29/10/2020 - Mirja Kiiski
Koronakevään digiloikka Myllypuron seniorikeskuksessa
Maaliskuussa 2020 alkanut koronaepidemia vaikutti Myllypuron seniorikeskuksen toimintaan ja asukkaiden elämään monella tavalla. Helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille suunnatun palvelukeskustoiminnan harrastus- ja ryhmätoiminta sekä kuntosalitoiminta jouduttiin lakkauttamaan. Päivätoiminta, jossa käy viikoittain kerran tai kaksi yhteensä noin 70 asiakasta, suljettiin. Samoin osasto 4:lla olevat lyhytaikaishoidon paikat jouduttiin sulkemaan. Läheisten vierailut asukkaiden luona kiellettiin lukuun ottamatta saattohoidossa olevien asukkaiden luokse kohdistettuja vierailuja. Musiikkiesitykset ja muu livenä tapahtuva kulttuuritoiminta tauotettiin. Myöskään aktiiviset vapaaehtoiset eivät voineet enää vierailla talossa ja osallistua seniorikeskuksen toimintaan. Digitaaliset palvelut ja teknologia antoivat meille mahdollisuuden tuottaa korvaavia palveluja kotona asuville ikäihmisille.
Digitaalisuuden kautta uusia vaihtoehtoja
Henkilökunta otti joustavasti haltuun uusia tehtäviä ja välineitä ja opetteli uusia taitoja. Palvelukeskuksen henkilökuntaa ohjattiin etäryhmien toteuttamiseen ja laitteiden käyttöön varsin nopealla aikataululla. Kuvallisen etäyhteyden välityksellä tuotettiin ketterästi uudenlaista ryhmä- ja harrastetoimintaa aikaisemman etäkuntoutuksen rinnalle. Fysioterapeutit tuottivat kotona asuville asiakkaille mm. mielikuva-, tasapaino-, muisti- ja tuolijumppaa sekä hyvän huomenen jumppahetkiä.
Toimintaterapeutti järjesti osaltaan luontoryhmän ja sosiaalisen peliklubin. Sairaalapappi harjoitteli lähettämään hartauksia etänä, papin porinatuokioita sekä yhteislaulua. Sosiaaliohjaajat ohjasivat etäyhteyden välityksellä runotuokioita, Mielen hyvinvoinnin sytykkeitä -ryhmää sekä sanomalehtikatsausta. Etäyhteyden välityksellä on myös tanssittu etätanssiryhmässä sekä perjantaidiskossa. Lisäksi tänä syksynä käynnistyi tosimiesten etäryhmä. Päivätoiminnan asiakkaille, joilla oli etälaite kotona, käynnistettiin etäpäivätoimintaa ja uutena palvelumuotona lähdettiin kokeilemaan kaksi kertaa viikossa annettavaa tehostettua etäkuntoutusta.
Etäryhmiin osallistuu tabletin välityksellä 4-6 kotona asuvaa ikäihmistä. Lähettävä laite on Myllypuron seniorikeskuksessa. Koronakevät sai aikaan voimakkaan innostuksen uusien, monipuolisten etäryhmien kehittämiselle ja käyttöönotolle.
Koska asukkaiden ryhmätoiminnot jouduttiin rajoitusten vuoksi lähes tyystin lopettamaan, niiden tilalle kehitettiin uudenlaisia tapoja tuottaa kulttuurielämyksiä. Esimerkiksi keskusradiolähetykset ja virtuaaliset kulttuuritapahtumat toimivat hyvin. Kulttuuri- ja harrastetoimintaa tarjottiin asukkaalle mm. tablettien välityksellä. Myllypuron seniorikeskuksessa tuolloin käyttäjäkokeilussa ollut Hublet-tabletti tuotti laitteen omine toimintoineen sekä netin lähes rajattoman tarjonnan avulla valtavasti iloa asukkaan ja henkilökunnan yhteiseen arkeen.
Yhteydenpitoa etänä
Koronaepidemia muutti myös osastolla asuvien ikäihmisten arkea ja toi haasteita heidän fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakykynsä tukemiseen. Läheisten vierailukielto oli asukkaille ehkä vaikein konkreettinen muutos, jota sekä asukkaiden että heidän läheistensä oli ajoittain vaikea hyväksyä. Vierailuja korvaamaan ja ikävän tunnetta helpottamaan tarvittiin nopeasti uusia keinoja perinteisen puhelimitse tapahtuvan yhteydenpidon rinnalle.
Yhteydenpidon mahdollisuuksia laajennettiin videopuheluiden, sähköpostin ja pikaviestinnän keinoin. Yksikön laitteisiin oli kuitenkin haasteellista saada sovelluksia, jotka mahdollistivat asukkaiden monipuolisemman yhteydenpidon läheistensä kanssa, sillä useimmilla asukkaista ei ole omia sähköpostiosoitteita, Messengeriä tai Whatsapp-profiilia. Myöskään kaikilla asukkaiden läheisistä ei ollut edellä mainittuja viestintämuotoja käytössään. Kaikille kuitenkin löytyi sopiva keino keskinäiseen yhteydenpitoon. Myös perinteinen kirje ja korttitervehdys ilahduttivat, sähköpostiin lähetetty valokuva hälvensi ikävää ja videopuhelun avulla läheinen ihminen oli ikään kuin melkein tässä vierellä.
Hoitoneuvottelu, joka järjestetään asukkaan osastolle muuttaessa, on aina ollut tärkeä alkavan yhteistyön muoto, jossa asukas läheisineen keskustelee hoitotiimin kanssa ja suunnittelee yhdessä keinoja asukkaan hyvän ja merkityksellisen elämän mahdollistamiseksi. Tämä neuvottelu muutettiin koronarajoituksien vuoksi etäneuvotteluksi, joka yksinkertaisimmillaan toteutettiin neuvottelemalla puhelimitse kaiutin päällä.
Koko henkilöstö mukaan hienoon digiloikkaan
Digitaalisten alustojen käyttöönotto laajeni koskemaan koko henkilöstöä. Henkilökunnan koulutukset, työryhmät, kokoukset sekä vapaaehtoisten tapaamiset siirtyivät pidettäviksi Teams:in välityksellä. Tästä seurannut työajan säästö on ollut merkittävää.
Teknologia antoi turvallisen ja ketterän välineen tuottaa uudenlaisia palveluja, mahdollistaa yhteydenpitoa asukkaiden ja heidän läheistensä välillä, sekä tuottaa kattavasti kulttuuripalveluita. Koronaepidemia monenlaisine rajoituksineen on ollut rankkaa asukkaille, asiakkaille, työntekijöille, läheisille ja vapaaehtoisille, mutta digiasioissa onnistuimme ottamaan valtavan loikkauksen eteenpäin!
Kirjoittajat:
Mirja Kiiski, osastonhoitaja, Myllypuron seniorikeskus
Mari Sairanen, johtaja, Myllypuron seniorikeskus
Kuvat:
Sirpa Puusti ja Noora Vuoripelto, Myllypuron seniorikeskus