisuja myöskin energiatalouteen, ympäristöystävällisyyteen ja hiilineutraaliin asumiseen.”

Monia mahdollisuuksia

Palveluasumisen älykkäät ratkaisut liittyvät tavallisimmin mm. energian jakeluun, lämmityksen tai valaistuksen säätelyyn, turvallisuuteen, kodinkoneiden älykkääseen käyttöön, terveyden monitorointiin tai lääkkeiden ottamiseen, erilaisiin kommunikoinnin välineisiin ja puheentunnistukseen.

“Monet ratkaisut ovat jo hyvässä käytössä palveluasumisessa. Vartiointiin liittyviä sovelluksia, älylukkoja, palo- ja häkävaroittimia sekä muuta turvatekniikkaa käytetään yhä enemmän niin palveluasumisyksiköissä kuin omissa kodeissa”, sanoo Metropolian softa-, hyte- ja smart-tiimin tutkijaopettaja Aarne Klemetti.

“Ja Skype toimii niin töissä kuin kotona. Henkilökohtaisiin älylaitteisiin, kuten esimerkiksi kelloihin, kännyköihin ja älyvaatteisiin, kehitetään jatkuvasti uusia ominaisuuksia.”

Iäkkään ihmisen elämään tuo turvallisuutta mm. kodin laitteiden ja esineiden anturointi. Asukasta tarkkailevat sensorit keräävät jatkuvasti tietoa tietokantaan, jonka avulla tietokoneet automaattisesti tuottavat hyödyllistä tietoa, kuten toimintatapoja, arvioita ja ennustuksia.

“Mittausten analysointi ja tekoälyn avulla tehtävät uudenlaiset päättelyt tekevät palveluasumisyksiköistä ja kodeista koko ajan älykkäämpiä”, Metropolian kiinteistö- ja talotekniikan yliopettaja Lauri Heikkinen sanoo. Älykäs koti myös oppii.

Kodinohjausjärjestelmän avulla kerätty tieto saadaan sitten älykkääseen käyttöön. Taloyhtiössä voi olla isompi hallintalaite, jonka lisäksi jokaisessa taloudessa on oma pienempi ja ominaisuuksiltaan suppeampi laite. Asukkaalla kodinohjausjärjestelmänä on kännykkä, jolla voi laittaa vaikka saunan päälle tai vastaanottaa murtohälytyksen.

Mihin asukas haluaa vaikuttaa?

“KIRA-digi -hankkeessa tehtiin eräässä kerrostalokohteessa kokeilu, missä asukkaat pääsivät säätämään oman kodin sisäolosuhteita ihan huonekohtaisesti. Lämpötiloja pystyi vapaasti säätämään ihan asteen tarkkuudella. Samalla optimoitiin koko rakennuksen energiankulutusta, jolloin päästiin mielenkiintoiseen win-win -tilanteeseen. Asukkaat olivat erittäin tyytyväisiä ja koko rakennuksen energiankulutus laski 15 prosenttia”, Lehtinen kertoo. 

“Tuli kuitenkin ilmi, että 90 % asukkaista ei halua säätää lämpötiloja itse. Vain 10 % oli sellaisia teknologiafriikkejä, jotka halusivat puuttua niihin ja tehdä säätöjä kännykkäsovelluksen kautta. Energian kulutuksen putoaminen mahdollistuikin sitten sillä, että pystyttiin tekoälyn avulla optimoimaan lämpötiloja. Asukkaiden käyttäytyminen saatiin kuitenkin paremmin näkyväksi ja siitä oppimisen kautta pystyttiin tasamaan kulutushuippuja ja optimoimaan kokonaisuutta”, Lehtinen sanoo.

“Tulevaisuuden älykoteja kehittäessä digitaaliset ratkaisut pitäisikin tehdä sinne konepellin alle oppimaan huomaamattomasti asukkaan käytöksestä ja tarpeista ja mukautumaan aina asukkaalle sopivaksi.”

Käyttäjän huolia ja haasteita

Tiedonsiirtojärjestelmien synkronointi ei ole aina ihan helppoa. Vaikka laitteiden käyttöönottoa kehitetään koko ajan helpommaksi, vaativat monet niistä edelleen jonkin verran tietoteknistä osaamista. Kodin viihde-elektroniikkaan vyöryy koko ajan uusia laitteita, tuotteita ja ohjelmistoja ja niistä ollaan hyvin kiinnostuneita. Esimerkiksi älytelevision asetusten kanssa voi kuitenkin tulla osaavammallekin joskus tenkkapoo. 

“Eettiset kysymykset ovat myös isoja kysymyksiä älykodeissa. Ne liittyvät paitsi tietoturvaan ja yksityisyyteen, myös laitteiden käytettävyyteen. Laitteistojen, ohjelmistojen ja tietoliikenneyhteyksien pitää olla luotettavia”, Aarne Klemetti sanoo.

“Taustalla” toimivat ratkaisut ovat helppoja – ja helppoja unohtaa. Samaan aikaan huolena on kuitenkin yksityisyyden menettäminen ja laitteiden hakkeroitavuus. Moni älylaitteen ostaja ei esimerkiksi muista vaihtaa laitteensa salasanaa, vaan käyttää sitä tehdasasetuksilla. 

“Datan keruuhan on ollut aika villiä viidakkoa. Olemme tavallaan joutuneet antamaan vallan isoille pelureille, kuten Googlelle tai Amazonille. Olemme klikanneet sitä pientä boksia siinä kauhean pitkän tekstin lopussa, mitä kukaan ei jaksa lukea, ja olemme sitten tulleet hyväksyneeksi sen, että meistä kerättyä dataa saa käyttää ihan miten huvittaa. Hintana on ollut se, että olemme saaneet helppokäyttöisen palvelun käyttöön ilmaiseksi”, Teemu Lehtinen huomauttaa.

“Onneksi nyt on olemassa esimerkiksi MyData, joka antaa vallan takaisin ihmisille ja käyttäjille. Voimme itse määritellä, miten meistä kerättävää dataa hyödynnetään ja estää siitä tehtävää liiketoimintaa. Tämä on erityisen tärkeää varsinkin asumisessa ja kotiympäristössä, joka on ihmisen yksityistä aluetta. Ihmisen digitaalinen identiteetti on tärkeää pitää turvassa”, Lehtinen sanoo.

Älykkään rakentamisen haasteita

Koteihin ja asumiseen liittyvä älykkyys ei muodostu pelkästään teknisistä laitteista, vaan siihen vaikuttaa joukko muitakin asioita, kuten rakennusten muunneltavuus, rakenteiden aktiivisuus (esimerkiksi automaatti-ikkunat ja ikkunanpesu), tila- ja energiajousto (esimerkiksi lämmityksen säätyminen ulkolämpötilan mukaan), rakenteiden ja toimintojen integroitavuus (esimerkiksi ilmanvaihto- ja sähkökanavana toimiva ontelovälipohja), vuorovaikutteisuus, turvallisuus, terveellisyys ja terapeuttisuus, viihtyvyys ja palvelevuus sekä taloudellisuus. (Pasi Heiskanen, Älykkyyttä asumiseen, raportti Delfoi-tutkimuksesta, 2013.)

Älykkäät ja ympäristöystävälliset rakentamisen ratkaisut ovat toki usein kalliimpia ja niiden toteuttamiseen vaaditaan enemmän osaamista. Siksi tehokkaampia ja innovatiivisempia ratkaisuja tarvitaan. Teknologioita ja materiaaleja kehitetään kaiken aikaa, jotta kustannukset vähenevät, rakentamisen hiilidioksidipäästöt pienenevät, käyttöönotto (ja käytöstä poisto) helpottuu ja rakennuksista tulee laadukkaampia ja pitkäikäisempiä. Ratkaisujen pitää vastata kestävän kehityksen vaatimuksiin. Laadun takeena on vihreä sertifikaatti. (Laurent Probst, Erica Monfardini, Laurent Frideres, Daniela Cedola, EU, 2014.)

“Osaamisen puute voi joskus aiheuttaa rakentamisen tahdon puutetta. Joustavat yhteistyön mallit ja erilaisten ratkaisujen preferenssien huomioiminen auttavat älykotien ja älykkäiden ympäristöjen rakentamisessa. Hyvä kokemus synnyttää motivaatiota”, Metropolian kiinteistö- ja rakennusalan projekti-insinööri Harri Hahkala kertoo.

“Hankintaprosesseihin pitää myös tutustua huolella. Ostamisen osaamattomuus ja riittämätön tieto julkisen kilpailuttamisen vaiheista ja vaatimuksista voivat tuoda haasteita, joihin ei välttämättä ole osannut varautua”, Hahkala muistuttaa.

“Moni toivoo myös perinteisen kodin muuntamista älykkääksi. Rakentamisen haasteena voivat silloin olla olemassa olevan rakennuksen tietoliikenneratkaisujen riittämättömyys, sähkönjakelun rajoitukset laitteiden ohjaamiselle, mahdolliset kaapeleiden vedot, antureiden sijoitusmahdollisuudet sekä tilojen joustamattomuus (esim. kantavat väliseinät)”, Lauri Heikkinen sanoo.

Järjestelmien palapeli

“Rakentamisen haasteena on myös eri järjestelmien yhteensopivuus sekä se, miten valita teknologia, joka kestää aikaa. On selvitettävä, mikä laite on osa talon järjestelmää ja mitä asukkaat hankkivat itse omiin koteihinsa”, Heikkinen sanoo. 

Arctic Smart Villagessa yhteensopivuushaaste tulee esille mm. energianjakelujärjestelmässä. “Järjestelmä on tarkoitus tehdä kylän laajuisesti, jolloin siinä tulee rajapintoja talon, kyläverkon ja kantaverkon kanssa. On tutkittava, mitkä järjestelmät toimivat keskenään. Onko esimerkiksi kodinohjausjärjestelmä sopiva energianjakelujärjestelmien kanssa? Hajautetut energiantuotantosysteemithän kasvavat koko ajan. Isotkin energiayhtiöt varautuvat siihen, että koko energiasektori tulee muuttumaan”, Juri Laurila kertoo.

“Jos miettii palveluasumiseen ja älyasumiseen liittyviä ekosysteemejä, niin se on aika hajanainen kenttä vielä”, Teemu Lehtinen sanoo.

“Toki on sellaisia laitevalmistajia, jotka ovat pyrkineet integroimaan toisiaan yhteen. Isot it-jätit kuten Google Home ja Amazon Alexa tarjoavat rajapintoja, jotka tukevat kaikkia markkinoilla olevia laitteita ja integroivat ne yhteen käyttäjän kokemukseen. Sellaista kodin käyttöjärjestelmää, joka aidosti toimisi kaikilla alustoilla, pystyisi integroimaan kaiken teknologian yhteen ja automatisoimaan asioita, ei käytännössä kuitenkaan vielä ole olemassa.”

“Ympäristöministeriö onkin nyt käynnistänyt rakennetun ympäristön yhteentoimivuuden yhteistyöryhmän, jonka on tarkoitus lähteä ratkomaan yhteentoimivuushaasteita yhteistyössä kaikkien toimijoiden kanssa”, Lehtinen kertoo.

Kirjoittaja: Minna Kilpeläinen, FM, KM, freelancer-toimittaja, projektiasiantuntija, HIPPA-hanke

Lähteitä:

Pasi Heiskanen, Älykkyyttä asumiseen, raportti Delfoi-tutkimuksesta, 2013. pdf.

Laurent Probst, Erica Monfardini, Laurent Frideres, Daniela Cedola, PwC Luxembourg, Smart Living – Smart construction products and processes, Business Innovation Observatory, European Union, 2014. pdf.

Lisälukemista:

Älykäs palveluasuminen asukkaan ehdoilla. Nuorten lääkärien yhdistys. Nuorilääkäri 5/1 8, 19.12.2018. 

Elämä älykodissa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto. Tietoa opetukseen. 

Rakenteiden internet – passiiviset kosteusanturit (Jarmo Tuppurainen) sekä Älykäs palveluasuminen käyttäjälähtöisesti (Toini Harra ja Leila Lintula) teoksessa Digi 2018: Verkon uusia välineitä ja menetelmiä, Petri Silmälä (toim.), Metropolia AMK:n julkaisuja, 2018.

Digikoti – turvattomuuden tyyssija (Jarmo Tuppurainen) ja Älykkäiden tuotteiden ja palvelujen käyttäjälähtöinen testaus (Toini Harra ja Leila Lintula) teoksessa Digi 2019: Verkon uusia välineitä ja menetelmiä, Petri Silmälä (toim.), Metropolia AMK:n julkaisuja, 2019

” Olen 87-vuotias kuulovammainen ja käytän kuulokojetta päivittäin. En kuule kunnolla, kun palovaroittimeni tai ovikelloni soi. En pysy keskustelussa mukana, kun puhujia on useita ja kaikki puhuvat yhtä aikaa. Kuulokojeeni ei aina erota taustamelusta sinun puhettasi. Kuule minua, kun kerron miten voit auttaa minua kuulemaan.”

Kuulovammaa kuvataan usein näkymättömäksi vammaksi, koska se ei näy ihmisestä ulospäin. Kuulovamma kuitenkin vaikuttaa ihmisen elämään monella osa-alueella. Ikääntyneellä kuulovammaisella on haasteita toimintakyvyssä, päivittäisessä elämässä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä (Hannula 2011; Sorri & Huttunen 2016). 

Kuuloaistin ollessa heikentynyt pelkällä äänellä annettu viesti vääristyy tai jää kokonaan huomioimatta. Ulkopuolisuuden tunne ja turhautuminen lisääntyy ja sosiaalinen elämä kaventuu, kun ei kuule mitä puhutaan tai kuulee vain osia keskustelusta. (Friauf 2014). 

Näiden seikkojen vuoksi ikääntyneillä kuulovammaisilla on palveluiden ja tuotteiden suhteen erilaisia tarpeita. Näistä tarpeista on koostettu suositukset, miten ikääntynyt kuulovammainen tulee ottaa huomioon suunniteltaessa ja kehitettäessä digitaalisia palveluita ja tuotteita. 

Suositukset on koostettu haastattelemalla Myllypuron monipuolisen palvelukeskuksen ikääntyneitä kuulovammaisia asiakkaita ja heidän kanssaan työskenteleviä hoito- ja kuntoutusalan ammattilaisia. Haastatteluiden lisäksi HIPPA- Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hankeen lokakuun 2019 Helsingin kehittäjäklubifoorumin osallistujat ovat arvioineet suositukset ja antaneet niistä kirjallista palautetta.

Suositukset

Suositukset ovat jaettu neljäksi teemaksi. Jokaisen teeman alle on nostettu asioita ikääntyneen kuulovammaisen tarpeista ja haasteista. Suositukset toimivat muistilistana asioista, joita on hyvä ottaa huomioon suunniteltaessa ja toteutettaessa ikääntyneille ja erityisesti ikääntyneille kuulovammaisille suunnattuja digitaalisia palveluita ja tuotteita.

Ikääntyneen huomioimisen keskeinen asia on ottaa ikääntynyt mukaan häntä koskeviin asioihin ja päätöksen tekoon. Vertaisten, läheisten ja ammattilaisten tuen tiedostaminen ja tuen hyödyntäminen prosessin eri vaiheissa tukee ikääntyneen omaa toimijuutta.

Ikääntyneiden kuulovammaisen tarpeet liittyvät päivittäiseen elämään ja siihen liittyviin asioihin. Sosiaalinen kanssakäyminen ja osallistumisen mahdollistaminen ovat tärkeässä roolissa ikääntyneen arjessa. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa ja tarvitsee tukea sekä tietoa palveluista ja tuotteista sekä niiden sisällöistä.

Digitaalisten palveluiden ja tuotteiden kehittämisessä huomioitavaa on, että palvelun tai tuotteen digitaalisuus on vain yksi ominaisuus, jonka merkitys on ikääntyneelle kuulovammaiselle vähäinen. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa palvelun ja tuotteen olevan yksinkertainen, toimintavarma ja sen käytettävyyden pitää olla siihen toimintaan, johon se on tarkoitettu. Ikääntynyt kuulovammainen hyötyy ennaltaehkäisevistä toiminnasta silloin, kun otetaan käyttöön uusi palvelu tai tuote. Näin ikääntynyt kuulovammainen saa riittävästi aikaa asian opetteluun ennen mahdollista toimintakyvyn muutoksia.

Konkreettisia tarpeita palveluille ja tuotteille kohdassa on tiivistetysti neljä konkreettista asiaa, jotka nousivat ikääntyneiden kuulovammaisten ja ammattilaisten haastatteluissa esille. Nämä asiat ovat sellaisia, että ne ovat hyödyllisiä kaikille ikääntyneille riippumatta toimintakyvyn haasteista. Lisäksi näiden kohtien toteuttaminen palveluiden ja tuotteiden tuottamisessa on asiakaslähtöistä.

Erilaisia tuotteita ja palveluita suunniteltaessa varsinkin ikääntyneille tulee lähtökohtana olla palvelun käyttäjä eikä esimerkiksi teknologiset ja digitaaliset mahdollisuudet. Palvelun tai tuotteen tarve lähtee siis aina käyttäjästä. (Leikas 2014; Raappana & Melkas 2009.)

Ikääntyneen kuulovammaisen ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten mukaan ottaminen digitaalisten palveluiden ja tuotteiden suunnittelemiseen ja kehittämiseen antaa yritykselle ensiarvoisen tärkeää tietoa suhteessa palvelun tai tuotteen tarvitsemiin ominaisuuksiin. Käyttäjiltä saatu tieto auttaa tuottamaan palveluita ja tuotteita oikeaan tarpeeseen.

Ikääntyneet kuulovammaiset ja ammattilaiset hyötyvät erilaisesta tuesta, jota he saavat vertaisilta, läheisiltä, ikääntyneiden omaisilta ja kollegoiltaan. Toimintakyvyn ylläpidon näkökulmasta palvelut ja tuotteet on saatava ikääntyneiden käyttöön jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen kuin toimintakyvyn vajaus kasvaa liian suureksi.

Ikääntynyt kuulovammainen haluaa olla myös elämänsä ehtoopuolella aktiivinen toimija omien taitojensa ja kykyjensä mukaan. Nykyisille palveluiden piirissä oleville sukupolville ei ole tärkeää palvelun tai tuotteen tuottamistapa vaan tärkeäksi nousee palvelun ja tuotteen tarkoituksenmukaisuus siihen toimintaan mihin se on tarkoitettu. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa siis olla toimija elämänsä loppuun saakka omista fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista rajoituksista huolimatta. Ota heidät siis mukaan suunnitelmiisi!

Kirjoittaja:
Tekstin on kirjoittanut Johanna Juola, joka on ammatiltaan toimintaterapeutti ja hän työskentelee kuulovammaisten parissa kuuloalan järjestössä. Kehittämistutkimus Kuule minua − Suosituksia ikääntyneen kuulovammaisen huomioimiseen digitaalisissa palveluissa ja tuotteissa on kirjoittajan Vanhustyö ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö ja se löytyy Theseus-tietokannasta. Kehittämistutkimus on julkaistu marraskuussa 2019.

Kuvat: Johanna Juola 

Lähteet:

Friauf, E. 2014. Hearing. e-Neuroforum 3∙2014. https://link.springer.com/content/pdf/10.1007%2Fs13295-014-0062-8.pdf 

Hannula, Samuli 2011.  Hearing among older adults ─ an epidemological study. Acta University Oulu D1132. Oulu: Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-951-42-9632-1 

HIPPA-hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. https://hippa.metropolia.fi/ 

Leikas, Jaana 2014. Ihmislähtöinen kokonaisvaltainen suunnittelu. Teoksessa Leikas, Jaana (toim.): Ikäteknologia. Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl. Tutkimuksia 2, 2014. Vanhustyön keskusliitto.

Raappana, Anu & Melkas, Helinä 2009. Teknologian hallittu käyttö vanhuspalveluissa. Opas teknologia päätösten ja teknologian käytön tueksi. Lahti: Lappeenrannan teknillinen yliopisto. http://www.sosiaalikollega.fi/hankkeet/toimiva-kotihoito-lappiin/teknologia/toimiva-kotihoito-lappiin/teknologia/esitteet-1/opas_teknologiapaatosten_ja_teknologian_kayton_tueksi 

Sorri, Martti & Huttunen, Kerttu 2016. Kuulo. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. 3.-4. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Oulussa on kehitetty jälleen jotain aivan uutta, ekosysteemitason innovaatioprosessi. OuluHealth-ekosysteemin innovaatioprosessin ja siihen liittyvän sähköisen työkalun eli Iitan avulla osallistetaan asiakkaat ja heidän omaisensa, sote-ammattilaiset, yritykset ja korkeakoulujen edustajat sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden, tuotteiden ja prosessien kehittämiseen. Iita mahdollistaa ketterän, mutta järjestelmällisemmän innovaatioaihioiden, arvioinnin, ohjauksen ja seurannan aina ideasta käyttöönottoon asti.

Yhteisen innovaatioprosessin kehittämisellä halutaan tehostaa ekosysteemin toimijoiden osaamista ja jo kehitettyjen innovaatiotoimintojen hyödyntämistä. Toisena selkeänä päätavoitteena halutaan parantaa toimijoiden välistä yhteistyötä kaupallistamisen, kasvun sekä uuden liiketoiminnan kehittämisen saralla.

Ekosysteemin yhteisellä innovaatioprosessilla pyritään tukemaan sekä Oulun kaupungin hyvinvointipalveluiden että Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin palveluiden ja toiminnan kehittymistä. Lisäksi tuotetaan alueen korkeakouluopiskelijoille mahdollisuuksia olla mukana luomassa uusia palveluita ja tuotteita sekä ohjataan yrityksille ideoita tuotekehitykseen. Iita tarjoaa myös kehittäjille ja tutkijoille suoran rajapinnan ekosysteemin toimijoihin ja kehittämistoimintoihin.

Toimintamalli on yksinkertainen

Prosessi on yksinkertainen, kirjatut ideat ohjautuvat OuluHealth-ekosysteemin Innovaatioryhmän käsittelyyn. Ryhmän valitsemat ideat viedään eteenpäin kehitettäviksi soveltuville kehittämispoluille ja -toimijoille. Innovaatioryhmä koostuu ekosysteemin toimijoiden edustajista, jotka tuntevat omat kehitystyökalunsa ja alustansa. Valitun kehitystoimen jälkeen aihio palautuu jälleen innovaatioryhmän käsittelyyn, joka etsii ja antaa suositukset seuraavasta kehitysaskeleesta. Prosessilla saadaan ideoiden kehittämisen tehokkuuden lisäksi myös seurattavuutta ja kehitystyön vaikuttavuutta on mahdollista arvioida.

Innovaatioprosessin yhteisistä kehitystyökaluista voidaan esimerkkinä esitellä OYS:n, Oulun kaupungin ja Oamkin koordinoima OuluHealth Labs -konsepti, joka tarjoaa erilaisiin testausympäristöihin perustuvan toimintamallin yritysten kehittämis- ja testaustarpeiden käsittelyyn.

Mikä on OuluHealth-ekosysteemi?

OuluHealth-ekosysteemin muodostavat Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PPSHP, OYS TestLab -testauslaboratorio), Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut (Oulu WelfareLab -toimintamalli) sekä BusinessOulu, Oulun ammattikorkeakoulu (BusinessKitchen, Oamk Labs ja SimLab -testauslaboratoriot) ja Oulun yliopisto (Centre for Health and Technology -yksikkö osana Lääketieteellistä tiedekuntaa).

OuluHealth on yksi viidestä Oulu Innovation Alliancen innovaatioekosysteemistä. OuluHealth-ekosysteemin tavoitteena on helpottaa avointa yhteistyötä ja nopeuttaa innovointia kohtauttamalla eri kumppaneita, jotka kykenevät edistämään sosiaali- ja terveydenhuoltoalan tarpeita.

Teksti: Arttu-Pekka Tavia

Kuvat: OuluHealth

HIPPA-hankkeessa on aloitettu ulkoinen arviointityö. Arvioijat eivät kuitenkaan tyydy lukemaan pelkkiä palautelomakkeita vaan auttavat hanketiimiä selkiyttämään toimintaa ja pysymään oikeassa suunnassa. Tämä lisää hankkeen vaikuttavuutta. 

HIPPA-hankkeen arvioinnin toteuttavat yhteistyössä arviointialan konsultit, KM Marja Kiijärvi-Pihkala sekä KL Anu Raappana. 

“Hipan etu arvioinnin suhteen on se, että sitä tehdään hankkeen aikana. Usein arviointi on hankkeen päätyttyä tehtävä toiminnan kuvaus. Ei siinäkään vikaa ole, mutta se ei auta hankkeen suuntaamisessa”, Raappana sanoo.

“Tässä on juuri ne haasteet, mitkä tämän kokoluokan projektissa tavallisesti on. On mielenkiintoista seurata, miten tekeminen, tavoitteet ja tulokset pysyvät erillään ja selkeinä, kun on kuitenkin niin paljon sitä kaikkea. Riski kun on, että siinä projektin tuoksinassa tekijöillä rupeavat asiat rönsyilemään”, Kiijärvi-Pihkala kertoo.

“Koska hankkeen idea ja suunnitelma ovat hyviä, niin nyt pitää vain pitää katse pallossa”, Kiijärvi-Pihkala muistuttaa.

HIPPA-hankkeen ulkoinen arviointi toteutetaan jatkuvana arviointina, ja se toimii hanketoimijoiden konsultatiivisena tukena hankkeen toteutuksen ajan. Arvioinnin eri vaiheet tuottavat tietoa, jonka avulla toimijat voivat tehdä hankkeen aikanatarvittavia korjausliikkeitä toimenpiteisiin. Tavoitteena on arvioinnin avulla vahvistaa ohjelman toteuttamista sekä hankkeen vaikuttavuutta empowerment evaluation -viitekehyksen hengessä.

Mitä arvioidaan ja miten?

HIPPA-hankkeen arvioinnilla on kolme kohdetta: hankeprosessi, hankkeen tulokset ja sen vaikutukset. Hankeprosessia arvioidaan sen loogisuuden ja toteutustavan suhteen. Aluksi arvioijat tutustuvat rahoitushakemukseen ja hankesuunnitelmaan ja haastattelevat hanketiimiä ryhmänä. 

Kyselyitäkin tehdään tarpeen vaatiessa, mutta keskeisin väline prosessin arvioinnissa on Terveyden edistämiskeskuksen (nykyinen SOSTE) kehittämä Suunta-työkalu, jonka kirjoittamisessa Kiijärvi-Pihkala on ollut mukana. Suunta-työkalun taustalla on Pirjo Koskinen-Ollonqvistin tekemä työ. Koskinen-Ollonqvist työsti EU:n hanketoimijoille suosittelemasta Logical Framework-työkalusta yksinkertaistetun version pienten järjestöprojektien käyttöön.

Innokylän määritelmän mukaan Suunta-työkalun tarkoituksena on rakentaa looginen, arvioitu ja oletuksiltaan kestävä, kohta kohdalta rakentuva oman  toiminnan suunnitelma. Suunnitelmasta laaditaan johdonmukaisesti etenevä kokonaisuus, jossa eri osa-alueet ja -toiminnot ovat loogisessa suhteessa keskenään ja niiden syy-seuraus-suhteet on mietitty.

Suunta-työkalussa on kaksi vaihetta: suunnitelman kirjoittaminen ja arviointi. Suunnitelman kirjoittamisessa pilkotaan toiminta kokonaisuudessaan siten, että toiminnan looginen kokonaisuus hahmottuu. Arviointiosuus sisältää sekä suunnitellun toiminnan arvioinnin eli perustellut päätelmät toiminnasta sekä itse arviointisuunnitelman laatimisen. 

“Ensin tarkistetaan, että suunnitelma on looginen, jotta se voi onnistua, ja sitten toisen kerran käytetään seurannan miettimisessä. Mietitään, että mitä tietoa ja missä kohdassa me kerättäisiin mistäkin prosessista. Kerätäänkö kaikista vai vain jostakin vai riittääkö se, että kokoonnutaan ja todetaan, että näin tämä etenee”, Kiijärvi-Pihkala selittää.

Suunnitelmaa kirjoittaessa määritellään ensin hankkeen tarve ja asetetaan sen pohjalta hankkeelle päämäärä. Tavoitteet täsmennetään ja valitaan keinot ja prosessit niiden saavuttamiseksi.Tavoitteet pitää muotoilla niin, että on mahdollista todeta onko tavoite toteutunut, onko se toteutunut osin tai onko se jäänyt toteutumatta. Prosessit paloitellaan työtehtäviksi, jotta voidaan tehdä työnjako ja aikataulutus. Tuotokset ja tulokset kuvataan, jotta hahmotetaan, mitä on tarkoitus saada aikaiseksi ja millaisia muutoksia toiminnassa/hankkeessa odotetaan tapahtuvan. Lopuksi määritetään toiminnan onnistumisen kriteerit, jotta tiedetään, millainen toiminta on tämän hankkeen lähtökohdan ja tarpeen kannalta riittävän hyvää: mistä tiedetään onnistuttiinko vai ei?

“Kun ne asiat laitetaan siihen taulukkoon ja samalle paperille, niin ne pystytään osoittamaan tavoitetta kohti. Monesti siinä sitten yhtäkkiä huomataan, että eihän tuo yksi asia liity tähän tavoitteeseen, että pitää olla kaksi tavoitetta. Tai jos me saadaan kaikki nää toteutettua, niin sitten meidän pitää tehdä myös tämä”, Kiijärvi-Pihkala sanoo.

Onnistuimmeko vai emme?

“Sitten kun haluamme tietää, että onnistuimmeko me, pitää katsoa saammeko me tietää sen suoraan. Esimerkiksi jos meillä on hanke, jossa on tavoitteena rakentaa talo, niin sittenhän me näemme, että tässä se on sitten se talo. Mutta jos meillä on tavoitteena vaikkapa arjenhallintataidon paraneminen, pitääkin ruveta miettimään, mistä me näemme, paraniko se. Mikä on indikaattori paranemiselle? Keneltä me kysymme tai miten havainnoimme?”

“Usein hyvinvointipuolella tyydytään siihen, että kun se ihminen kokee että arki on sujuvampaa niin sitten ollaan tyytyväisiä. Mutta ei ehkä hankitakaan tietoa vaikkapa siitä, vähenevätkö sairaspoissaolot. Pitää miettiä että mitkä ovat ne mittarit, joiden perusteella voimme sanoa, että nyt meillä meni hyvin tai huonosti.”

HIPPA-hankkeen vaikutusten arviointikriteereinä ovat monialaisen yhteistyöverkoston kokema hyöty ja lisäarvo. Aineistoa aiotaan kerätä yhteistyöverkostolta lomakekyselyllä ja kolmessa kaupungissa toteutettavilla ryhmähaastatteluilla. Arvioijat ovat mukana mm. kehittäjäklubifoorumeissa ja kysyvät arvioita myös ohjausryhmältä. 

Arvioinnilla lisätään myös hankkeen vaikuttavuutta. Tulosten odotettavissa olevia vaikutuksia tarkastellaan lopullisten hyödynsaajien eli yritysten ja tuotteiden ja palveluiden käyttäjien kannalta. Huomion kohteena ovat mm. viestintä, monialaisuuden toteutuminen ja kehittämismallin juurrutustoimenpiteiden eteneminen. Avainhenkilöiltä kysytään, mitä he ajattelevat hankkeen kyvystä vaikuttaa ja aikaansaada tavoitteiden suuntaisia muutoksia.

“Käytämme tietysti niitä perinteisiä lomakekyselyitä ja haastatteluita. Koska me olemme nyt erityisesti kiinnostuneita siitä hyödystä, minkä se yritys saa, niin tärkeää on kuitenkin valita sellaiset tiedonhankintatavat, jotka ovat tarpeeksi kevyitä. Emme voi käyttää kovin paljon yrittäjän aikaa, minkä vuoksi pitää miettiä, mitkä ovat ne olennaiset kysymykset. Että jos me kysymme, että “oliks tää kivaa” niin sitten he vastaavat, että “joo oli kivaa”. Pitää keksiä joku fiksumpi kysymys”, Kiijärvi-Pihkala suunnittelee.

Päätelmiä näytön perusteella

“Arviointi on näyttöön perustuvia päätelmiä kohteen arvosta”, Kiijärvi-Pihkala kiteyttää.

“Jotta me voimme puhua arvioinnista, meillä pitää ensinnäkin olla joku kohde. Se ei voi olla mikään niin epämääräinen kuin vaikka Projekti X. Se voi olla sen projektin prosessit tai asiakastyytyväisyys tai vaikutukset. Yhden projektin sisällä arviointikohteita voi toki olla useita. Ja jotta voimme sanoa siitä asiasta jotain, meidän pitää kerätä näyttö. Ei voi olla vain, että joku vaan pohdiskelee, vaan pitää olla näyttö, mikä voi antaa meille tietoa siitä kohteesta. Mutta sekään ei vielä riitä, että kerätään joku näyttö, vaan sitten täytyy tehdä siitä päätelmiä. Jos me teemme jonkun kyselyn ja toteamme, että 15 % oli tätä mieltä ja 15 % oli tuota mieltä, niin se ei ole se vastaus. Meidän pitää katsoa sitä asiaa ja pohtia, onko tämä hyvä vai huono tulos”, Kiijärvi-Pihkala selittää. 

“Ja se, mikä tekee siitä itse arvioinnista hyvää tai huonoa, on se, millaisia ovat ne kriteerit millä perusteella se arvostus tehdään. Laadukkainta tai varminta on tietysti se, että kriteerit tulevat tutkimuksesta, missä on selkeästi sanottu, mitä elementtejä tuloksessa pitää olla, jotta se on hyvä.” 

HIPPA-hankkeen arvioinnissa tuloksia peilataan suoraan sen tavoitteisiin. Tulosten osuvuus rahoituksen toimintalinjaan ja erityistavoitteisiin sekä 6Aika –ohjelman tavoitteisiin on myös tärkeää selvittää. Aineistona käytetään hanketoimijoiden keräämää hankedokumentaatiota.

“Hipassa syntyy paljon dokumentoitua aineistoa. Haasteeksi voi muodostua se, että kaikkea hankkeen aikana luotua hyvää ei saada näkyviin. Tähän voidaan vaikuttaa myös arvioinnin avulla”, Raappana sanoo.  

“Yksi sudenkuoppa arvioinnin kannalta on tavallisesti se, ettei arvioinnin kohteen pohtimiseen ole ollut aikaa tai sitä ei ole osattu tehdä tarpeeksi täsmällisesti. Se johtaa sitten siihen, että kerätään seuranta-aineistoa paljon, mutta se arviointi ja sen aineiston katsominen suhteessa tavoitteisiin jää vähemmälle. Sitten päädytään siihen tilanteeseen, että hankkeen lopussa on kansiotolkulla palautelomakkeita ja sitten ihmetellään että mikäs tämä lopputulema sitten on. HIPPA-hankkeessa koen palkitsevana sen, että voin auttaa selkiyttämään, miten joku asia nyt menikään ja liittyykö tämä tähän asiaan vai ei”, Kiijärvi-Pihkala kertoo.

“Arviointi on ihan maalaisjärkistä hommaa, se kannattaa aina”, Kiijärvi-Pihkala sanoo. “Niinkuin elämässä aina, me arvioimme, mikä on järkevää ja mikä ei. Sitten kun ruvetaan tekemään sitä jossain työkontekstissa, niin tehdään tiettyjä valintojaja pidetään niistä kiinni. Projektityö on luonteeltaan sellaista että kun se etenee, tutustutaan muihin hanketoimijoihin siltä alalta ja tulee uudenlaisia avauksia. Mielellään niihin lähtisi mukaan. Mutta on tosi tärkeää, että joku hankesuunnitelman tiivistelmä lukee jossain läppärin kannessa, että kun tulee eteen joku uusi, kiinnostava idea, niin voi katsoa esimerkiksi sitä Suuntaa, että viekö tähän ideaan mukaan lähteminen jotain näitä prosesseja eteenpäin ja jos ei vie niin silloin se ei kuulu tähän hankkeeseen. Siitä uudesta avauksesta voi sitten kirjoittaa vaikka uuden hankkeen.”

Kirjoittaja: Minna Kilpeläinen, FM, KM, freelancer-toimittaja, projektiasiantuntija, HIPPA-hanke

Aistit ovat tapa, jolla elämää koetaan. Muistisairaan kodissa aistien huomioonottaminen on perusasia, kun luodaan turvallista elinympäristöä. Aistit heikkenevät iän myötä, eivätkä aivot enää voi prosessoida aistielinten tietoa virheettömästi. Seurauksena voikin olla aukkoja, tyhjäkäyntiä ja vaaroja. Heikompinakin aistit ovat kuitenkin väline ympäristön havaitsemiseen ja niiden huomioonottaminen auttaa turvallisen ympäristön luomisessa.

Aalto-yliopiston terveys- ja hyvinvointialan arkkitehtuurin professori Laura Arpiainen puhui Muistiasiantuntijoiden kevätseminaarissa 17.5.2019. Hän korosti esityksessään mm. aististimulaatioiden muokkaamista selkeämmäksi ja kotoisemmaksi. Kaiken takana on turvallisuuden tunne.

Arpiainen muistuttaa, että vaikka tunteiden ymmärrys ja prosessointi eivät aina toimi muistisairaalla, tunteet säilyvät loppuun saakka. Muistin ja aistihavaintojen katkeilu aiheuttavat hämmennystä, jota voi lievittää positiivisilla tunteilla. Niitä tuottaa paitsi hyvä hoiva ja ihmisen kontakti, myös turvallinen ympäristö.

“Ilman muistisairaiden erilaisuuden ymmärtämistä ja kunnioittamista ei onnistu mikään. Kun tämä ymmärretään, voi ruveta katsomaan, miten tätä kannattaa tehdä”, Arpiainen muistuttaa heti alkuun. “Turvallisuus ja kodinoloisuus tuovat paitsi hyvinvointia, myös itsenäisyyttä ja omanarvontuntoa.”

“Meidän täytyy muokata ympäristöä niin, että se säilyy turvallisena ja miellyttävänä. Huonosti ymmärrettävässä ympäristössä muistisairas voi helposti hätääntyä ja onnettomuusriski kasvaa”, Arpiainen sanoo.

“Fyysisen ympäristön riskitekijät pitää minimoida. Kaatuminen on yksi pahimpia ongelmia, ja ympäristön havaitsemisen muutokset saattavat usein lisätä kaatumisriskiä.”

Aistit auttavat vaaran uhatessa

“Aistit heikkenevät, mutta ne eivät kokonaan sammu. On vain ymmärrettävä, mihin niiden heikkeneminen vaikuttaa”, Arpiainen sanoo.

Näköaisti auttaa ympäristön ymmärtämisessä ja navigoinnissa, eikä kaatumisia niin herkästi tapahdu.

“Ei pidä tehdä esimerkiksi isoja kontrasteja tasaisiin pintoihin, koska sitten pinnat eivät enää näytä tasaisilta. Jos lattiassa on suuria raitoja, ne alkavat näyttää kuopilta.”

Eksyminen ja erehdykset ovat kytköksissä näköaistiin ja kuuloaistiin. Suuntataju on parempi, kun myös kuulo on hyvä. Arpiaisen mukaan äänimaailmaa on hyvä rajata: radion, TV:n, ulkoäänien ja koneiden äänten sekamelska vaikuttaa koko tilan havainnointiin ja edelleen myös turvallisuuteen.

“Varsinkin sairaaloiden akustinen ympäristö voi olla ahdistava, jos siellä kolisee ja summerit piippaavat koko ajan.”

Vaaran havaitsemiseen vaikuttavat kuulo- ja tuntoaistit. Vahinkoja voi tulla esimerkiksi jos hälyttimiä ei kuule tai kylmän ja kuuman eroa ei havaitse. Siksi esimerkiksi termostaatteihin, pattereihin, saunan kiukaaseen ja lieteen on hyvä hankkia turvallisuutta parantavia ratkaisuja.  Huonon tuntoaistin vuoksi myös haavoja ja vammoja saattaa jäädä huomaamatta.

Hajuaisti on kompassi esimerkiksi tulipalon sattuessa. Hyvä hajuaisti varoittaa savusta ja kaasuista. Savu- ja palohälyttimien on oltava riittävän herkkiä ja kovaäänisiä. Pilaantuneen ruuan puolestaan havaitsee sekä hajun että maun perusteella.

Valolla ja värillä on väliä

Valo on turvallisuustekijä ja terveystekijä. Se vaikuttaa ympäristön selkeyteen, unen laatuun ja unirytmiin sekä D-vitamiinin saantiin. Valolla on merkitystä koko hyvinvoinnille.

“Valaistuksen, värien ja materiaalien pitää tukea arjen toimintoja. Huonekalujen ja sisustuksen  pitää olla asianmukaisia. Esimerkiksi lattian pitäisi olla mattapintainen, sillä heijastukset voivat olla visuaalisesti hämmentäviä”, Arpiainen korostaa.

“Lattioiden ja seinien pitäisi olla erivärisiä. Värien sekamelskaa pitäisi kuitenkin välttää: harmoniset värit sekä niiden identiteetti on hyvä huomioida. Myös vahvoja kuvioita ja raitoja kannattaa välttää”, Arpiainen kertoo.

“Fyysiset tasot pitäisi olla selvästi eroteltu. Esimerkiksi rappusissa ja korokkeissa tulee olla selvä kontrasti lattian kanssa.”

Eksyminen on yleistä varsinkin laitoksissa, joissa on samannäköisiä käytäviä. Ovien täytyy löytyä helposti. Tässä hyvä valaistus on aivan ratkaisevaa. Valo on turvallisuustekijä”, Arpiainen sanoo.

“Normaalikodeissa saattaa myös tulla varjoisia nurkkia, eikä lattia näy hyvin. Siellä saattaa olla joku sohva edessä ja räsymatto vinossa. Varjoisassa paikassa räsymattoon voi kompastua.”

“Usein valaistusta suunnitellaan valaisimilla sen sijaan, että keskityttäisiin valon laatuun. Luonnonvaloa pitäisi käyttää niin paljon kuin mahdollista”, Arpiainen huomauttaa.

“Valaistuksessa on kiinnitettävä huomiota säädettävyyteen ja suunnattavuuteen. Kohdevalaistus on tärkeää. Valoa ei saa olla myöskään liikaa. Heijastukset voivat sekoittaa tasojen hahmotusta.”

“Opastus ja visuaalinen kommunikointi ovat tärkeitä. Kannattaa käyttää maamerkkejä suunnannäyttäjinä. Ovet voivat olla erivärisiä, niin oman oven voi muistaa helpommin. Ja laitoksessakin ovi voi olla asunnon oven näköinen. Oviin voi myös laittaa esimerkiksi kuvallisia opasteita”, Arpiainen kertoo.

Tutuista esineistä visuaalisia ankkureita

“Tuttuus on hyvin tärkeätä muistisairaille. Tutut esineet, taide, omat kuvat ja tavarat voivat toimia visuaalisina ankkureina, joilla he voivat yhdistää sen ympäristön omaan elämäänsä, etenkin jos ollaan laitoshoidossa.”

“Sinne voi tuoda jonkun oman tuolin jonkun ison oman maalauksen tai tyynyjä. Oven vieressä voi olla myös vitriini, johon voi laittaa oman mollamaijan tai kuvia. Lapsuuden tai nuoruuden kuvia tai nykyaikana otettuja. Näin sinne tulee tällaisia tuttuuden saarekkeita, minkä avulla pääsee kiinni, missä nyt ollaan.”

On myös olemassa niin sanottuja muistiasemia, paikkoja, joita voi muokata asiakkaan mukaan. Tuttujen ja rakkaiden asioiden tekeminen voi stimuloida muistia. Esim. pyykin pinoaminen, postin avaaminen, ruuanlaitto ja käsityöt voivat parantaa kognitiivista toimintaa.

Käsitöillä, nikkaroinnilla sekä äitiyteen ja hoivaamiseen liittyvillä asioilla on yhteys takautumiin. Lemmikit ja puutarhanhoito virkistävät ja tuovat muistisairaalle terveyttä.

Tuoksuva ja soliseva puuhailun puutarha

Ulkotilat tuovat stimulaatiota kaikille aisteille. Puutarhoissa voi olla erilaisia vyöhykkeitä, kuten kasvivyöhyke, tuoksuvyöhyke ja värivyöhyke. Niiden äärelle on hyvä päästä liikkumaan ja istuskelemaan.

“Voimakkaat tuoksut sopivat muistisairaille. Jasmiinia tai rosmariinia kannattaa käyttää. Yrtithän ovat ihania. Kun siitä pyyhkäisee ohi niin se tuoksu voi tulla pelkästä kosketuksesta. Sitten voi suunnitella väripuutarhan, myös niin, että ottaa huomioon vuodenajat. Joku kasvihan voi olla talvellakin värikäs. Voi olla vaikka värikäsrunkoisia puita”, Arpiainen ehdottaa.

“Puutarha voi olla myös äänipuisto. Siinä voi olla kahisevia heiniä, pulppuava suihkulähde tai tuulikanteleita, jotka kilahtelevat tuulessa. Ja erilaiset perinneaiheethan ovat myös hyviä. Puutarhaan voi laittaa maitolavan tai muita elementtejä jotka saattavat olla relevantteja näiden ihmisten nuoruudesta.”

“Puuhastelun mahdollisuus kannattaa muistaa, sillä muistisairas tarvitsee myös toimintaterapiaa. Voi olla esimerkiksi istutuslavoja mihin ulottuu  pyörätuolistakin. Sinne vaan mansikat ja porkkanat kasvamaan, että niitä pääsee sitten aikanaan vetämään maasta. Kanadassa olen nähnyt myös puutarhan, jonne oli tuotu vanha hieno auto puunattavaksi”, Arpiainen kertoo.

“Turvallisuuden kannalta on tietenkin muistettava, että maaston pitää olla tasainen, jolloin kaatumisvaara saadaan minimiin. Ei saa olla rappusia tai korokkeita, jotka luovat esteitä esim. rollaattorilla kulkuun”, Arpiainen sanoo.

“Polkujen on hyvä olla päällystettyjä ja valaistuja ja reittien selkeitä. Reitit jotka muodostavat lenkin ovat aina hyvä ratkaisu. Umpikujia ei saa olla. Kaiteita kannattaa myös rakentaa, että niistä voi ottaa kiinni”, Arpiainen muistuttaa.

“Valo ja varjo vaikuttavat muotojen havainnointiin. Varsinkin erikoisesti muotoiltujen pensaiden kohdalla voi tulla vääriä assosiaatioita. Vaikkapa karhun muotoon leikattu pensas saattaakin näyttää oikealta eläimeltä ja muistisairas hätääntyy siitä.”

Arjen toimintoihin sujuvuutta ja mielekkyyttä

“Ruuan jakelussa olisi hyvä, että asiakas saa itse ottaa ruuan. Esimerkiksi ns. jakelubaarit ovat hyvin pidettyjä. Tietysti niillä jotka pystyvät tekemään ruokaa, voi olla oma pikku keittiö. Kaiken kaikkiaan ihminen syö paremmin, jos hänellä on seuraa syödessä. Jos yksin istuu siinä niin ei tule syötyä. Sen takia suositaan avoimia hoitomuotoja niin, että esimerkiksi perhe voi mennä syömään vanhuksen kanssa ja jopa ottaa jotain mukaan”, Arpiainen suosittelee.

“Vanhuksen syöminen huononee myös makuaistin heikkenemisen myötä, eikä se ole enää  nautinnollista. Siksi sosiaalinen puoli siinä aterioinnissa tulee entistä tärkeämmäksi.”

Arpiaisen yksi missio terveyden ja hyvinvoinnin arkkitehtuurin työssä on potilas- ja perhekeskeinen lähestymistapa sekä suunnitteluun että hoitoon (Patient and Family Centered Care). Pitäisi olla mahdollisuus myös siihen, että omainen voi tarvittaessa vaikkapa yöpyä sairaan luona.

“Yksityiset huoneet eivät mielestäni ole kaikille sosiaalisesti paras ratkaisu. Jaetussa huoneessa on kuitenkin taas se kääntöpuoli, että jos on jaettu huoneita, niin saattaa olla ettei kämppäkaverin kanssa tule toimeen. Ihana asia isommissa tai jaetuissa huoneissa on se, että niihin voi sijoittaa pariskuntia.”

Asukkaan viihtyvyys vai hoitamisen rutiinit?

“Kaiken kaikkiaan kannatan kovasti integroituja hoitomalleja ja niiden huomioimista ympäristön suunnittelussa. Eihän se ole niin, että joku arkkitehti vaan suunnittelee mieleisensä rakennuksen. Pitää tajuta, että siellä palvelukodissa kaikki asiat tulevat yhteen. On musiikkiterapian tarvetta tai toimintaterapian tarvetta ja niin edelleen”, Arpiainen sanoo.

Holistinen hoitokäsitys ja potilas- ja perhekeskeinen hoito vaativat kaikkien tiloja käyttävien henkilöiden näkökulmien huomioimista.

“Ympäristön suunnittelussa kuunnellaan kuitenkin helposti enemmän hoitohenkilökuntaa ja unohdetaan käyttäjät. Ajatellaan, että kyllä me tiedetään mitä ne asukkaat tarvitsee. Mutta nimenomaan kun on vähän heikommasta kysymys, kuten lapsista, muistisairaista ja mielenterveyspotilaista, niin silloin siinä kävellään heidän yli. Muistisairaillakin on parempia ja huonompia päiviä”, Arpiainen muistuttaa.

“Palautetta voisi kysyä hieman aikaisemmassa vaiheessa ja puhua myös omaisille. Integroitu ympäristö ja holistinen hoito toimivat parhaiten silloin, kun myös henkilökunta on ottanut ne oikein asiakseen.”

Arpiainen kannustaa pieniinkin muutoksiin asumisen parantamisessa. “Pieniä muutoksia tai remontteja ei pidä yhtään pelätä”, hän sanoo.

“Osa niistä on ihan helppo tehdä. Puutarhan tekeminen on tietysti isompi työ, mutta jos se ei onnistu, niin sitten voi laittaa vain vaikka  tuoksupelargonian olohuoneeseen. Kirpputorilta voi käydä ostamassa lasten sängyn ja laittaa sinne nuken nukkumaan. Siihen ei mene kuin satanen. Kun tiedetään, että siitä on niin suuri terapeuttinen apu, niin ei ole mitään syytä jättää muutoksia tekemättä.”

Kirjoittaja: Minna Kilpeläinen, FM, KM, freelancer-toimittaja, projektiasiantuntija, HIPPA-hanke

Hippa-hanke oli 20.3.2019 mukana järjestämässä Kansalais-Soteuttamoa yhteistyössä Sitran Soteuttamo -hankkeen ja Metropolia Ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyritykset kiertoon- ja Hyvissä handuissa himassa -hankkeiden kanssa. Tilaisuus toteutettiin erätaukokeskusteluna, jonka avulla voidaan paremmin ymmärtää palvelujen ja tuotteiden kehittämiseen liittyviä avaintekijöitä. Keskustelu nosti esiin nykyisten ja tulevien palvelujen käyttäjien äänen. Tässä blogikirjoituksessa keskitytään erityisesti keskustelijoiden esiin nostamiin palvelutarpeisiin ja niihin liittyviin arvostuksiin.

Nyt on aika tehdä muutoksia ikääntyneiden palveluihin. “Ei voi tarjota kaikille kaikkea, vaan palvelut ja tuotteet tulee järjestää yksilöllisesti ja monipuolisesti.” Näin kommentoi yksi Kansalais-Soteuttamon Erätaukokeskustelun osallistuja tekijöitä, jotka on otettava huomioon palvelujen parantamisessa. Ihmisyys ja laatu pitää ottaa huomioon päätöksenteossa, politiikassa, taloudessa ja kaikessa kohtaamisessa. Laadukkaiden palvelujen tuottamisessa on tarpeiden rinnalla otettava huomioon myös ammattilaisten ja asukkaiden arvot. (Harra ja Lintula 2018a.)

Ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija. Siksi ihmisen oma ääni on saatava kuuluviin ja voimavarat käyttöön. Mutta miten asiakas saa oman äänensä kuuluviin arkea tai esimerkiksi kuntoutuspalveluita suunniteltaessa? Se onnistuu ihmisyyden, mielekkyyden, arvostuksen ja kunnioituksen, avoimuuden ja luottamuksen huomioon ottamisella ja rakentamisella. On luotava arvostava ilmapiiri ja kysyttävä ihmisiltä itseltään, mitä he omassa arjessaan tarvitsevat toimijuutensa tueksi. (Harra ja LIntula 2018b.)  

Entä kuka arvioi, auttaa ja vie asioita eteenpäin? Erätaukokeskustelussa nostettiin esiin, että sitä varten tarvitaan dialogisuutta ja moniammatillisuutta, arvostavaa johtajuutta, positiivisuutta sekä aikaa olla ihminen. Keskusteluun osallistuneiden mielestä on tärkeää, että kuunnellaan ikäihmisiä, heidän historioitaan, elämänkokemustaan tietojaan ja taitojaan, ja ollaan ystäviä yksinäisille. Eri-ikäisten yhteistyö mahdollistaa kokemusten ja osaamisen siirtämisen ja potentiaalin hyödyntämisen. Toisinaan briljantteja ajatuksia löytyy uusilta alueilta, uusista ajatuksista ja malleista.

Elinkaariasuminen tukee yhteisöllistä asumista

Useiden eurooppalaisten ja amerikkalaisten tutkimustulosten mukaan yhteisöllinen asuminen parantaa elämänlaatua ja hyvinvointia (Jolanki ym. 2017). Erätaukokeskusteluun osallistuneiden mielestä samanhenkisten ihmisten kohtaaminen ja turvaverkkojen rakentaminen olisi turvattava. Yhteisöllisyyttä pidettiin tässä asiassa yhtenä mahdollisuutena. Se lisäisi rohkeutta pyytää ja tarjota apua, auttaisi kuulemaan, olemaan kiinnostunut ja tulemaan kuulluksi sekä hymyilemään toinen toisillemme. Toisaalta yhteisöllisyys pitäisi olla vapaasti valittavissa oleva asia, niin että jokaisella olisi mahdollisuus olla yksin aina sitä halutessaan. Erityisesti ikäihmiselle yhteisöllinen asuminen ei ole aina itse valittua terveydellisistä tekijöistä johtuen (Jolanki ym. 2017).Ikäihmisille tarvitaan yhteisöllistä asumista, mikä voi tarkoittaa eri-ikäisten ihmisten asumista samoissa taloissa, kortteleissa ja kaupunginosissa. Yhteisöllinen asuminen mahdollistaisi eri sukupolvia yhdistävän toiminnan ja eri-ikäisten ihmisten tapaamisen. Tulevaisuudessakin tarvitaan ns. elinkaariasumista, jota edustaa esimerkiksi Tampereen Tesomalle rakennettava Elinkaarikortteli (http://omatesoma.fi/elinkaarikortteli). Tesoman Elinkaarikorttelissa rakentaminen, asuminen, palvelut ja yhteisöllisyys integroidaan eri elämänvaiheiden tarpeet ja toiminnot yhdistäväksi kokonaisuudeksi. Siellä pyrkimyksenä on, että asukkaat voivat halutessaan asua korttelissa jopa koko elämänsä, vaikka asuntokunnan ja perheen koko ja asumistarpeet muuttuvat.

Naapuruuspiiritoiminnasta iloa yksinasumiseen

Asukkaiden yhteisöllisyyden aktivointia voidaan tehdä esimerkiksi naapuruuspiiritoiminnan avulla, jota on kehitelty pääkaupunkiseudulla (Ataçocuğu 2018). Herttoniemen alueelta toiminta on levinnyt ympäri Helsinkiä. Toiminnan ideana on, että se on avointa toimintaa kaikille asukkaille. Se huomioi alueen yksinäiset ikäihmiset tarjoamalla olohuonetyyppisen kokoontumispaikan, jossa voi keskustella  kahvittelun kera. Kaikki naapuruuspiirit ovat erilaisia. Sen käynnistämiseen tarvitaan vain yksi vapaaehtoinen käynnistäjä sekä maksuton ja esteetön tila.

Tulevaisuudessa toivottavasti asunnon vuokrauksen yhteydessä voi tehdä sopimuksia myös asumiseen liittyvistä palveluista. Näitä palveluja voivat olla esimerkiksi pesulapalvelut, siivous, lastenhoito, tekniikan hallinta, asioiden hoitaminen tai vaikkapa verhonipsujen laittaminen.

“Hyvä elämä on jokaiselle ihmiselle oman näköinen”

Kansalaissoteuttamossa käydyssä erätaukokeskustelussa nousi esiin, että hyvä arki rakentuu oman mielen ja muiden ihmisten sekä ympäristön avulla. Toiveena oli, että kaikki tulisivat kuulluiksi ja nähdyiksi omana itsenään elämän eri vaiheissa. Ihmisyys, kunnioitus ja empatia pitäisi olla läsnä koko yhteiskunnassa, sillä ihmisarvo syntyy vain yhteydessä toisiin ihmisiin.

Iästä riippumatta kaikille ihmisille universaaleja asioita ovat turvallisuuden tunne, hyvä ja tasapainoinen elämä, terveys, vapaus ja ystävät. Jokaisella pitäisi olla oikeus omiin mielenkiinnon kohteisiin, kuten luontoon, puutarhaan, perheeseen, lapsiin ja lastenlapsiin. Tärkeä asia on myös huolenpito itsestä sekä omahoito: myönteinen elämänasenne, uni ja lepo, ajassa pysyminen ja mukana oleminen sekä omat harrastukset. Hyvää arkeen kuuluu onnen hetkiä juuri nyt!

Sukupolvet ylittävässä arjessa tärkeää on seesteisyys. Toisaalta sukupolvien välillä voi olla suuria näkemys- ja kokemuseroja sekä monenlaisia tulevaisuusvisioita. Erätaukokeskustelussa tehtiin suuria yhteisöllisyyteen ja tulevaisuuteen liittyviä oivalluksia: “Yhteistä meille on se, että kaikki haluavat keskustella ja visioida maailmaa positiivisesti.”

”Mun näköinen palvelu on inhimillistä ja itsemääriteltyä”

Apua pitäisi olla enemmän ja näkyvästi tarjolla, jotta sitä uskallettaisiin pyytää. Tarvittaisiin helposti lähestyttäviä, matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Toisaalta tarvitaan etsivää työtä, jotta löydetään ne, jotka apua tarvitsevat. Palvelut pitäisi rakentaa niin, että niissä otetaan huomioon yksilöt ja yksilöiden yksilölliset tarpeet. Hyvät palvelut ovat joustavia, räätälöityjä sekä itsemääriteltyjä.

Asioidessa tarvitaan henkilökohtaista kontaktia, tasa-arvoisuutta sekä valmentavaa ja kannustavaa ilmapiiriä. Iästä riippumatta ihmisellä pitäisi olla oikeus pitää kiinni itselle tärkeistä asioista. Ei tiettyyn muottiin asettamista, vaan erilaisuuden hyväksymistä tarvitaan lisää suhteessa ikääntyneisiin ihmisiin.

“Vanhene ajoissa”

Vanhuus on arvokas elämänvaihe. Ennakoivien palvelujen lisäksi myös oma ikääntymisen ennakointi pitäisi tehdä ajoissa. Oman ikääntymisen suunnittelussa tarvitaan tietoa uuden arjen rakentamisesta: erilaisista vapaaehtoistyön mahdollisuuksista, asumismuodoista, asukasyhdistyksistä, naapuruuspiiritoiminnasta ja järjestöistä, liikkumis-, liikunta- ja harrastusmahdollisuuksista,  kulkuyhteyksistä sekä saatavilla olevista digitaalisista ja muista palveluista.

Tulevaisuuden digitalisoituvassa ja verkkopalveluihin perustuvassa maailmassa tavalliset arkitoimetkin, kuten pankkipalvelut ja terveydenhuollon palvelut, on yhä useammin tavoitettavissa vain älylaitteilla, joita  ei ole vielä suunniteltu ikäihmisiä ajatellen. Selviytyäkseen digimaailmassa ikäihmiset tarvitsevat heille sopivien älylaitteiden lisäksi tukea niiden käyttöön.

“Tutustu ajoissa ja tee rohkeita valintoja. Vanheneminen ei ole elämän loppu, vaan loppuelämän alku.”

Kuvat: Anu Ipatti

Kirjoittajat:

Toini Harra on koulutukseltaan toimintaterapeutti, FL ja YTT. Hän työskentelee yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Toini on toiminut käyttäjälähtöisyyden asiantuntijana ja tutkijana PaDigi-hankkeessa ja toimii projektipäällikkönä  6Aika: Hippa – Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hankkeessa.

Leila Lintula on koulutukseltaan toimintaterapeutti ja THM. Hän työskentelee lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Leila on toiminut käyttäjälähtöisyyden tutkijana PaDigi-hankkeessa ja toimii hyvinvoinnin ja osallistumisen asiantuntijana hankkeessa 6Aika: Hippa – Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla. Hän on kiinnostunut yksilön selviytymisestä arjessa ja sitä tukevista ratkaisuista.

Lähteet:

Ataçocuğu, Soile 2018. Naapuruuspiiri yhdistää naapurit, yrittäjät ja vapaaehtoiset. Ympäristöministeriö. Alkuperäinen julkaisu 2016. Saatavilla: https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Asuminen/Ikaantyneiden_asuminen/Puheenvuoroja/20142016/Soile_Atacocugu_Naapuruuspiiri_yhdistaa_%2837671%29

Harra, Toini ja Lintula, Leila 2018a. Arvot ohjaavat käyttäjälähtöistä kehittämistä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavilla: https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2018/11/30/arvot-ohjaavat-kayttajalahtoista-kehittamista/

Harra, Toini ja Lintula, Leila 2018b. Käyttäjälähtöisyys älykkään palveluasumisen kehittämisessä. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavilla: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-099-1

Hippa – Hippa Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. Saatavilla: https://6aika.fi/uusi-hippa-hanke-kehittaa-alykasta-palveluasumista/

Jolanki, Outi, Leinonen, Emilia, Rajaniemi, Jere, Rappe, Erja, Räsänen, Tiina, Teittinen, Outi ja Topo, Päivi. 2017. Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 47/2017.

Onnellista lähiöasumista elinkaarikorttelissa. Saatavilla: http://omatesoma.fi/elinkaarikortteli

Meillä Myllypuron monipuolisessa palvelukeskuksessa asuu 115 asukasta, neljässä kerroksessa. Jokaisessa kerroksessa asuu 34 henkilöä. Päivittäisissä toimissa heitä avustaa ja tukee joukko eri ammattiryhmän edustajia. Tähän joukkoon kuuluvat hoitajat, sairaanhoitajat, terapeutit, sosiaaliohjaaja, lääkäri ja laitoshuoltajat sekä viriketoiminnan ohjaaja. Tärkeä osa asukkaan elämää ovat omaiset ja läheiset joiden kanssa hoitajat ovat tekemisissä viikoittain.

Hoitajat työskentelevät ympärivuorokautisesti kolmessa eri vuorossa. Arjessa näkyy vahvasti ammatillisuus, hoitotyön arvot sekä eettisyys. Toiminnassamme kaikki lähtee liikkeelle asukkaan yksilöllisistä tarpeista, ja työskentelyssä korostuu kodinomaisuus ja asukkaan oma elämän rytmi.

Hoitajien tehtävänä on mahdollistaa asukkaan oman näköinen ja toimiva elämä ympärivuorokautisessa hoidossa. Arjessa huomioidaan asukkaan tarpeet ja toiveet kokonaisvaltaisesti. Kaikki lähtee liikkeelle asukkaan itsensä mukavaksi kokeman elämän ja turvallisuuden tunteen varmistamisesta.

Jokaiseen työvuoroon kuuluu perushoitoa, joka sisältää muun muassa henkilökohtaisesta hygieniassa ja ravitsemuksessa avustaminen sekä lääkehoidosta huolehtiminen. Nämä luovat perustan muulle toiminnalle.

Perushoidon lisäksi hoitajan arkeen sisältyy vahvasti läsnä oleminen asukkaan sosiaalisessa elämässä. Hoitajat ovat asukkaalle enemmän kuin hoitajia. Hoitaja voi olla asukkaalle kuin ystävä, jolle voi kertoa luottamuksella ihan mitä vain ikinä haluaa. Yksi tärkeä osa hoitajien arkea on olla tukena elämän loppuvaiheessa, niin asukkaalle kuin läheisille.

”Työstä saa enemmän irti mitä enemmän uskaltaa heittäytyä omalla persoonalla mukaan ja olla rohkea näkemään ja tekemään asioita myös oman ns. mukavuusalueen ulkopuolella.”

Hoitajan arkeen kuuluu asukkaiden avustamisen lisäksi erilaisia kirjallisia töitä, johon kuuluu asukkaiden toiminnasta kirjaaminen sekä erilaiset väliarvioinnit. Arkeen sisältyy myös erilaisia kokouksia ja tapaamisia, jossa vahvistetaan omaa ammattitaitoa ja yhteistyötä asukkaan elämään kuuluvien henkilöiden kanssa. Omaisten kanssa vaihdetaan kuulumisia säännöllisesti.

Yksi tärkeä osa hoitajan arkea on huolehtia ja arvioida asukkaan voinnin muutoksia ja tiedottaa niistä eteenpäin esimerkiksi lääkärille. Hoitaja on tukena asukkaan valinnoissa ja sekä toimijuuden vahvistamisessa hyödyntäen ohjausta ja neuvontaa. Hoitajien arkeen kuuluu myös tulevien kollegoiden eli opiskelijoiden ohjaus.

Kodinhoitoon liittyvät asiat, kuten asukkaan vaatehuolto ja hänen huoneensa yleisestä siisteydestä huolehtiminen ovat osa hoitajien jokapäivästä arkea. Hoitajan arkeen sisältyy ajoittain myös erilaisia keittiötöitä esimerkiksi lettukestien yhteydessä. Arkeen kuuluu myös erilaisten harrastus- ja kulttuuri mahdollisuuksien järjestäminen asukkaille.

”Työ on monipuolista sisältäen paljon erilaisia työtehtäviä. Tämän vuoksi työ on mielekästä ja antaa mahdollisuuden työskennellä luovasti.”

Hoitajan työ on ajoittain sekä henkisesti että fyysisesti raskasta. Työpäivään sisältyy paljon erilaisten asioiden hallintaa ja muistamista, ja tämä luo oman haasteen hahmottaa osaston kokonaisuus yhdessä työkavereiden kanssa. On tärkeää huolehtia omat vastuu asiat arjessa. Tämän lisäksi on huomioitava, että kaikkien vastuualueet muodostavat ehjän kokonaisuuden.

Yleensä aamu- ja iltavuorossa hoitaja avustaa 5-6 asukasta päivittäisissä asioissa. Yöaikaan koko talossa on kuusi hoitajaa. Jokaisessa vuorossa on samankaltaisia työtehtäviä, eivätkä työvuorot eroa sisällöllisesti juurikaan eroa toisistaan. Työtehtäviin sisältyy monia pieniä asioita, joilla on kokonaisuuden kannalta suuri merkitys. Näitä ovat muun muassa erilaiset liikehoidot ja asentohoidot joilla ylläpidetään toimintakykyä ja ehkäistään erilaisten painaumien ja haavojen syntymistä. Haavan- ja suunhoidosta sekä ihon kunnosta huolehtiminen ovat tärkeitä pieniä asioita hoitajan jokapäiväisessä työssä.

”Mukavinta on saada olla mukana tämän ”herrasväen” arjessa. Auttaa ja rohkaista yrittämään ja kokeilemaan omia voimavarojaan.”

Mukavinta hoitajan työssä on, kun saa olla vierellä kulkija. On hienoa päästä tutustumaan erilaisiin ihmiseen ja tehdä töitä yhdessä hyvän työporukan kesken. Työ on palkitsevaa, sillä siinä näkee heti oman käden jäljen sekä tietää oman työn tärkeyden ja saa tuntea itsensä tarpeelliseksi.

Asukkaalta ja hänen läheisiltään saatu kiitos auttaa jaksamaan arjessa ja tuntuu aina mukavalta. Mukavaa vaihtelua perusarkeen tuo asukkaiden kanssa vietetyt erilaiset tähtihetket. Näitä hetkiä voivat olla mm. kynsien lakkaus, metroajelulla käynti, ostoksille meneminen ja oman näköinen kahvihetki.

Juttua varten on haastateltu Myllypuron monipuolisen palvelukeskuksen osastojen hoitajia.

Teksti: Anna Alhonen ja Laura Jyrä

Terveysteknologian sääntelyn asiantuntija ja EU:n ACTIVAGE:n Suomen projektinvetäjä Rauno Saarnio SE Innovationsista puhui tiistaina 22.1. Metropoliassa Sitran Soteuttamo 2.0 -kiertueen tilaisuudessa hyvinvointiteknologian kehittämisen haasteista. Teknologia ei kehity yhteen suuntaan kulkevina arvoketjuina vaan arvoverkkona. EU:n ACTIVEAGE-projekti on tällä hetkellä yksi suurimmista ikääntyvien hyvinvointia edistävistä EU:n terveysteknologiahankkeista.

ACTIVAGE:ssa sekä suomalaisessa DigiRehab-konsortiossa on syntynyt edelleen laajeneva ekosysteemi, jossa yritykset ja korkeakoulut kehittävät paitsi älytuotteita ja -palveluja, myös standardeja laillisten ja toimivien rajapintojen löytämiseksi.

Sääntelyn mukaista tuotekehitystä vaaditaan senkin vuoksi, että tuotteet olisivat yhteensopivia muiden, niihin liitettävien järjestelmien kanssa.

“Kun tuote on MDR- ja CE-merkkihyväksytty, on mahdollisuus saada akkreditointi firmaan, jonka yhteyteen tuote halutaan. Käytössä olevan laatujärjestelmän mukaan firma verifioi tuotteen ja antaa sertifikaatin seinälle. Se tosin voi lähteäkin sieltä yhtä nopeasti kuin se sinne tuli”, Saarnio sanaili.

Suomessa terveysteknologian ja -järjestelmien saattaminen GDPR – ja MDR-säädösten mukaiseksi on Saarnion mukaan  jäänyt viime tippaan.

“GDPR-lainsäädäntö (General Data Protection Regulation), uusi MDR-lainsäädäntö (Medical Device Regulation) ja accessibility- eli saavutettavuuslainsäädäntö määrittelevät aika hyvin minimistandarditason. Varsinkin GDPR ja MDR yhdessä tuovat terveysteknologian kehittämiselle nyt haastetta”, Saarnio sanoi.

Terveysteknologiaa kehittäville yrityksille tuotteiden ja palveluiden päivittäminen tietoturvaltaan sekä laatujärjestelmien mukaan laillisiksi on Saarnion mukaan juuri nyt valtava haaste. Aikaa ei ole paljon, sillä tuotteiden on oltava MDR:n osalta laillisella tasolla vuoteen 26.5.2020 mennessä. Se teettää paljon työtä, johon varsinkaan pienyritykset eivät ole välttämättä varautuneet riittävällä tavalla. Tuotteen kehittäminen itsessään vaatii aikaa, asian osaavaa työvoimaa ja rahaa.

Myös suuremmilla sote-alan organisaatioilla on vielä paljon tehtävää. Saarnion mukaan HUS on tiennäyttäjä Suomessa, mutta muissa Suomen sairaaloissa työ on pahasti kesken.

Neuvontaa hankalasti saatavilla

GDPR-säädöksistä on tarjolla paljonkin tietoa, mutta terveysteknologian tietoturvakysymyksissä ja muiden laatuvaatimusten selvittämisessä (MDR) saisi Saarnion mukaan olla enemmän neuvontaa. Ministeriötason opastukseen ja asiaan perehtyneen työvoiman määrään Saarnio on pettynyt. Valviran sivuilta aiheesta löytyy kuitenkin tietoa. Yhtenä käytännöllisenä työkaluna Saarnio mainitsee ilmaisen Lean Entries -palvelun (www.leanentries.com).  

“Heikki Pitkänen, joka oli aikaisemmin SGS:n medtech-sertifioinnin vetäjä Tampereella, kehitti yritysten avuksi Entries -nimisen tuotteen, jossa pääsee käymään läpi oman tuotteen statuksen lainsäädäntöön nähden. Sen auttaa selvittämään, joutuuko tuotteensa kehittämään MDR:n tai IVDR:n mukaan, ja jos joutuu, niin minkä riskiluokan mukaan”, Saarnio sanoi.

“Startupina suurin haasteemme on alamme globaalien markkinoiden (eli regulaatiokonsultoinnin) sirpaleinen tarjonta”, Heikki Pitkänen kertoi ja toivoi, että asian kanssa painiskelevat löytäisivät tämän palvelun äärelle.

“Tuotteemme on globaalisti hyödynnettävissä kaikille, jotka tulevat Euroopan markkinoille. Erityisesti innovaatiokeskittymät, kuten korkeakoulut, hyötyvät tuotteesta.Tilaajiemme joukossa on myös konsultteja ja jopa henkilöitä, jotka tukevat Euroopan Komissiota alan lainsäätäjänä”, Pitkänen sanoi.

Saarnion mukaan työtä tekemään tarvitaan tavallisesti ylemmän korkeakoulututkinnon omaava henkilö, jolla on yhden vuoden kokemus MDR-tuotteiden kehittämisestä. Heitä ei ole vielä kovin paljon Suomessa.

Arvoketjuista arvoverkkoihin

Yhteisissä ekosysteemeissä toimivat yritykset ja korkeakoulut voivat Saarnion mielestä luoda arvoverkon, jonka mukaan tuotteet ja palvelut on mahdollista kehittää säädösten mukaisiksi toinen toistaan tukien. Saarnio on ollut mukana määrittelemässä käytäntöjä EU:n 3,5-vuotisessa Horisontti 2020 -rahoituksen saaneessa kärkihankkeessa, ACTIVAGE:ssa. ACTIVAGE:ssa pyritään parantamaan iäkkäiden ihmisten kotona asumista mm. varustamalla koteja etähoito- ja aktivointilaitteilla. Projektin jäsenmaissa on 9 deployment sitea eli testausympäristöä. Suomessa testausta tehdään 600 kohteessa mm. Turussa, Oulussa, Helsingissä ja Tampereella.

ACTIVEAGE:n yhteistyö on kansainvälisesti laajaa: sitä tehdään yhteensä 7 eri EU-maassa.  Partnereita on yhteensä 49 ja koordinaattorina toimii Medtronic. Suomesta partnereina ovat SE Innovations, Turun ammattikorkeakoulu, GoodLife Technology ja eHoiva.

Suomessa Saarnio on pyrkinyt laajentamaan verkostomaisen arvontuottamisen hyötyjä perustamalla yhdessä Serious games -asiantuntijan, Mika Luimulan kanssa vapaaehtoiseen yhteistyöhön perustuvan DigiRehab-konsortion, johon on jatkuvasti hakijoita. Jokainen mukana oleva yritys ja korkeakoulu tuo verkostoon arvoa, josta on hyötyä puolin ja toisin. Jäsenet tuovat konsortioon paitsi osaamistaan, myös asiakasverkostoaan.

“Arvoverkkoajattelussa jokaisen jäsenen arvo nousee. Haemme sellaisia strategisia partnereita, joilla on parasta kansallista tai kansainvälistä osaamista. Mukaan tullaan ensin vuoden koeajalle ja sitten vakituiseksi jäseneksi”, Saarnio kertoi.

“Arvioimme ensin nykytuotteen tilan ja pohdimme, mihin se on muuntautumassa. Arvioidaan aiemmat arvoketjut ja se, kuinka se on muuttunut tähän mennessä. Esimerkiksi kuntoutustuotteiden kohdalla ennen se joka oli kaikista tärkein arvoa tuottava ketjun osa oli se, joka teki fysioterapia-ohjelman. Uudessa digitaalisessa tuotteessa hänellä on pieni arvo enää, koska terepeutti on digitalisoitu ja automatisoitu ja arvoketjun taakse on rakennettu analytiikkaa, jonka avulla mitataan potilaan kuntoutumista”, Saarnio selitti.

Arvoketjujen kehittämisestä päästään toimivaan arvoverkkoon, kun mukaan liittyy eri alojen osaajia.

“Meillä on mukana laajasti eri alojen osaajia, kuten kognitiivisten toimintojen, kuva- tai musiikkiterapian tai virtuaalipelien alalta jne. Kun spesialistit ymmärtävät, mitä digitaalisuus voi parhaimmillaan tuoda alalle, koko ryhmä alkaa tehdä oikeita asioita”, Saarnio sanoi.

“DigiRehabissa on myös GDPR- ja MDR-spesialisteja, jotka varmistavat tuotteiden laillisuuden. Se on ehto konsortiossa mukana olemiselle. Ja viestinnässä olemme saaneet apua toimittaja Jan Erolalta, joka on vetänyt Slushin side eventiä Smashia.”

Saarnio löysi paljon yhtymäkohtia oman työnsä ja HIPPA-hankkeen välillä. Saarnio onkin nyt yksi HIPPA-hankkeen Helsingin kehittäjäklubin jäsenistä.

Muistisairaiden yhteydenpitomahdollisuuksia kehitettävä

Saarnion mukaan tällä hetkellä tarpeellisimpia teknologiainnovaatioita ovat muistisairaiden elämää helpottavat ratkaisut. Kohderyhmä laajenee koko ajan, mutta teknologiatuotteiden kilpailua on vähän.

“Muistisairaat ovat myös kaikkein vaikein kohderyhmä”, Saarnio totesi.

Saarnio on yhdessä yhtiökumppaninsa Rami Mäkelän kanssa kehittänyt ikäihmisten, omaisten ja kotihoidon välistä yhteydenpitoa helpottavan SeniorSome-palvelun. Palvelun kehittäminen lähti Saarnion ja yhtiökumppanin läheisten kokemuksista.

“Oli vaikeaa seurata läheisten tuskaa siitä, että yhteydenpito oli muistisairaan kanssa niin hankalaa”, Saarnio muistelee.

Muistisairaille pitäisi Saarnion mielestä kehittää tuotteita, jotka ovat mahdollisimman huomaamattomia ja automatisoituja, vastaavia kuin vaikkapa valaistusta tai vesihanoja säätelevät liikeohjatut tuotteet ovat.

SeniorSome toimii laitteessa, jossa yhdistyvät tabletti, TV, puhelin ja tietokone. Pääkäyttäjän portaalista voidaan määritellä, ketkä voivat olla ikäihmiseen yhteydessä niin ääni- kuin videopuheluin. Laite vastaa automaattisesti tai esittää erilaisia muistutusvideoita ja toimintakykyä tukevia videioita. Palveluun on integroitavissa myös paikannusranneke ja myöhemmin myös erilaisia kodinturvahälyttimiä.

Laitetta kehitettiin askel kerrallaan eri käyttäjäryhmien toiveiden mukaan. Aluksi kehittäminen eteni sen mukaan, mitä käyttäjillä tuli mieleen toivoa.

“EU mahdollisti, että saamme jakaa Suomessa neljässä kaupungissa 600 laitteistoa ilmaiseksi muistisairaille asukkaille sekä kotihoidossa että hoivayksiköissä. Määrittelimme KPI:t (key performance indicator) eli mitä halusimme mitata ja miksi ja mitä olennaista mittaustuloksissa on. Käyttäjistä kerätyn informaation avulla sitten pyrimme tehostamaan, parantamaan, leanaamaan ja kehittämään uusia prosesseja ja tuotteita asiakkaiden tarpeiden mukaan”, Saarnio kiitteli.

Tietoisuuden levittäminen tuotteesta on vaatinut paljon.

“Meillä on varmaan toista tuhatta asiakaskäyntiä takana. Kiinnostus heräsi voimakkaasti sen jälkeen, kun pääsimme ACTIVAGEen mukaan ja kumppaniksi näyttelijä Jarmo Mäkisen, joka on pitänyt aika paljon meteliä lehdistössä. Ja kun on hyvä tuote, niin ihmiset kiinnostuvat”, Saarnio kertoi.

Vinkkejä MDR- ja GDPR-säädöksistä:

Valvira: Lääkinnällisten laitteiden asetukset

Paul Brooks 15.6.2017. 6 Things You Need to Do to Prepare for the New EU Medical Devices Regulation. RAPS. Regulatory Affairs Professionals Society.

Petteri Järvinen 7.5.2018. Onko yrityksesi valmis gdpr-aikaan? Näillä työkaluilla voit arvioida. TIVI.

Tietosuojavaltuutetun toimisto: Usein kysyttyä EU:n tietosuoja-asetuksesta.

Kirjoittaja: Minna Kilpeläinen, FM, KM, freelancer-toimittaja, projektiasiantuntija, HIPPA-hanke

HIPPA-hanke on mukana rakentamassa ekosysteemiä toiminnan tueksi ja keskiöön. Smart Tampereen ja OuluHealth Labsin kokemuksia benchmarkattiin OuluHealth Ekosysteemipäivässä lokakuun lopussa.

Smart Tampere -ohjelman suunnittelupäällikkö Jarkko Lumio kertoi koti- ja etähoidon palveluiden teknologiaratkaisuja kehittävästä Kotidigi-hankkeesta ja sen haasteista ja tavoitteista ekosysteemin toiminnassa. Teknologia-asiantuntija Jaana Kokko OuluHealth Labsista puolestaan esitteli juuri alkaneen teknologisia terveys- ja hyvinvointiratkaisuja kehittävän CoHeWe-hankkeen. Molemmilla on kokemuksia laajoista kaupunkien ja yritysten välisistä yhteistyöhankkeista, ja niiden pohjalta on hyvä rakentaa uusia hankkeita.

Tavoitteena avoin ekosysteemi

“Smart Tampere -ohjelman Kotidigi-hankkeessa tehdään työtä, jotta saadaan  yhdistettyä elintoimintojen etävalvontatieto muuhun potilastietoon. Tätä ei ole kukaan tähän mennessä osannut tehdä. Teknologian kehittäminen ei kuitenkaan ole kaupungin omaa toimintaa ollenkaan, joten kaikki uudet teknologiaratkaisut täytyy saada jonkinlaisena yhteiskehittelynä toteutettua”, Lumio kertoo.

“Kehitystyötä varten muodostuu ekosysteemi, jossa on monenlaisia toimijoita, kuten teknologiatoimittajat, jotka tekevät ratkaisuja ja laitteita sekä operaattoreita, jotka järjestävät tietoliikennepuolta. Laitteiden pitää toimia myös etäyhteyksillä. Jos esimerkiksi elintoimintoja valvotaan jossain muualla kuin potilaan vierellä, niin pitää olla kunnolliset yhteydet.”

Kotidigi on kotihoidon tiedon integraatioalusta ja sen käyttöliittymä sekä se ekosysteemi, joka rakentaa teknologiakokonaisuuden standardit yhteiseen käyttöön. Lumion mukaan erilaisia integrointiratkaisuja on tehty ennenkin, mutta tällainen ekosysteemimalli on täysin uusi.

“Kansainsälisesti löytyy yritystenvälisiä, suljettuja standardeja, mutta avointa ekosysteemimallia ei vielä ole. Yhteisen alustan on tarkoitus olla avoin kaikille osapuolille, ettei ole mitään yhtä tahoa, joka määrittelee käyttöehtoja ja kustannustasoja, joilla tähän tullaan mukaan”, Lumio kertoo.

Teknologia ei itsessään vielä ratkaise palveluasumisen ja  kotona asumisen haasteita palvelujen muuttuessa. Integraatioalustaa täytyy pystyä myös käyttämään joustavasti.

“Tämä on myös palvelutuotannon toimintamallikysymys. Pitää olla toimintamalliin sopiva ja sen mukaan toimiva henkilöstö toteuttamaan palveluja. Tämä tarkoittaa sitä, että myös työtapoja pitää muuttaa”, Lumio kertoo.

Päivystys myös kotihoitoon teknologian avulla

Tampereella on n. 1500 tehostetun palveluasumisen paikkaa, joista 500 on omatuotantoisia paikkoja. Pitkäaikaisen laitoshoidon ja sairaalahoidon paikkojen vähenemisen ja uusien tehostetun palveluyksiköiden rakentamisen yhteydessä on lähdetty toteuttamaan uudenmallista palvelutuotantoa, joissa myös uudet teknologiaratkaisut ovat muodostuneet erittäin tärkeiksi. Kotidigin yhtenä tavoitteena on myös vähentää kotihoitoasiakkaiden akuuteista tarpeista tulleita sairaalapäiviä jopa kolmen vuotuisen sairaalapäivän verran.

“1500 hengen populaatiossa se merkitsisi 1,8 miljoonan vuotuista säästöä”, kaavailee Lumio.

“Tampereella ei esimerkiksi ole ollut avohoidon päivystystä ollenkaan, jolloin kotihoidon päivystys menee käytännössä akuuttina päivystyksenä sairaalaan. Siitä alkaa sitten sairaalakierre päivystyskäynnin seurauksena. Monessa tapauksessa asia voitaisiin hoitaa päivystysaikana kotona, jos kotihoidon henkilöstöllä olisi riittävä informaatio potilaan tilasta. Myös palvelujärjestelmä pitäisi olla rakennettu niin että palveluhenkilökunta tietää, mitä päivystystilanteessa pitäisi siellä kotona tehdä”, Lumio kertoo.

Datan yhdistämisen hyötyjä

Jotta päivystystoimenpiteitä varten olisi riittävästi tietoa tarjolla, täytyisi erilaista dataa voida yhdistää toisiinsa.

“Tarvitaan esimerkiksi kotona asuvan asiakkaan elintoimintojen mittaamiseen tarkoitettujen laitteiden datan kytkemistä potilastietojärjestelmään, joka pitää sisällään asiakkaan hoitojen palvelusuunnitelman. Siellä on tietoja esimerkiksi verensokerin vaihteluvälistä, jolloin raja-arvojen ylitykset ovat sellaisia, joiden pitäisi aiheuttaa toimenpiteitä.”

Mittausjärjestelmä yhdessä potilastietokannan datan kanssa auttaa myös ennaltaehkäisemään akuuttihoidon tarvetta.

“Voidaan seurata esimerkiksi sydänpotilaan painonkehitystä. Tieto painonnoususta kertoo, että sydänpotilaalla on todennäköisesti ruvennut kertymään nestettä. Hetken päästä ollaan tilanteessa, jossa on akuuttihoidon tarve”, Lumio selittää.

Kotihoidon kehittäminen kehittää myös palveluasumista. Yhteiset alustat ja toimintamallit ovat tärkeitä myös esimerkiksi silloin, kun asiakas joutuu siirtymään kotoaan tehostettuun palveluasumiseen.

“Tulevaisuudessa palveluasuminenkin merkitsee sitä, ettei asuta enää palveluasumisyksiköissä vaan vaan siinä lähiympäristössä, jolloin  sama yksikkö vastaa sekä kotioloissa asuvien ihmisten hoidosta että palveluyksiköissä asuvien hoidosta. Se tarkoittaa, että tehostetun palveluasumisen järjestelmä pitäisi olla sama, millä seurataan kotona asuvien ihmisten hyvinvointia.”

Ratkaisujen yhdistämiseksi täytyy varmistaa ensin myös teknologioiden käyttöönotto. OuluHealth Labsin teknologia-asiantuntija Jaana Kokko kannustaisi tutustumaan niihin rohkeasti.

“Tuotteita on ja tekniikka on valmis, mutta vasta pintamurusia niistä on uskallettu kokeilla kotona. Varmaan jokaisessa Suomen kunnassa käytetään turvapuhelimia, mutta ei oteta käyttöön antureita, jotka kertoisivat ikäihmisen tilasta siellä kotona turvaratkaisun älykkään päättelyn avulla. Eli kyllä meillä on kokeiltu sellaisia teknologioita jotka ei vain pääse nousemaan hiteiksi. Tarvitaan lisää testausta ja kokemuksia sekä tietenkin myös päättäjiltä kykyä ymmärtää, missä teknologia säästää itsensä takaisin”, Kokko sanoo.

Erilaiset intressit haasteena

“Ekosysteemin luominen on hankalaa sen takia että erilaisilla yrityksillä on omat intressinsä, jotka perustuvat siihen nimenomaiseen tuotteeseen. Yritysten on haastavaa nähdä, että tällainen yhteinen standardi voisi räjäyttää markkinat, että olisi huomattavan paljon enemmän kauppaa tulossa kaikille. Kännykkäbisnes on hyvä esimerkki siitä että se on kuitenkin mahdollista. Avointen standardien myötä voidaan yhdistää erilaisia laitteita toisiinsa, jolloin syntyy hurja kuluttajakysyntä”, Lumio sanoo.

“Toki sielläkin kilpaillaan, mutta kilpaillaan yhteisesti määritellyllä pohjalla eikä yritetä omistaa sitä pohjaa, jonka varassa tämä integroituminen toimii”, Lumio sanoo.

“Laitekanta on jätetty Kotidigi-hankkeessa avoimeksi. Meille ei ole tärkeää, mikä se mittalaite on juuri tällä hetkellä. Olennaista on se, että meillä on standardoitu alusta, johon voidaan kytkeä erilaisia mittalaitteita, ja tieto saadaan siirrettyä siihen alustaan ymmärrettävään muotoon”, Lumio kertoo.

Kuka maksaa ja kenelle?

Yritysten kilpailuun yhteisen ekosysteemin toiminnassa on törmätty myös OuluHealth Labsissa. Testauksista saatua kokemusta on kerätty jo vuodesta 2008, jolloin avattiin sittemmin OuluHealth Labsin alle siirtynyt Kaakkurin teknologiakeskus. Keskeisimmät yhteistoiminnan kipupisteet on jo löydetty.

“Yksi on tämä, että kuka maksaa ja kenelle maksaa. Se herättää aina hieman närää. Yritykset ajattelevat, että he tarjoavat hyvää, kun he tarjoavat julkisille organisaatioille mahdollisuutta kokeilla heidän prototyyppejään ja tuotteitaan ilmaiseksi. Sitten taas me ajattelemme tämän näin, että jos me lähdemme tukemaan jonkun yrityksen tuotekehitystä, niin se ei voi olla niin, että me käytämme siihen omaa resurssia. Täytyy siis löytää hinnoittelumalli, joka on kaikille tasapuolinen”, Kokko kertoo.

“Jos tarve lähtee hyvin voimallisesti meistä itsestä, eli meillä on joku akuutti ongelma, joka halutaan teknologialla ratkaista, niin sitten me etsimme itse parhaat kumppanit. Silloin raha ei liiku tai raha liikkuu meiltä yritykselle päin. Vastaavasti, jos me kehitämme yrityksen pyynnöstä jotakin tuotetta, niin kyllä se sitten on maksullista toimintaa” Kokko selittää.

HIPPA-hankkeessa hinnoittelun ja maksamisen ongelmia vältetään sillä, että tuote- ja palvelukehitystä tehdään EU:n De minimis -ehdon mukaisesti. Silloin ammattikorkeakoulut pystyvät yhdessä asiantuntijoiden kanssa tarjoamaan yrityksille rahanarvoisia etuja, kuten käyttäjälähtöistä yhteiskehittelyä, testausta erilaisissa ympäristöissä sekä kaupallistamisen ja markkinoinnin tukea ilmaiseksi.

Selvät roolit ja itseohjautuvuus auttavat yhteistyötä

Jaana Kokko näkee ekosysteemimallissa paljon hyötyjä. Riittävän säännöllinen yhteydenpito on tärkeää, mutta siihen ei pidä hirttäytyä. Joskus jokin muu asia voi ajaa viikottaisten tapaamisten edelle.

“Näen, että meillä toimijoilla on hyvin selvät roolit ja selvät päämäärät, jolloin pystymme toimimaan itsenäisestikin sen ekosysteemin hyväksi. Emme silloin välttämättä tarvitse viikottaisia miitinkejä, vaan pystymme menemään eteenpäin myös itseohjautuvasti.”

Jaana Kokko näkee hyväksi havaitun toimintamallin hyödyt myös HIPPA-hanketta ajatellen.

“Tällainen hankehan on hyvä siinä, että kun meillä on tavallaan pakolliset yhteiset kuviot alussa niin kyllä me saadaan se malli luotua ja mennään yhteistä hyvää kohti. Kun tehdään selvät  toimintamallit ja tavoitteet ja kun saadaan boostattua hanke hyvin käyntiin, niin sitten se jatkuu kyllä aika itseohjautuvasti”, Kokko sanoo.

OuluHealth Labsissa on testattu muun muassa LEA-älyrollaattoria. Sisällä se toimii, mutta lumihangessa käyttö on haastavampaa. Kuva: Forum Virium.

Motivaatio yhteistyöhön syntyy tulosten näkemisestä

OuluHealth Labsilla on vuosien kokemus erilaista testauskäytännöistä sosiaali- ja terveysalalla sekä siitä, kuinka toimijat saadaan sitoutumaan niihin.

“Jos ajattelee henkilöstön näkökulmasta, niin alkuvaiheessa, joskus 2010, testauksia keskitettiin ehkä liikaa samoihin yksiköihin. Sitten tuli vähän sitä testausväsymystä senkin vuoksi että henkilökunta koki, ettei tuotteita tai palveluja saada ikinä käyttöön. Että he testaa, testaa, testaa, mutta kysymykseksi jää, saavatko he niitä oikeasti käyttöön. Vaikka testauksen tulos oli hyvä, niin siinä oli sitten kuitenkin jotain, ettei päästy palvelutuotantoon saakka”, Kokko kertoo.

“Alkuun oli sitä väsymistä, mutta sitten hajautimme mallia. Oulun kaupungissa on kymmeniä kotihoidon yksiköitä, joten testauksiin osallistuvien ammattilaisten ei tarvitse olla aina ne samat. Pyrimme osallistamaan kaikki hyvinvointipalvelujen 3000 työntekijää”, Kokko kertoo.

Kun tuotteet ja palvelut saadaan käyttöön, olisi varmistettava myös käyttöönoton tuki. Opastusta tarvitaan esimerkiksi silloin, kun käyttöönotto jostakin syystä viivästyy testauksen jälkeen. Tuotteiden toimivuus on myös varmistettava.

“Testasimme erästä tuotetta, johon tulikin sitten käyttökatko. Eiväthän ne ikäihmiset sitten enää oppineet siihen vanhaan toimintamalliin uudelleen, kun olivat jo oppineet uuden. Vaikka ikäihmiset eivät välttämättä ole alkuun innostuneita teknologian käyttöönottoon, he voivat testattuaan rakastua laitteisiin”, Kokko kertoo.

“Mutta yleensähän kaupungit hankkivat kaikki palveluina eivätkä tuotteina. Palveluun kuuluu aina tekninen tuki ja huolto, niin siinä mielessä me emme jää kädettömäksi. Kilpailutuksen kautta saadaan sellaiset hankintasopimukset, joiden mukaan sitten saadaan vaikka rikkoontuneen laitteen tilalle uusi. Emme me koskaan lähde omistamaan tuotteita”, Kokko selittää.

Kaupallistamisen ytimessä kilpailutusprosessi

Yhtenä pullonkaulana tuotteen prosessissa käyttöönottoon saakka on hankintalaki.

“Testaus ei ole automaatio hankintaan, vaan testauksella osoitetaan vain se, että tämän tyyppiselle tuotteelle tai palvelulle on tarve. Sitten se täytyy laittaa avoimeen kilpailutukseen. Koska tuskin mikään kaupunki hankkii yhteen yksikköön yhtä ja toiseen toista, jolloin hinta täytyy ajatella laajemmassa mittakaavassa. Vaikka tuote maksaisi vain tonnin, niin kun se hankitaan kymmeneen palvelutaloon, niin sitten se on jo vähän isompi raha”, Kokko selittää.

“Testauksella me pyrimme siihen, että yritys saa tuotteen sellaiseksi, että se on myytävissä. Myös kaupunki testaajana haluaa hyvän tuotteen kehityksestä ja testauksesta loppuhyödyn itselleen. Kyllä meillä aina on tavoitteena se, että jos löydämme testauksen kautta helmiä, niin ne ovat joku päivä meillä käytössä. Meidän täytyy mennä avuksi kaupungin kilpailuttamisprosesseihin ja tehdä esimerkiksi kustannus- ja hyötyanalyysia, mikä varmasti sitten kannattaa”, Kokko kertoo.

Hankkeiden synergiaa

Hyvistä kokemuksista, tavoitteista ja haasteista on hyötyä yli hankerajojen. Jarkko Lumio ja Jaana Kokko näkevät synergian tiiviinä.

“Hippa-hankkeen suuntaan Kotidigi-hankkeen tärkein viesti on, että ollaan tekemässä yhteistä kokonaisuutta. Tehostettu palveluasuminen ei tule olemaan teknologisesti erillinen saareke, vaan sekä kotona asuvia että tehostetussa palveluyksiköissä asuvia pitäisi pystyä palvelemaan samalla teknologialla”, Lumio sanoo.

“Kun esimerkiksi kotona asuva joutuu siirtymään tehostettuun palveluasumiseen, ei palveluun tulisi mitään saumakohtaa, jos pystyy jatkamaan saman teknologiaratkaisun parissa ja samoilla laitteilla, joihin asiakas on mahdollisesti aiemmin tottunut. Myös palvelujärjestelmien pitäisi kasvaa yhteen”, Lumio jatkaa.

CoHeWe keskittyy HIPPA-hanketta laajemmin terveys- ja hyvinvointipalveluihin. Testauskäytännöissä on kuitenkin hyvin paljon samaa.

“Kokeilumalleja ja testauskäytäntöjä yhtenäistetään niin, että saadaan lisähartioita mukaan. Kun yritys tulee testaamaan, niin 6Aika-kaupungeissa meillä kaikilla olisi sama sapluuna näissä tähän testaamiseen”, Kokko toivoo.

Kirjoittaja: Minna Kilpeläinen, FM, KM, freelancer-toimittaja, projektiasiantuntija, HIPPA-hanke