16/06/2020 - Minna Kilpeläinen

HIPPA uutiskirje 4/2020

Hyviä teknologiaratkaisuja, etäyhteiskehittelyjä, kaupallistamisen tukea ja tulevaisuuden asumisen vaihtoehtoja

Kuva: Minna Kilpeläinen

Kokemuksia etäyhteiskehittelystä

Koronapandemian vuoksi monet palvelut ja tilaisuudet siirtyivät keväällä 2020 verkkoon. Myös HIPPA-hankkeessa saatiin kokemuksia tästä, kun hankkeen innovaatiokilpailun voittaneen Kasviportaat Oy:n yhteiskehittely toteutettiin täysin etäyhteyksien avulla. 

Toukokuun 2020 lopussa järjestetyn etäyhteiskehittelyn osallistujat tulivat pääkaupunkiseudulta sekä Tampereen ja Oulun seudulta. Mukana oli päivän asiakasyritys sekä 20 hengen joukko Hippa-hankkeen osahankkeiden asiantuntijoita, muuta ammattikorkeakouluväkeä ja opiskelijoita sekä kolmannen sektorin asiantuntijoita. Yhteiskehittelyn anti oli runsas.

Lue lisää

Avustavat älyteknologiat helpottavat hoivatyötä koronakriisin aikana: katso kooste ratkaisuista

Kokosimme koosteen hoivatyötä helpottavista älyteknologioista koronakriisin aikana yhdessä Centrian RoboSote-hankkeen ja Satakunta DigiHealth-hankkeen kanssa.

RoboSote -hanke ja Ikäteknologiaverkosto toteuttivat maalis-huhtikuun vaihteessa kyselyn, jolla kartoitettiin erilaisia teknologisia sovelluksia helpottamaan hoitotyötä ja viihtyvyyttä tautiepidemioiden aikana. Vallitseva COVID-19-epidemia tarjosi ilmeisesti otollisen ajankohdan, sillä vastauksia tuli jopa 31 kappaletta ja niissä esitettiin lähes 50 erilaista ratkaisua. 

Prizztech Oy puolestaan järjesti Hyvinvointi- ja terveysteknologiasta apua koronakriisiin -webinaarisarjan 14.-20.5.2020 osana Satakunta DigiHealth -hanketta. Webinaarisarjan teemoina olivat kotona asumista, kuntoutusta ja terveyspalveluita tukevat teknologiat. Webinaareissa esiintyi monipuolinen joukko yrityksiä korona-arkea helpottavine ratkaisuineen.

Lue ratkaisuista

Kuva: Pexels, Andrea Piacquadio

Välimuotoinen asuminen asiantuntijan kuvaamana

Asiantuntijamme, palveluesimies Päivi Meriläinen Haukiputaan asumispalveluista kirjoitti näkemyksiään siitä, millaista on mielekäs asuminen silloin, kun palvelukeskukseen ei vielä tarvitse mennä, mutta kotonakaan ei ihan pärjää.

Ikääntyneiden välimuotoasuminen sijoittuu tehostetun palveluasumisen ja tavallisen asumisen väliin. Välimuotoasumisessa korostuu yhteisöllisyys, yhteinen toiminta, esteettömyys sekä sijainti palvelujen lähellä.

Lue täältä

Kuva: Pexels, Andrea Piacquadio

Asiakasymmärryksestä arvon luomiseen

TAMKissa pidettiin marraskuusta 2019 helmikuuhun 2020 kaupallistamisen työpaja, jossa pohdittiin, kuinka ideasta voi tehdä kaupallisen tuotteen. Kuinka kehittää tuote, jolla on myös kysyntää? Kuinka luoda asiakkaalle arvoa, josta hän on myös valmis maksamaan?

Lue lisää

Liini markkinointi ja idean pitchaus

TAMKin kaupallistamisen työpajassa helmikuussa 2020 pohdittiin liiniä markkinointia.  Liini ajattelu jäsentää liiketoimintaa koko skaalalla liiketoimintamalleista yrityksen markkinointiin. Design Sprint on yksi työkalu, jonka avulla markkinointitoimisto Unfairin perustaja ja CEO Johanna Raiskio kehittää yrityksen markkinointia. TAMKin Proakatemian valmentaja Elina Merviö kokosi vinkkejä liiniin markkinointiin ja pitchaukseen.

Lue lisää

Hipan uudesta verkkopalvelusta TUTTU net – Tuotekehittäjän testi- ja tukiverkosto

Hipan uusi verkkopalvelu, TUTTU net – tuotekehittäjän testi- ja tukiverkosto, valmistuu marraskuussa 2020. TUTTU net on kehitetty luomaan älykkääseen (palvelu)asumiseen ja hyvinvointiin liittyviä siltoja innovaatiokeskittymiin ja testlabeihin. Verkkopalvelussa esitellään visuaalisin keinoin Hipassa kehitellyt tukimuodot: yhteiskehittely, testaukset ja käyttäjäkokeilut sekä kaupallistamisen tuki. Palvelu kokoaa Hipan aikana kerätyt kokemukset ja oivallukset yhteen auttamaan käyttäjälähtöistä ja osallistuvaa tuotekehitystä. Sivustolla pääsevät myös esittäytymään yritykset, jotka ovat olleet Hipassa mukana tai ryhtyvät yhteistyöhön jatkossa. TUTTU net esittelee suomalaisia ja kansainvälisiä verkostoja ja organisaatioita, joissa tehdään käyttäjälähtöistä tuotekehitystä ja toimii sisäänheittokanavana näihin organisaatioihin. TUTTU netissä yritykset ja digitaalisten tuotteiden ja palveluiden käyttäjät voivat esittää arjen tarpeista nousevia haasteita ja ilmoittautua mukaan testaajapooliin. TUTTU net lanseerataan marras-joulukuun vaihteessa. Palveluun pääsee tutustumaan Hipan loppuseminaareissa Helsingissä 25.11., Oulussa 27.11. ja Tampereella 2.12.2020.

Verkkopalvelusta on tehty prototyyppi, jota kokeiltiin yhdessä käyttäjien kanssa 9.6.2020. Kokeilun perusteella kokonaisuus tuntui toimivalta. Saimme myös suuntaa verkkopalvelun viimeistelyyn. Verkkopalvelun koodattua versiota kokeillaan 13.8.2020. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä päätoimittajaan (), niin pääset mukaan kokeilemaan!

Tulossa syksyllä: kaupallistamisen työpajasarja, kehittäjäklubeja ja loppuseminaarit

Kaupallistamisen työpajasarja 

Metropoliassa pidetään syksyn 2020 aikana kaupallistamisen työpajasarja. Työpajoissa selvitetään, kuinka digitaaliset tuotteet ja palvelut skaalataan uusille markkinoille:

Etsiikö yrityksesi tuotteellenne tai palvelullenne uusia käyttöympäristöjä? Tuntuuko palveluasumisympäristö kiinnostavalta, mutta myös haastavalta käyttöympäristöltä? Kaipaatko tukea tuotteesi myynnille ja markkinoinnille palveluasumisyksiköissä ja kotihoidossa? Riittävätkö Suomen markkinat?

Työpajoissa otetaan haltuun palveluasumisympäristöjen haasteita digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kaupallistamiselle ja markkinoinnille.  Autamme löytämään yrityskohtaisia ratkaisuja kaupallistamisen helpottamiseksi kotimaassa ja kansainvälisillä markkinoilla.

Työpaja on tarkoitettu start-upeille ja kasvuhakuisille mikro- ja pk-yrityksille, jotka kehittävät älykkäitä tuotteita/ palveluja palveluasumiseen ja ikääntyneiden kotona asumisen tukemiseen.

Työpajojen sisällöt:
– Tuotekehitystä ohjaava EU-sääntely 
– Palveluasuminen ja kotihoito digitaalisten palvelujen ja tuotteiden käyttöympäristönä
– Miten löydän yritykselleni parhaat asiakkaat? 
– Rahoitusta tuotekehitykseen ja vientiin 
– Miten menestyn hankintaprosesseissa? 

Kyselyt: Toini Harra ()

HUOM: Regulaatioihin ja yrityksen rahoitusmahdollisuuksiin liittyvä työpaja on tulossa myös Tampereelle. Kysy lisää: Tarja Heinonen ()

HIPPA-hankkeen kehittäjäklubit ja loppuseminaarit

Oulun kehittäjäklubi ja yritysten ajankohtaistapahtuma pidetään 6.10.2020. Lisätietoja saat Kirsi Jokiselta (). Helsingin ja Tampereen klubeista tulee lisätietoa myöhemmin.

HIPPA-hanke tulee päätökseensä vuoden 2020 lopussa. Loppuseminaarit pidetään Helsingissä 25.11., Oulussa 27.11. ja Tampereella 2.12.2020. Tervetuloa!

HIPPA-väki toivottaa kaikille oikein hyvää kesää!

Seuraa meitä somessa!

Facebook-sivumme HIPPA – hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla tarjoaa sisältöä älykkäästä palveluasumisesta. Tykkää ja kommentoi! Voit myös vinkata meille hyödyllisistä tapahtumista tai jutuista. 

Twitterissä ja LinkedInissä löydät kuulumisiamme hashtagilla #HIPPAhanke. Twitterissä harrastamme liveraportointia kiinnostavissa tapahtumissa.

Pysy mukanamme!

Jos sait tämän uutiskirjeen edelleenlähetettynä viestinä, tilaa uutiskirjeemme, niin pysyt mukana. Haluatko lukea juttuja älykkään palveluasumisen kehittämisestä ja vinkkejä tapahtumiin? 

Tilaa uutiskirje täältä.

Aikaisempia uutiskirjeitämme pääset lukemaan blogistamme.

Osoitelähde: Metropolian asiakas- ja sidosryhmärekisteri.
Tutustu tietosuojaselosteeseen.

Lähetä kysymyksiä ja palautetta: 
.

Uutiskirje

HIPPA