02/06/2020 - Toini Harra

Korona-virus aiheuttaa muutoksia toiminnassa – yhteiskehittelyjä ja testauksia etänä

Päivitetty 28.5.2020

Suomessa eletään edelleen poikkeusoloissa. Hipan toiminnan kannalta tärkein ryhmä, ikäihmiset, ovat olleet erityisten suojelutoimien kohteena. Epidemian leviämisen estämiseksi suljettuna olleet keskeiset ympäristöt, palveluasumisyksiköt ja korkeakoulut ovat pikkuhiljaa avaamassa oviaan. Varotoimia ja rajoituksia tarvitaan, jotta epidemian leviäminen kyettäisiin pitämään hallinnassa ja sairaaloiden hoitopaikat sekä etenkin tehohoitopaikat pystyttäisiin tarjoamaan niitä tarvitseville.

Nyt jos koskaan korostuu digitaalisten palvelujen merkitys! Tällainen haastava tilanne on herättänyt meidät etsimään ja luomaan uusia palveluja kaupassakäynnin, asioinnin ja ruokahuollon järjestämiseksi sekä yhteydenpidon mahdollistamiseksi läheisten välillä. Kansalaiset ovat alkaneet pitää yhteyttä toisiinsa monien erilaisten etävälineiden ja -ratkaisujen avulla ja monet eri tahot kehittävät uudenlaisia palveluja ja vertaistukiryhmiä.  

Kasvokkain tapahtuvia yhteiskehittely- ja testauspalveluja olemme alkaneet kokeille etäyhteiskehittelynä ja -testauksena ja alustavat kokemukset ovat olleet lupaavia. Tervetuloa mukaan!  Helsinkiin suunniteltu kaupallistamisen ja markkinoinnin työpaja sekä alueelliset kehittäjäklubit on siirretty näillä näkymin syksyyn. Olemme jatkuvasti tavoitettavissa ja voimme mielellämme suunnitella tulevia toimia etäyhteyksien avulla.

Jo ennen Korona-epidemian tuloa olimme sopineet siitä, että hanketoimijat keskittyvät kevään aikana syksyllä avattavan yrityksille suunnatun verkkopalvelun sisältöjen tuottamiseen ja toiminnan juurruttamiseen. Sitä työtä teemme nyt. Toivottavasti voimme sen myötä palvella yrityksiä entistä parempien digitaalisten ratkaisujen kehittämiseksi sekä palveluasumiseen että kaikkien kansalaisten parhaaksi.

Koronasta huolimatta kevätaurinko paistaa ja antaa voimaa. Sitä me kaikki nyt tarvitsemme.

Pidetään huolta!

Linkki THL:n Ajankohtaista Koronaviruksesta sivustolle

TapahtumatYleinen

HIPPA