“Yhteisöllisyys kunniaan!” “Vanheneminen ei ole elämän loppu, vaan loppuelämän alku!” “Tulisivatpa kaikki kuulluksi omana itsenään.” “Se mikä on ihmiselle merkityksellistä, on vanhanakin sitä.”

Tällaisia oivalluksia syntyi  Metropolia Ammattikorkeakoulun Myllypuron kampuksella pidetyssä Kansalais-Soteuttamo -keskustelutilaisuudessa 20.3.2019. Keskustelua ja kulttuuria sisältänyt iltapäivä keräsi 80 ikäihmisten palveluiden parantamisesta kiinnostunutta ihmistä jakamaan yhteistä ymmärrystä siitä, millaista hyvä ikääntyminen ja arki voisi olla ja millaiset palvelut niitä edistäisivät.

Keskusteluun osallistui kotona asuvia eläkeläisiä, palveluasumisen asiakkaita, vapaaehtoisia ja hoitohenkilökuntaa, sote-alan yrittäjiä, järjestöjen ja yhdistysten toimijoita ja päättäjiä sekä erilaisia asiantuntijoita ja opiskelijoita. Jokainen jätti tullessaan tittelit pois ja asioista puhuttiin ihmiseltä ihmiselle.

Kansalais-Soteuttamossa annettiin myös taiteen, musiikin ja liikkeen puhua. Näyttelijä Laura Jurkka kertoi oman tarinansa vanhenemisesta ja siitä, kuinka voi selvitä, kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Silti kannattaa ennakoida ja tutustua palveluihin ja elämää helpottaviin apuvälineisiin.  “Vanhene ajoissa”, hän neuvoi. Innokkaiden keskusteluiden jälkeen Kansalais-Soteuttamossa pidettiin näyttelijä Tuija Piepposen vahvistuksella Mummodisko, joka laittoi veren kiertämään. Mummodisko on geronomien Mikko Haapalaisen ja Joni Tammisalon uusi vanhustyön konsepti, jossa ikivihreiden lomassa soi myös suomi-groove.

Metropolia Ammattikorkeakoulun innovaatiokeskittymät ja 6Aika-hankkeet HIPPA – Hyvinvointia ja parempaa palvelua digitalisaation avulla ja Hyvinvointiyritykset kiertoon sekä Soteuttamo-konseptin luonut Sitra lupasivat ottaa keskustelujen oivalluksista kopin ja viedä esiin tuotuja teemoja hankkeissa eteenpäin.

“Kansalaiset ovat tärkeä osa korkeakoulua. Haluamme toiminnallamme tuoda yhteen opiskelijoita, alueen asukkaita, yrityksiä ja järjestöjä”, Metropolian liiketoimintajohtaja Katri Luukka sanoi.

“Olemme pitäneet paljon virkamiesmäisiä tilaisuuksia, joissa kansalaisten ja palvelujen käyttäjien rooli on ollut vähäinen. Nyt halusimme kokeilla jotain muuta ja tuoda esiin myös jotain positiivista”, Hyvinvointiyritykset kiertoon -hankkeen projektipäällikkö Ulla Vehkaperä sanoi.

“Halusimme kuulla, mitä palvelujen käyttäjät, nykyiset ja tulevat, todella tarvitsevat ja toivovat palveluilta ja mitkä asiat ovat heille tärkeitä. On myös huolehdittava, että palvelujen tuottajat ja päättäjät eri tasoilla kuulevat ja ottavat huomioon nämä toiveet”, Sitran Soteuttamon projektisuunnittelija Katja Multanen jatkoi.

“Jakaannuimme keskustelemaan pienempiin ryhmiin, joissa on enemmän tilaa ilmaista omia ajatuksia ja kuunnella toisia. Jokaisessa keskusteluryhmässä oli virittäjä, joka huolehti keskustelun etenemisestä ja siitä, että kaikilla on mahdollisuus tuoda esiin omia ajatuksiaan”, HIPPA-hankkeen projektipäällikkö Toini Harra kertoi.

Tasa-arvoista toistensa kuuntelua korostavissa ryhmäkeskusteluissa yhteisiä oivalluksia syntyikin pitkä lista.

“Muutoksiin pitäisi valmistautua etukäteen.” “Ihmisarvo syntyy vain yhteydessä toisiin ihmisiin.” “Arkeen kuuluu onnen hetkiä juuri nyt, sekä itsemääräämisoikeus elämän loppuun asti.”

Ryhmissä esille nousivat arjen mielekkyys ja itsensä tunteminen merkitykselliseksi, yksilöllisten tarpeiden esille tuominen, yhteisöllisyys ja tulevaisuuden palvelut. Siirtymät virkeästä eläkeläisestä pikkuhiljaa tai kertaheitolla palvelun tarvitsijaksi haluttiin tehdä sujuvammiksi. Asumiseen haluttiin tuoda monimuotoisuutta. Esimerkiksi yhteisöllinen asuminen kiinnosti. Keskustelijat pitivät myös tärkeänä sitä, että on mahdollisuus vaikuttaa siihen, kenen kanssa asuu. Puolisoa kaivattin vierelle palvelukodissakin.

Omaisilla oli keskustelijoiden mukaan vaativa ja tärkeä rooli ikääntyvien palveluiden hankkimisessa. Niitä pitäisi saada ilman, että pitää olla rohkea ja röyhkeä. Huoli oli myös niistä, joilla ei ole omaisia.

Ylen erikoistoimittaja Tiina Merikanto veti ryhmien keskusteluista syntyneiden teemojen pohjalta akvaariokeskustelun, jonka tuoleille oli vapaa pääsy. Akvaarioon sai tulla ja mennä. Ilman titteleitä ryhmien terveisiä toivat Sirkka, Erkki, Antti, Seija, Marita ja Juhani.

Tiina Merikanto kannusti jokaista osallistujaa miettimään aiheita oman itsensä kautta ja kysyi osallistujilta: ”Mitä minä voisin tehdä muiden hyväksi? Sen sijaan, että vaadimme ylhäältä jotain, voimme miettiä: Miten voin olla merkityksellinen toiselle?”

Kuulluksi tuleminen oli keskustelijoiden mielestä hyvin tärkeää. Monella on vielä voimavaroja joita ei käytetä. “Että ei olisi vallankäyttöä, joka tulee ylhäältä päin vaan että ihmiset olisivat itse oman elämänsä ohjaksissa”, sanoi Sirkka. “Ja on hurjan tärkeää että jokaisen itsemääräämisoikeutta noudatetaan eikä niin, että se latistetaan ja päätetään jotain muuta”, jatkoi Seija. Erkki muistutti, etteivät kaikki esimerkiksi pidä siitä musiikista, mitä yhdestä radiosta kuuluu. Palvelukodissakin pitää voida päättää itse, mitä musiikkia kuuntelee tai millaiset sukat laittaa jalkaan. “Joku voi olla sitä mieltä että tarvitsen villasukat, ja juuri ne tietyt villasukat.”

Antin mielestä asiaa pitäisi katsoa myös laajemmin: “Olisi helppoa syyttää jotain tiettyä instituutiota, Helsingin kaupunkia tai Sosiaali- ja terveusministeriötä tai jotain kasvotonta instanssia, mutta kyllä mä koen että se välinpitämättömyys ja piittaamattomuus lähtee yleisestä kulttuurista ja sen muutoksesta.” Toisista pitäisi pitää huolta.

Ikääntymisen ajatteleminen kulueränä huolestutti keskustelijoita. Sitä ajattelevat myös ikääntyvät itse ja kokevat itsensä taakaksi. “Eihän me myytävänä olla”, sanoi Sirkka. “Yhteiskunnan ja järjestelmän pitäisi olla meitä varten eikä niin että me ollaan sitä järjestelmää varten.”

Itsensä tunteminen tarpeelliseksi toi keskustelijoiden mielestä mielekkyyttä elämään. Sirkka kertoi, kuinka hänen isänsä oli ilahtunut palvelukodissa siitä, että työntekijät olivat ottaneet hänet mukaan arkistoja siivoamaan. Stereotyyppisiä käsityksiä siitä, mikä on ikääntyneille mielekästä toimintaa, haluttiin murtaa. Se on myös jotain muuta kuin askartelua ja kutomista: ikääntynyt voi mainiosti toimia kansalaistaitojen kouluttajana tai asukasyhdistyksissä.

Digitalisoituminen nähtiin mahdollisuutena, kuitenkin niin, että erilaisten älyratkaisujen käyttöön olisi myös tukea saatavilla. Juhani piti tärkeänä, että ikääntyneitä opastettaisiin esimerkiksi pankkipalvelujen tai omakannan käytössä. Erkki puolestaan innovoi mielialamittarin, joka voisi kertoa, milloin tarvitaan lisää hymyä elämään.

Robottejakaan ei vieroksuttu, vaan sellaisen voisi ottaa vaikka kauppaan kaveriksi. “Sitten kun purkais ne ostokset niin voisi viedä sen robotin talon latauspisteeseen ja sitten seuraava mummo voi ottaa sen mukaan. Vois sen kanssa ehkä seurustellakin vähän, jos se vaikka kahviseurana olis ja jotain höpöttelis vähän, niin ihan kiva palvelu olisi”, sanoi Marita.

Yksilöllisten tarpeiden ja räätälöityjen palvelujen lisäksi tuotiin esille myös tarve kuulua yhteisöön myös paikallisesti. “Että olisi sellaisia palveluja joissa ihmiset voisivat olla rohkeasti omia itsejänsä, mutta siinä tutussa yhteisössä ja tutussa lähiympäristössä. Että semmoisia olisi hyvät tulevaisuuden palvelut”, kiteytti Antti.

TEKSTI: Minna Kilpeläinen
KUVAT: Anu Ipatti
VIDEOT: Tuukka Lindholm ja Tuomas Rahikka