09/01/2019 - Minna Kilpeläinen

Joulukuun uutiskirje 2018

Yritysyhteistyön mahdollisuudet ja kriteerit selviksi – HIPPA-hankkeen ovet ovat auki

Joulukuussa 2018 HIPPA-hankkeessa tutustuttiin Tampereen testausympäristöihin ja kehitettiin kaupallistamisen toimintamalleja yritysyhteistyöhön. HIPPA kävi myös Slushissa, jossa yhteistyötä viritettiin useiden yritysten kanssa.

Vuoropuhelu yritysten kanssa on alkanut Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Myös innovaatiokilpailuja suunniteltiin kevääksi. Ensimmäinen innovaatiokilpailu pidetään Oulussa tammikuun lopussa ja Tampereen ja Helsingin kilpailut pidetään maalis-huhtikuun vaihteessa. Pysy kuulolla tarkemmista tiedoista tammikuussa!

Myös ensimmäiset kehittäjäklubit kokoontuvat tammi-helmikuussa kaikilla toteuttajapaikkakunnilla. Mukaan  kutsutaan älykkääseen asumiseen ja iäkkäiden elämää parantavaan teknologiaan liittyviä asiantuntijoita, yrityksiä ja tuotteiden ja palvelujen käyttäjiä. 

Innovaatio- ja testausalustoja yrityksille – HIPPA luo väyliä kehittämiselle

Tampereen kehittäjäklubifoorumissa 3.12. jatkettiin tutustumista korkeakoulujen omiin tutkimus- ja testauslaboratorioihin. Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK) oli esillä myös Pirkanmaan senioripalvelut Oy,  joka tarjoaa autenttisen testausympäristön HIPPA-hankkeessa. Foorumin varsinaisena teemana oli hankkeeseen osallistuvien yritysten palvelujen ja tuotteiden kaupallistaminen. Yrityksille halutaan pitää auki useampia ovia hankkeen tukien piiriin pääsemiseksi.

Lue juttu täältä.

Tunnelmia Tampereen kehittäjäklubifoorumista

HIPPA-hankkeen kehittäjät kävivät tutustumassa Tampereen ammattikorkeakoulun HeAt Labiin. Foorumissa viriteltiin myös ajatuksia lean-toimintamallista. 


Katso Facebook-sivultamme lisää kuvia tunnelmista.

Terveysteknologian kehittäjiä Slushissa

Syksyn 2018 Slush keräsi kattavan joukon terveysteknologian ja siihen kytköksissä olevien älykkäiden ratkaisujen toteuttajia. Yritykset olivat uteliaita mahdollisuudesta päästä testaamaan ja kehittämään tuotteita ja palveluita HIPPA-hankkeen kautta. Yhteiskehittelyn käytännön askelia aletaan tutkia tammikuusta 2019 lähtien. ​

Blogissamme on esittelyssä yhdeksän kiinnostavaa yritystä, jotka kehittävät parempaa palveluasumista palvelukeskuksissa ja  kotona.

Lue lisää

Facebookissa kerromme kuulumisia, vinkkaamme kiinnostavista koulutuksista ja jaamme aiheeseen liittyviä juttuja

Facebook-sivumme HIPPA – hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla tarjoaa sisältöä älykkäästä palveluasumisesta. Tykkää ja kommentoi! Voit myös vinkata meille hyödyllisistä tapahtumista tai jutuista.

TYKKÄÄ FACEBOOK-SIVUSTAMME

Pysy mukanamme!

TILAA UUTISKIRJE

Copyright © 2018
HIPPA – Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla
All rights reserved.

Tämä uutiskirje lähetettiin HIPPA-hankkeen toimijoille ja viiteryhmille.

Yhteystiedot:

Haluatko saada kirjeitämme jatkossakin?
Liity listallemme!

Voit muokata tietojasi tästä linkistä:
päivitän tietojani

Jos et halua vastaanottaa uutiskirjeitämme tulevaisuudessa, voit poistua listalta tästä linkistä:
perun uutiskirjeen

HIPPA - Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla


Uutiskirje

HIPPA